Filosofiakahvila 7.4./8.4./Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
1800-luvulla monet ajattelijat, esimerkiksi
Friedrich Nietzsche, nostivat esiin Jumalan kuoleman teeman. Jotkut tulkitsevat
sen sosiologisesti; kyse on länsimaiden maallistumisesta, uskon roolin
pienenemisestä ja ehkä jossain määrin sen seurauksena syntyvästä nihilismistä.
Nihilismillä tarkoitetaan esim.
tiedon, normien ja arvojen kieltämistä. Sanan juuri on latinan sanassa nihil, ei mitään. Epäilemättä voidaan
ajatella, että uskon väheneminen on voinut lisätä nihilismiä, koska aikaisemmin
kaikki, tieto ja moraali, tukeutuivat uskon kivijalkaan, tuonpuoleiseen
järjestykseen. Ilman kivijalkaa kaikki tuntuu arvottomalta.
Lähempi tarkastelu tuottaa silti
vaikeuksia. Friedrich Nietzsche, joka puhui sekä Jumalan kuolemasta että
nihilismistä, saattoi todellakin ajatella, että nihilismi, oli joiltakin osin
seurausta Jumalan kuolemasta, mutta hän ajatteli, että kristinusko oli jo
sinänsä nihilismiä. Uskossaan tuonpuoleiseen, tuonpuoleisen pyhittämisessä,
kristinusko Nietzschen mukaan kieltää maallisen elämän merkityksen ja arvon.
Meidän on syytä epäillä Jumalan
kuoleman ”sosiologista” tulkintaa. Kyse ei ole vain uskon merkityksen
vähenemisestä, kirkon auktoriteetin pienenemisestä ja ihmisten kasvavasta
välinpitämättömyydestä hengellisiä asioita kohtaan. Jumalan kuolema on tapahtuma ajattelussa ja se vaikuttaa
muuhunkin kuin siihen, käyvätkö ihmiset kirkossa.
Länsimainen ajattelu, metafysiikka,
on nähnyt eron todellisen todellisuuden ja
ilmentymän välillä. Todellinen todellisuus oli transendentaalinen,
tuonpuoleinen, siis jumalainen. Jos ja kun Jumala kuolee, länsimaisen ajattelun
perusta katoaa. Ihminen oli ihminen suhteessa Jumalaan. Ilman Jumalaa myös
ihmisenä oleminen muuttuu. Jumalan kuolema on uusien mahdollisuuksien
avautumista.
Teema ilmaantuu melkein ensimmäisen
kerran Nietzschen kirjoituksiin Iloisen tieteen fragmentissa 125. Se on tarina,
jossa keskellä päivää lamppua kantava hullu ilmaantuu torille huutaen: ”Etsin
Jumalaa, etsin Jumalaa!” Kun väki vastailee hänelle vitsaillen, hullu sanoo:
”Mihin Jumala on mennyt? Minäpä kerron... Olemme tappaneet hänet...” Myöhemmin
hän julistaa: ”Myös jumalat mätänevät! Jumala on kuollut!” Kun ihmiset eivät
reagoi, ovat hiljaa, hullu heittää lyhtynsä ja sanoo: ”Olen tullut liian
aikaisin.”
Joskus pitäisi puhua siitä, että me
tapoimme Jumalan, mutta nyt minua kiinnostaa Nietzschen faabelin toinen
aspekti: se ettei uutista kuulla tai ymmärretä. Elämme tätä tapahtumaa
tajuamatta sitä, haluamatta ymmärtää sitä; emme tahdo ajatella sitä. Yksi tämän
tahdottomuuden seuraus on siinä, mitä Nietzsche monesti sanoo ”Jumalan
varjoksi”. Vaikka emme uskoisi enää ja vaikka Jumala olisi vetäytynyt tai
kuollut, hän langettaa yhä varjon; me saatamme uskoa rakenteisiin, joiden olisi
pitänyt kadota.
Jumalan kuolema on tapahtuma, joka
vaatii meiltä jotain. Tässä palaamme takaisin kysymykseen nihilismistä. Olla
tapahtuman mittainen saattaa merkitä Jumalan kuoleman yhteydessä, että luomme
uuden tavan olla nihilistejä. Nietzsche, joka on joskus leimattu nihilistiksi,
tajusi, että monenlaista nihilismiä. Jos nihilismi merkitsee sitä, ettei ole
tarkoitusta, päämäärää ja korkeimmat arvot kokevat arvonalennuksen, voimme
vajota tai nousta, luoda uusia arvoja. Nietzsche sanoi, että tehtävä on
kaikkien arvojen uudelleenarvionti...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
