.jpg)
Francisco de Quevedo (1580-1645) on espanjalaisen kirjallisuuden klassikko, niin sanotun kultaisen vuosisadan (Siglo de Oro) suuri edustaja. Hän kirjoitti mm. tällaisen runon:
RUNO PIERULLE
Joku minulta kysyi kerran
Mikä pieru on?
Ja minä lempeästi vastasin:
pieru on pieru,
ilmaa ruumiinsa ja tuulta sydämensä.
Pieru on kuin murheinen sielu.
Toisinaan henkäisee,
toisinaan jyrähtää.
Kuin nopeasti, rajusti
virtaava vesi.
Pieru on kuin lentävä
pilvi,
myrkyttää missä
kulkeekin.
Pieru on elämä, pieru
on kuolema,
ja siinä on jotain
viihdyttävää:
pieru vaikeroi, pieru
itkee,
pieru on ilmaa, pieru
on ääntä
ja joskus karkuun
lipsahtaa.
Pieru on vahva, se on
huikea,
niitä päästävät
kaikki.
Tässä maailmassa
pieru edustaa elämää,
sillä paavikin
paukuttelee.
On sivistyneitä ja
oppimattomia pieruja,
aikuisia, myös
imeväisiä,
on vahvoja, on
heikkoja,
tulpan halkaisijan
mukaan.
On surullisia
pieruja, on nauravaisia,
isäntänsä maun
mukaan.
Jos jonain päivänä
pieru ovellasi kolkuttaa,
älä sitä häneltä
sulje, avoimeksi jätä.
Anna sen puhaltaa,
anna sen pyöriä,
jos joku sitä
sattuisi nuuhkaisemaan.
Pierut ovat myös
oppineita,
sillä koulutetutkin
niitä päästelevät.
Pierussa on jotain
hirvittävää,
jos sitä pidättelet,
hautaan se vie.
Tämä runo päättyy nyt
tähän
kun pierut on
päästetty.
(Käännös: Mia Konu ja Pasi Färm)
Yritän pitää tämän runon mielessäni, kun luen filosofian klassikoita (Platonia, Kantia, Hegeliä etc.), jotta onnistuisin pitämään asiat mittasuhteissaan. Quevedo oli myös poliitikko. Kun kuuntelen nykypoliitiikkojen puheita, ajattelen miten erilaisia sanoja he kerran päästivät suustaan...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti