Filosofiakahvila 15.11./16.11./17.11.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Olen jo pitkään nähnyt ja kokenut, ettei filosofian
tärkein tehtävä ole ajattelun korjaus, pahojen tai huonojen tapojen kritisointi, parantaminen
päättelyvirheistä tai muu sellainen. Filosofian tehtävä on pikemminkin
muistuttaa ajattelun voimasta. Sen tehtävä on yllyttää ajattelemaan. En ole
ainoa. Tästä ajattelun voimasta
muistutti myös Georges Canguilhem (1904-1995). Mitä on ajattelu, jonka voimasta
filosofía muistuttaa? Tähän nimenomaiseen kysymykseen Canguilhem tarttui luennossa
(myöhemmin vuonna 1980 julkaistussa artikkelissa) Le cerveau et la pensé (Aivot
ja ajattelu).
Kysymys voi
kuulostaa heideggerilaiselta, mutta Canguilhem ei tavoittele mitään syvyyksiä,
ainakaan lähtökohtaisesti. Kysymys siitä, miten ajattelemme, ei ole myöskään
puhtaan teoreettinen. Joitakin kiinnostaa se, jotta voisivat vaikuttaa siihen,
että ajattelisimme niin kuin meidän tahdotaan ajattelevan. Meitä kiinnostaa
asia, koska sen avulla yritämme puolustautua yrityksiltä vaikuttaa meihin.
Canguilhemin
artikkeli liittyy osittain neurologian
ja neuropsykologian historiaan (Canguilhem oli filosofi ja lääkäri, tieteiden
historioitsija, tieteen filosofi), mutta hän päätyy puhumaan aivojen, ajattelun
ja maailman välisistä suhteista ja sitä kautta ajattelun tehtävästä. Canguilhem
viittaa René Magrisin maalaukseen (jonka espanjankielinen nimi on El paisaje aislado), jossa maisemaa katsova
tarkkailija ei näe mitään maiseman ympärillä. Seison jossain ja minä olen se
kenttä, jonka näen. Voin tietenkin muuttaa näkymää siirtymällä. Tästä
Canguilhem päätyy sanomaan, että tarkkailija, Minä, ei ole suhteessa maailmaan
vain ylilentävänä, vaan suhde on valvojan suhde. Canguilhem leikkii sanoilla.
Ylilento on sur-vol, valvonta sur-veillance, joka on kirjaimellisesti
valvomista jonkin yllä (sur).
Kyse ei ole kuitenkaan vain leikistä ja
ajanvietteestä. Canguilhem ei käytä sanaa valvonta kevyesti tai
sattumanvaraisesti. Hänen vanha opettajansa Alain (oik. Émile-August Chartier,
1868-1951) oli puhunut “valvonnan hengestä”. Vaikka Canguilhem otti tietynlaista
etäisyyttä oppi-isäänsä, ehkä ajatus valvonnan merkityksestä ja arvosta säilyi.
Meitä saattaa kiinnostaa se, miten ajattelemme ja mikä on ajatuksen ja maailman
suhde käytännöllisistä, ei niin teoreettisista tai syvällisistä syistä. Meihin
yritetään vaikuttaa, ja ajattelu valvontana on yritystä suojella meitä,
varustaa itseämme, jotta meiltä ei otettaisi vapautta ja voimaa toimia.
Amélie Perron muistuttaa yhdessä kirjoituksessaan,
ettemme voi olla kokonaan vapaita vaikutteilta. Hän muistuttaa kuitenkin myös
siitä, että vaikutuksia ja vaikutusyrityksiä voi mietiskellä ja hautoa,
tarkistaa. Jos olemme ajattelevia, valvomme kriittisesti vaikutelmia (influence).
Jos filosofian tehtävä on muistuttaa ajatuksen
voimasta ja ajattelun tehtävä on valvonta, meidän täytyy pistää kykymme
koetukselle tilanteissa, joissa olemme. Saattaa olla hyvin turhaa ratkoa syviä
ja loputtomia arvoituksia. Lopulta me olemme hyvin syvällisiä ja pohdiskelevia
työpäivän jälkeen, sohvalla, mutta meidän olisi pitänyt olla ajattelevia
siellä, missä meidän odotetaan olevan ajattelemattomia koneen osia, esimerkiksi
työpaikoilla.
Ihminen ei välttämättä huomaa, kun häntä ohjataan ja
kun häneen vaikutetaan ja varsinkaan hän ei huomaa, miten monenlaisten
käytäntöjen avulla se tapahtuu. Me emme huomaa, miten kävi niin, ettemme kykene
elämään arvojemme mukaan. Emme huomaa, ettei se mitä meidän odotetaan pitävän
itsestään selvänä, ole sitä ja miten se sellaiseksi tehtiin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti