Merkit, kysymykset, ympäristö

Esitän eräänlaisen merkkiteorian, pienimuotoisen ja mahdollisimman yksinkertaisen. Lähteinä ja pohjana mm. Henri Bergsonin ja Gilles Deleuze´n esittämät ajatukset. Älkää kuitenkaan vetäkö heitä vastuuseen kömpelöstä ja yksinkertaisesta esityksestäni. Lopulta se mihin tähtään ei ole merkkiteoria, vaan sen soveltaminen, käyttäminen uusien kysymysten esittämiseksi.

Ajatelkaa tilanne, jossa joku kohtaa ympäristössään jonkun esteen, vaikeuden, ongelman. Tämä este, ongelma, muodostaa kysymyksen. Ihminen yrittää keksiä siihen ratkaisua, onnistuu tai on onnistumatta. Kun meidän ratkaisut, vastaukset, eivät enää toimi, syntyy uusi kysymys, me uudelleenproblematisoimme. Hämmennys, hämmentävä tilanne, umpikuja on aina kysymyksiä tuottava.

Ajatellaan tätä alkuperäistä tilannetta uudestaan merkkien näkökulmasta. Joku kohtaa esteen. Merkki tai merkit paljastavat esteen, tuovat ne eteemme. Mutta kulkeminen erilaisissa ympäristöissä voi olla ongelmallista siksi, että olemme vastaanottavaisia vain tietyille merkeille. Koira ja ihminen vastaanottavat erilaisia merkkejä, mutta myös ihmisissä on eroja.

Me olemme herkkiä, vastaanottavaisia vain tietyille merkkeille ympäristössä. Valmius vastaanottamaan orientoi meitä ei vain ympäristössä, vaan monissa elämään liittyvissä valinnoissa. Se joka on herkkä, kyvykäs vastaanottamaan merkkejä jostain materiaalista, esim. puusta, voi helpommin oppia puusepän ammatin. Rikospoliisi oppii lukemaan merkkejä ja jälkiä, jotka voiviat toimia johtolankoina rikoksen selvittämisessä. Lääkäri on joku, joka on oppinut vastaanottamaan merkkejä sairaudesta.

Kun olemme jokatapauksessa tavalla tai toisella rajoittuneita vastaanottamaan merkkejä, olemme tietyllä tavalla aina vähän lukkituneita; emme osaa uudelleenproblematisoida emmekä osaa problematisoida, koska emme edes näe esteitä, ongelmia. Kun emme osaa uudelleenproblematisoida, emme osaa myöskään väistää tai ylittää esteitä. Ihmisessä on silti, näin uskon, plastisuutta, muovautuvuutta. Hän voi tulla uudella tavalla herkäksi, vastaanottavaiseksi merkeille, joita hän ei ole aikaisemmin rekisteröinyt.

Me olemme liian passiivisia merkkien suhteen, mutta vielä passiivisempia itsemme tekemisessä uudella tavalla herkäksi. Me emme kiinnitä huomiota. Mikä kiinnittää huomion? Se mikä on kiinnostavaa. Kiinnostavaa on jokin odottamaton, tavanomaisesta poikkeava. Meidän on opittava kiinnostumaan.

Mitä tämä kaikki merkitsee? Sitä, että voidaksemme muuttua meidän täytyy oppia vastaanottamaan toisella tavalla ja löytämään ympäristöstä kiinnostavaa. Sekä vastaanottaminen (siis aisthesis) että kiinnostava ovat esteettisiä käsitteitä. Meidän etiikan täytyy olla esteettistä. Esteettinen merkitsee toisenlaisen vastaanottamisen kuvittelemista, sen kokeilemista, toisenlaista aistimista.