Aloitin
filosofiakahvilan pitämisen viisitoista vuotta sitten. Siitä lähtien vierelläni
on kulkenut haamu, kysymys: Mitä on ajatteleminen? Heideggerilainen kysymys,
jota lähestyn varmasti eri tavalla kuin Heidegger. Olen enemmän empiristi kuin
fenomenologi. Katson ja kuuntelen, mitä ihmiset puhuvat, eristän siitä
ajatuksen tai ajatuksia, yritän nähdä, mitä ajattelu
tekee. Todellisuudessa tämän kysymyksen kummittelun myötä tajusin, että
olen pohtinut tätä jo opiskeluvuosista lähtien.
Historiallinen ja
melkein empiristinen lähestymistapa ei merkitse, etten yrittäisi myös käsitteellisesti
hahmottaa, mitä ajatteleminen on – varsinkin kun puolustan ajattelua filosofiakahvilassa. Kysyn esimerkiksi, miten
ajatteleminen ja kokemus suhtautuvat toisiinsa.
Myöskään kokemus ei
ole minulle fenomenologinen käsite. Kokemuksen luonteenomainen piirre on sen
muutosvoimassa. Kokemuksen kautta luomme itsemme, annamme itsellemme muodon. Kokemus
on siis pikemminkin poliittinen ja esteettinen käsite. Kokemus on jotain muuta
kuin mitä meille sattuu. Jos potkaisen varpaani kiveen, kipu on epäilemättä
kokemus fenomenologisessa mielessä. Jos ajattelen kiveä kompastuskivenä, esitän
kysymyksiä siitä, miksi se oli tielläni, kokemus on jotain muuta. Jos ajattelen
henkiolennon lähettäneen kiven tielleni, kokemus on uskonnollinen. Tietyssä
mielessä ja luonnosmaisesti voisi sanoa, että ajatteleminen tekee kokemuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti