Olen joskus käsitellyt Sokrateen puolustuspuhetta tai ainakin käyttänyt sitä. Minun on vielä palattava siihen, jos minulla on siihen vielä tilaisuus. En usko tekeväni siitä erityisen oppineita kommentteja. Siinä on vain sattuu olemaan läsnä pari kysymystä, joiden perässä kuljen. Tajusin sen, kun löysin seuraavanlaisen muistiinpanon arkistoistani:
"Sokrateen ironia oli julkeimmillaan hänen puolustautuessa
ateenalaisten edessä. Puolustuspuheen alussa hän toteaa syyttäjiensä puhuneen
niin hienosti, että melkein vakuuttivat hänet itsensäkin syytteiden
oikeellisuudesta. Sokrates sanoo olevana huono puhuja, joka ei pysty samaan
kuin nämä taitavat puhujat. Sanat ovat salaivaisia. Emme kai voi ajatella, että
Sokrates oli huono puhuja. Tiettyllä tasolla Sokrates oli kuitenkin tosissaan.
Hän teki pesäeroa retoorikkoihin samalla tavalla kuin kiertäessän Ateenan
kaduilla keskustelemassa ihmisten kanssa.
Sokrateen mukaan hänen vastustajansa ovat deinoi legein, taitavia
puhujia. Hän itse puhuu suoraan, ilman taitoa ja koristeita. Taitamattomuuden
korostaminen ei merkitse, että hän ei välittäisi siitä, puhuuko hyvin vai
huonosti. Platonin Faidroksessa Sokrateen keskustelukumppanit esittävät
halveksivia huomioita henkilöstä, joka on puheiden kirjoittaja. Sokrateen
varoittaa halveksimisesta. Se millä on väliä, puhuuko hyvin tai huonosti. Ei
ole häpeällistä kirjoittaa. Häpeällistä on kirjoittaa huonosti. Tehdessään
pesäeroa vastustajiinsa Sokrates puhuu taidokkuudesta ja taitamattomuudesta,
mutta liittää taitaviin puhujiin epäsuoruuden ja koristeet, omaan puheeseensa
suoruuden."
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti