Seneca, orjuus ja itsekunnioitus

(Rubens: Senecan kuolema)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Miksi on niin vaikea puhua itsekunnioituksesta? Se ei johdu psykologisen katseemme heikkoudesta, vaan sen liiallisuudesta; alamme heti puhua itsetunnosta ja muista hämäristä asioista. Se johtuu myös kasvatuksesta. Meidät opetettiin – siihen kului satoja vuosia – kunnioittamaan kaikkea muuta kuin itseämme: Jumalaa, isää, auktoriteettia.

Senecalla oli vielä selkeä käsitys siitä, mitä oli itsekunnioitus ja millainen suhde itseen oli väärä, vältettävä, vahingollinen. Vapaus merkitsi sitä, ettei ollut itsensä orja. Olla itsensä orja (sibi servire) oli raskainta; se oli vakavin, vaarallisin orjuuden muoto. Hänellä oli myös täsmällinen käsitys siitä mitä tämä orjuuden laji oli ja hänellä oli mielenkiintoisia huomioita siitä, miten taistella sitä vastaan.

Stoalaisilla on ankarien maine, mutta Senecan ensimmäinen askel vapauteen on se, ettei vaadi itseltään liikaa. Hän tarkoitti vaatimuksilla ihmisen taipumusta tehdä itselleen vaikeuksia: liikoja ponnistuksia, liikoja töitä, liikaa poliittisia tehtäviä. Toinen askel vapauteen on irrottautuminen taipumuksesta palkanmaksuun, korvauksen antamiseen: kun olemme tehneet jonkin työn, haluamme maksaa siitä itsellemme, palkita itsemme. Ongelma, itsensä orjuuttaminen, johtuu siis kahdesta asiasta. Asetamme itsellemme erilaisia velvollisuuksia ja pyrimme saamaan siitä etuja (mainetta, rahaa, kunniaa). Tämä suhde itseen, joka rakentuu velvollisuuksista, velasta, palkinnoista tai hyödystä, on orjuutta.

Seneca suositteli luonnon tutkimista voidakseen päästä eroon tällaisesta orjuuden muodosta, jossa ihminen oman itsensä orja. Tällä kertaa minua kiinnostaa kuitenkin kaksi muuta asiaa. Senecan hahmottelema orjuus näkökulmana meidän tapaamme elää ja tämän teeman yhteys itsekunnioitukseen.

Senecan kuvaama itsensä orja – aktiivinen, itseään velvoittava, hyötyä tai palkintoa etsivät ihminen on meille kauhean tuttu: Me olemme tuollaisia ja meillä on jopa velvollisuus olla tuollaisia. Senecan kuvaus voisi luoda mielenkiintoisen näkökulman aikamme tutuimpiin, tavallisimpiin sairauksiin: stressiin ja addiktioihin. Itsekunnioitus suhteena itseensä näyttäytyy kuvauksen perusteella sekä edellytyksenä vapaudelle että tulokseksi, seuraukseksi irrottautumisesta, suhteen muuttumisesta.

Onko meidän siis ryhdyttävä stoalaisiksi? Ei. Voisimme silti opetella jotain, auttaa itseämme irti omasta epämääräisyydestämme, omasta psykologisoimisestamme. Yhdestä asiasta emme nimittäin voi olla ylpeitä: olemme huonoja ihailemaan. Emme osaa ihailla esimerkiksi jonkun ihmisen ihailtavuutta, hänen esimerkkinsä inspiroituutta. Miten meillä voisi olla silmät nähdä elämäntavan ihailtavuus, sillä meillä ei ole mitään sanastoa siihen, vain pelkkä psykologia.

Senecan tapauksessa on mielenkiintoista ja ihailtavaa se, että suhde itseen oli tarkasti ajateltu: oli olemassa tavoite ja oli olemassa keinot. Sanoilla ”itse” ja ”vapaus” oli täsmällinen merkitys.

Voimme luoda myös näkökulman omiin käytäntöihimme – omiin kaikkein rakastetuimpiin toimintoihin, ihailtuun aktiivisuuteen ja nautintoihimme – Senecan ajatusten kautta. Ehkä voimme katsoa näitä käytäntöjämme hymy huulilla, jos tiedämme, että ne ovat olleet jollekin toiselle surkeinta, köyhintä, mitä ihminen on tehnyt. Kun tajuamme sen, voimme ymmärtää myös, etteivät ne ole mitään välttämätöntä, jotain meihin kuuluvaa: voimme ehkä astua eteenpäin, olla vihdoinkin tyhjän päällä ja tehdä jotain muuta. Jos me jonain päivänä kunnioitamme itseämme...

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 18. HUHTIKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: HALLITSEMISEN TAITO JA EPÄLUULO

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila