tiistai 21. toukokuuta 2019

Ote vanhasta luennosta


Ote vanhan kirjallisuutta käsittelevästä luentomuistiinpanosta vuodelta 2014:

Jorge Borgesilla (1899-1986) on henkilöhahmo nimeltään Lönrott novellissaan La muerte y la brújula. Tarkemmin sanottuna henkilön nimi on Erik Lönrott. Pidä todennäköisenä, että Borges tiesi, kuka oli meidän Elias Lönrott, sillä hän tunsi niin islantilaisten saagat kuin ns. Edda-tekstit (joka on tärkein muinaiskandinaavien mytologiaa välittänyt kokoelma). En tiedä, kuinka tarkkaan Borges tunsi Kalevalan, mutta hänellä on selvästi ollut tiedossa Elias Lönrottin maine tutkijana. Sillä hänen novellissaan Lönrott on tinkimätön totuuden etsijä.

Jotkut harvat Borges-tulkitsijat – joita riittää – ovat jopa kiinnittäneet huomiota tutkijan nimeen, olleet tietoisia sen yhteydestä Suomeen ja Elias Lönrottiin. 

Novelli on salaperäinen rikosnovelli, joka julkaistiin ensin lehdessä vuonna 1942 ja sitten hänen tunnetussa kokoelmassaan Ficciónes vuonna 1944.  Joku tekee kolme murhaa, joihin liittyy kaikkiin yksi kirjain. Kolmannen murhan jälkeen murhaaja kirjoittaa tutkijoille kirjeen, jossa sanoo, että se oli viimeinen murha. Mutta Lönrott osaa päätellä ja tietää, ettei se ole totta: täytyy tulla neljäs murha.
Novellin alussa Borges sanoo Lönrottista, että hän uskoi olevansa puhdas järkeilijä, Auguste Dupin (Edgar Allan Poen etsivähahmo, joka ollut dekkarien isä, muun muassa vaikuttanut Sherlock Holmesin syntyyn), mutta hänessä oli myös seikkailijaa, jopa pelaajaa (tässä viimeisessä Borges käyttää sanaa tahúr, joka merkitsee pelaajaa, myös uhkapeluria).

Lönnrott on oikeassa. Tulee olemaan neljäs murha. Hän ei vain osaa päätellä, kuka on uhri. Se on hän itse. Lönrottin hahmossa on mielenkiintoista juuri tämä. Hän on loogikko, järjen käyttäjä, tutkija, joka ei tajua oman itsensä toista puolta: seikkailijaa ja peluria. Siksi häneltä jää myös kolikon toinen puoli näkemättä tutkimuksissaan ja hän ei osaa päätellä olevansa itse uhri.


Filosofiakahvila vierailee Suomessa!

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus (jos aihe ei muutu)

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)


(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)



Linkki karttaan:
https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti