Luovuus ja vastarinta

Miten luovuus ja vastarinta liittyvät yhteen? Mitä yleensä on luovuus tai mitä vastarinta? En ole ainoa, joka liittää nämä aiheet yhteen. Mutta en yritä esitellä kaikkia mahdollisia vastarinnan tai luovuuden kysymyksiä käsitelleitä ajattelijoita. Yritän sen sijaan osoittaa, edes puutteellisesti, että näillä kysymyksillä on jotain tekemistä toistensa kanssa.

Mihin tarvitaan vastarintaa? Vastarinta viittaa siihen, että olemme vallankäyttötilanteessa. Valtasuhteet ovat jotain, jota ilman on vaikea kuvitella maailmaa. Tuskin se on edes tarpeellista. Olen sanonut monta kertaa, että valta ei sinällään ole paha asia; se voi tuottaa hyviä, toivottavia asioita. Mutta valtasuhteet voivat jäykistyä, muttua liian muuttumattomiksi, sellaisiksi ettei niitä voi kyseenalaistaa tai muuttaa. Sellaisena tilanne on ”sietämätön” niin kuin sanoisi Michel Foucault, joka ”varasti” sanan yhdeltä hänen vaikuttaneelta ajattelijalta, Maurice Blanchot´lta.

Jäykistyminen tuo mieleen tsekkiläisen kirjailijan Bohumil Hrabalin. Hän sanoi, että ainoa vastenmielinen ja inhottava asia on jäykistyneet, kalkkeutuneet muodot. Samassa yhteydessä hän totesi, että niitä vastaan kapinoidaan ei vain yksilöllisellä, vaan myös kollektiivisella tasolla, ja tämän kapinan kautta nuorennutaan, uudistutaan. Vastarinta on juuri tätä kapinaa: jäykistyneitä muotoja vastaan suunnattua taistelua. Joskus se saa väkivaltaisia muotoja, pakollisesti väkivaltaisia muotoja niin kuin vaikka ranskalaisten vastarinta miehityksen aikana.

Miten luovuus liittyy tähän? Vastarinta ei saa pelkästään, yksinkertaisesti kielteistä ilmaisua. Se ei ole pelkästään sitä, että jotkut sanovat ”ei”. Luovuus, uusien, uudistuneiden muotojen saattaminen elämään, on jäykistyneen murtamista; luovuuteen liittyy tuho, hajottaminen. Mutta se on muutakin niin kuin myös vastarinta.

Aloitimme ”valtasuhteista”. Jos valtasuhde voi muuttua, se muuttuu keksinnän, luovuuden, osallistumisen kautta. Ihminen osallistuu tilanteeseen, yrittää muuttaa tilannetta, tuoda peliin uusia elementtejä, uusia sääntöjä, joskus esim. uusia osaanottajia. Joskus pelin osaanottajat on selvästi määritelty: tähän tai tuohon peliin voivat osallistua vain henkilöt A ja B. Jos siihen tuodaan henkilö C, se muuttaa tilannetta, sekoittaa, muuttaa sääntöjä. Tämä on luovuutta, uuden luomista. Ja se voi muuttaa valtasuhteet. Eli näin konkreettisesti vastarinta ja luominen liittyvät yhteen.

Vastarinnasta voisi puhua toisinkin, vähän abstaktimmin. On olemassa erilaisia voimia, jotka yrittävät vaikuttaa meihin. Jos nämä voimat ovat tuhoisia, meidän on hyvä syy tehdä vastarintaa. Miten sitä vastarintaa sitten tehdään? Vastaamalla toisen voiman avulla. Mistä se voima tulee, syntyy? Se synnytetään, se luodaan. Vastarintaa ei ole ilman luovuutta. Se on siis väitteeni.

Mutta vastarinta – jos määritellään tilanteen muuttamiseksi, yritykseksi muuttaa sitä – se on määritelmällisesti luovuutta.

Kaiken tämän tarkoitus on nostaa esiin erilaisia kysymyksiä, ei suinkaan luoda mitään teoriaa. Mihin tarvitsemme vastarintaa? Missä on luovuutta? Mistä sitä saisi lisää?