Henri Bergson
AJANKOHTAISTA ASIAA - KAHVILA FUENGIROLASSA torstaina 30.1. Ravintola La Alegría, Av. de los Boliches 42. Klo 14.00.
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.
Kreikan pseudos
tarkoitti valhetta, ja pseudo-ongelma on näennäinen ongelma tai valeongelma.
Vaikka emme uskoisi, että kaikki filosofiset ongelmat ovat pseudo-ongelmia,
erottelu ongelmiin ja pseudo-ongelmiin voi olla hyödyllinen. Ihan pelkästään
siksi, että pseudo-ongelmaa ei tarvitse ratkaista; se vain hylätään.
Ongelma – suorastaan metodologinen ongelma – on se, miten
voimme erottaa ongelman pseudo-ongelmasta. Suoranaisen tuskan aihe on, ettei
ole mitään helppoa tapaa erottaa niitä – ei ole mitään valmista, aina toimivaa
kriteeriä. Voisi sanoa, että pseudo-ongelman ongelma on filosofian hauskimpia.
Se sotii juuri sopivasti arkijärkeä vastaan. Olemme niin kiinni ajatuksessa,
että ratkaisu ongelmaan voi olla väärä tai oikea – emme heti tajua, että itse
ongelma voi olla väärä.
Vaikka ongelma
olisi annettu, se on pitää tuoda esiin. Kun se tuodaan esiin, se muotoillaan. Jos haluamme arvioida, mikä
on todellinen ongelma ja mikä pseudo-ongelma, meidän on tutkittava, miten
ongelmaan liittyvä kysymys on muotoiltu: mitä termejä siinä on käytetty ja mitä
oletuksia se sisältää. Henri Bergson sanoi, että metodologiaa tarvitaan, jotta
löytäisimme todelliset ongelmat. Hän myös tiesi, että ongelman löytäminen
merkitsi sen muotoilemista – ja muotoileminen oli hänelle luomista, rakentamista.
Bergson antoi kaksi esimerkkiä pseudo-ongelmista vuonna
1911 pitämässään luennossa. Otan esiin vain toisen, koska se on filosofian
historian näkökulmasta erityisen mielenkiintoinen. Tämän pseudo-ongelman
ilmaisu on kysymys: ”Miksi jotain on eikä ei mitään?” Tätä kysymys on usein
toistettu ja vanhan, usein toistetun tarinan mukaan tässä kysymyksessä,
ihmettelyssä, on filosofian alku. Siksi on erityisen järkyttävää ja
skandaalimaista, että Bergson sanoo sitä pseudo-ongelmaksi.
Miksi tämä kysymys ei ilmaise todellista ongelmaa?
Bergsonin mukaan kysymyksen voi esittää vain, jos hyväksyy joitakin kyseenalaisia olettamuksia. Vain jos joku sanoisi, että olisi mahdollista että ei olisi
mitään, se että jotain on tulee hämmästyttäväksi. Toisin sanoen
pseudo-ongelmaksi tämän tekee joukko oletuksia, joista ei voi pitää kiinni.
Ilmeisesti Bergson ei ajatellut, että maailman olemassaolo on mystistä.
Vastaavasti voisin sanoa pseudo-ongelmaksi teodikean
ongelmaa – klassista teologian ongelmaa: ”Miksi on pahaa, jos Jumala on hyvä?”
Koko ongelmaa ei ole olemassa, jos en pidä kiinni siitä, että Jumala on
olemassa (tai että kyseinen olento on hyvä). Joku voi tietysti sanoa, että
Jumala on olemassa ja hänelle ongelma on todellinen. Bergsonille sattui näin
pahan ongelman kanssa. Hän todisteli nuorena, että kyseessä oli pseudo-ongelma,
mutta vanhoilla päivillään käsitteli sitä todellisena.
Pseudo-ongelma on jotain, joka esiintyy ongelmana, muttei
ole sitä. Voimme puhua todellisesta rakkaudesta erotettuna rakkaudesta, joka
esiintyy rakkautena ja puhuu rakkauden nimissä ollen vain pyrkimystä omistaa
toinen. Pseudo-ongelma on samanlainen esittäjä
kuin valheellinen rakkaus.
AJANKOHTAISTA ESPANJASSA. Luentosarjan 1. osa 27. tammikuuta klo 16.30-17.45 Suomelan salissa. Camino Cantera 49, Los Pacos, Fuengirola. Luennoitsija: Pasi Färm
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti