Epäilyttävät sanat

Kissa ja herra Bahtin

TIISTAIN RYHMÄ(t) EIVÄT KOKOONNU

Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 ja torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 

Sanat ovat epäilyttäviä. Ne ovat niin epäilyttäviä, että monet (myös filosofit) ovat pyrkineet eroon niistä.

1.Epäily

Ottakaamme esimerkiksi sana epäily - sana jota filosofit hellivät.

Joku tarttuu sanakirjaan ja toteaa, että epäily on espanjaksi duda. Sanaa ei kuitenkaan käytetä samalla tavalla espanjassa ja suomessa. Esimerkkilause:

Dudo que haya un gato en la caja

Epäilen, että laatikossa on kissa

Suomennos on suora, mutta virheellinen. Lauseet merkitsevät päinvastaisia asioita. Espanjankielisessä lauseessa esitetään epäluottamus siihen, että laatikossa olisi kissa. Suomenkielisessä lauseessa esitetään uskomus, että se todella on siellä. Jotta suomenkieliseen lauseeseen saataisiin sama merkitys, sivulause pitäisi muuttaa kielteiseen muotoon.

Mitä tästä voisi päätellä? Ehkä ettei suomeksi voi epäillä?

Epäily on filosofiassa - on se metodista tai ei - kriittistä suhtautumista varmoina pidettyihin asioihin. Se on kysymistä, tyytymättömyyttä valmiisiin vastauksiin. Tällainen voi olla harvinaista tai sitten ei. Jokapäiväisessä kielenkäytössä sanalla epäily on usein aivan toisenlainen merkitys. Poliisi epäilee, että olen rikkonut lakia. Äiti epäilee, että lapsi on tehnyt pahoja. Tämä merkitys on yleisempi, koska tällaiset epäilyt ovat tavallisempia kuin filosofiset asenteet maailman edessä.

Kaksi englanninkielistä lausetta:

I doubt

I suspect

Ja niiden suomennokset:

Minä epäilen

Minä epäilen

Elokuva, joka minulle näytti epäilyn epäilyttävyyden, on John Patrick Stanleyn ohjaama Doubt (2008). Itse asiassa elokuva näyttää, miten syövyttävä epäily voi olla ja miten se voi vahingoittaa. Se näyttää myös, että epäilyllä voi olla monta suuntaa.

2. Radikaali

Kun käytetään sanaa radikaali, sillä tarkoitetaan yleensä (nykyään) jotain kielteistä; se on haukkumasana, yritys väheksyä toista, erityisesti poliittista vastustajaa tai vihollista. Todellisuudessa monet radikaaleiksi haukutuista ei ole radikaaleja, juuriin meneviä. He vain puhuvat, muodostavat suussaan kaavoja ja lauselmia.

Sana on suosittu, mutta sen kuullessaan pitäisi hälytyskellojen soida. Sana opettaa, että sanat eivät ole viattomia. Niitä käytetään poliittisessa pelissä, valtataistelussa ja strategioissa.

3. Kantasuomalainen

Mark C. Taylor sanoi: ”The words are telling stories.” En tiedä, millaisen tarinan kertoisi sana “kantasuomalainen”, jos sitä dekonstruoisi taylorilaisesti. Minulle tässä on yksi esimerkki epäilyttävästä sanasta, koska se koko ajan muistuttaa vieraan, toisen, toiseuden jatkuvasta invaasiosta: pelottavan erilaisen tunkeutumisesta suomalaisuuteen ja suomalaiseen.

En tiedä, mitä tapahtui ja mihin sanaa tarvittiin. Suomessa puhuttiin maahanmuuttajista ja huomattiin, etteivät he ole homogeeninen ryhmä, vaan osa on jopa suomalaisia. Siksi humanismin ja poliittisen korrektiudenkin nimissä kai keksittiin sana erottamaan yhdet suomalaiset toisista. Erottelu tehtiin, jotta vältyttäisiin yhdeltä erottelulta, mutta vaikutukset voivat olla samat.

Vaikka kissat tunnistavat kissat, koirat tunnistavat koirat, ihminen ei annan tunnista ihmistä ihmiseksi eikä suomalainen suomalaista. Minun kuulteni eräs suomalainen ihmetteli kerran, että hyvin se Ruben Stiller puhuu suomea. Stillerkin on kommentoinut termiä kantasuomalainen ja ehdottanut uusien sanojen lanseeraamista. Niistä osuvin on ehkä plasebosuomalaisuus. Hän kirjoittaa: 

”Suomalaisuutta käytetään nykyään yleisesti plasebona eli lumelääkkeenä. Kun globaali markkinatalous uhkaa, ja työpaikat lähtevät alta, suomalaisuuden plasebo parantaa oloa.”

 P.S. Kuvittelen, että sanan kanta on varastettu kielitieteessä käytetyistä sanoista varhaiskantasuomi (suomalais-saamelaisten kielten kantakieli) ja myöhäiskantasuomi (itämerensuomalaisten kantakieli).

Kissa ja herra Deleuze

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila