Asklepios, lääkintätaudin jumala(Tulevia teemoja ovat mm. Sokrates, puheen ongelma ja ”palveluksen tekeminen”, siis terapia. Ks. Edellinen muistiinpano.)
Filosofit ja tutkijat ovat pohtineet loputtomasti Sokrateen viimeisiä sanoja Platonin Faidoksessa. Sokrates sanoo: ”Kriton, olemme Asklepiokselle kukon velkaa. Uhratkaa se hänelle, älkää unohtako.”
Asklepiokselle, lääkintätaidon jumalalle, oli tapana uhrata kukko kiitokseksi. Siinä mielessä sanat eivät ole arvoitukselliset. Mutta mistä Sokrates oli parantunut? Monet ovat tulkinneet, että Sokrates koki elämän sairaudeksi, josta kuolema, kuoleman tuova myrkky – lääke –parantaa. Näin ajatteli myös Nietzsche, joka nimitti elämän pettäjää, Sokratesta, rotanpyytäjäksi.
Täytyi odottaa, kunnes Georges Dumézil (1898-1989), ranskalainen filologi ja historioitsija, tuli tulkitsemaan sanat toisin, melkein päinvastoin. Dumézil tulkitsee Sokrateen pyynnön syväksi kiitollisuudeksi filosofiaa kohtaan; hän ajattelee, että Sokrates koki filosofian parantaneen hänet todellisesta sairaudesta, puheen sairaudesta eli yleisistä mielipiteistä, ennakkoluuloista, valheellisista sanoista.
Mitä muuta me sairastamme kuin vääristynyttä puhetta, valheellisia itsestään selvyyksiä, petollisia todisteita, yleisiä... niin yleisiä mielipiteitä? Voisimmeko vielä kiittää filosofiaa parannuksesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti