Sielu on asuttu. Aina sitä asuttaa joku potentia, kyky – henki niin kuin ennen
sanottiin. Joskus tuolla hengellä voi olla melkoinen vallantahto ja jos se
pääsee valtaan, se sanoo: ”Minä.” Riivatut sielut tahtovat vain valloittaa
pientä tai suurta kaistaletta maailmasta. Kukaan ei huomaisi, että he ovat riivattuja,
jos kyse olisi vain siitä. Heidän ehdottomuutensa vaatii ihmisiä puolelleen ja
he suunnittelevat, käsikirjoittavat maailman. He käyttävät mitä tahansa
keinoja. Joskus he ovat kristittyjä, joskus anarkisteja, sosialisteja. He
puhuvat pyhästä sodasta. Mikä heitä riivaa? Mitä heille tapahtuu tässä
riivaustilassa?
Fjodor Dostojevski julkaisi romaaninsa Riivaajat vuonna
1872. Joukko nuoria, eurooppalaisia –
sosialistisia vaikutteita saaneita – miehiä suunnittelevat jotain hämärää. He
ovat kuin Al Qaida: he eivät itsekään tiedä, kuinka paljon heitä on; he ovat
salainen, toisistaan tietämättömien verkosto, jotka uskovat tekevänsä
vallankumouksen.
Ovatko Verhovenski, Šatov, Stavrogin ja Kirilov kirjan nimen
riivaajat? Onko riivaaja lucifermainen, karismaattinen Nikolai Stravgorin?
Voisi sanoa, että riivaajia ovat Ryhmän muut ja he riivaavat Stravgorinia, joka
on akseli, jonka ympärille kaikki kiertyy, prisma, joka heijastaa häneen koko
ajan kohdistettuja odotuksia ja toiveita. Hänen halutaan ryhtyvän johtajaksi.
Hän on passiivinen, pakeneva, mutta hän ei onnistu pakenemaan hänestä koko ajan
esitettyjä tulkintoja. Joku on koko ajan käsikirjoittamassa hänen elämäänsä,
erityisesti Pyotr Verhovenski.
Verhovenski puhuu paljon; hän puhuu mitä ihmiset haluavat
kuulla. Hän petkuttaa ja viettelee. Kun
Stravgorin ei suostu hänen suunnitelmaansa, hän suuttuu: ”Minä loin sinut...”
Hän antaa Stravgorinille kolme päivää aikaa antaa vastauksen. Verhovenski
kohtelee sankariaan omana luomuksenaan, jonka on tehtävä mitä hän suunnittelee.
Eivät vain kirjan ”terroristit” elä tahtoen toisten
elävän tahtonsa mukaan; näin toimii myös Varvara Stravgorina, Nikolain äiti,
seurapiirikuningatar. Hän säätelee kaikkien elämää, hyppyyttää heitä,
suunnittelee heidän elämänsä ja pitää Sefan Trofimovitch Verhovenskia, Pyotrin
isää, eräänlaisena orjanaan. Nihilistiset, anarkistiset tai sosialistiset
aatteet ovat syntyneet rappeutuneen aateliston hoivissa, maailmassa joka on
kyvytön pitämään hengissä omia arvojaan, rakentamaan mitään.
Dostojevskin lähtökohta oli uutinen vuodelta 1869.
Anarkisti ja nihilisti, Mihail Bakuninin luotettu, pidätettiin opiskelijan,
samaan vallankumoukselliseen soluun kuuluneen jäsenen, murhasta. Dostojevski ei
todellisuudessa ennusta, vaan kuvaa omaa aikaansa; hän kuvaa ideoiden elämää
ihmisessä. Idea syö ihmisen, niin kuin eräs henkilöhahmo toteaa. Riivaaja on
idea, se omistaa ihmisen.
Omistushalu määrittelee Dostojevskin terroristeja ja
heitä ympäröiviä seurapiiri-ihmisiä ja ajan kulttuurihenkilöitä. Idea riivaa ihmistä
ja saa omistushalun muodon. Idea muodostuu haluksi suunnitella ihmisten elämä,
yhteiskunnan tulevaisuus, tahdoksi tehdä ohjelma. Ironia on siinä, että
Dostojevski kuvaa modernia maailmaa, modernia politiikan maailmaa, joka on
ideoiden politiikkaa, ohjelmien luomista. Terrorismi oli modernin maailman
johdonmukainen tuote; siinä seurataan vain uuden ajan poliittisen järjenkäytön
logiikkaa.
Tässä terrorismin moderniudessa on kuitenkin jotain, jota
voisi sanoa modernin vastaiseksi. Jos modernia on Kantin ajatus kriittisestä
asenteesta, rohkenemisesta ajatteluun tai Baudelairen dandy, itseään
taiteellisesti muokkaava yksilö, Dostojevskin terroristit näyttäytyvät tähän
modernisuuteen verrattuna kovin ahtaina, ahdistettuina, oman ja toisten
vapauden vihollisina.
Dostojevskin henkilöt pakenevat: ohjelma ei koskaan
tukahduta heitä kokonaan, vaikka pako toteutuu usein kuoleman, itsemurhan
kautta. Dostojevski näkee kuitenkin jotain ehtymätöntä ihmisessä,
mahdollisuuden, potentian, jonka idea
syö. Minäkin sanoisin, että on muutakin kuin jonkun kirjoittama suunnitelma tai
kuolema; on työtä vaativa asenne, joka on suhtautumista nykyisyyteen jonakin
muuttuvana ja suhtautumista omaan itseen jonakin jota ei ole annettu, jonakin
jota voimme kehittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti