Aiheena Helsingissä 17.6.
Kohtuus, siinä hyve. Ei aina kaikkein houkuttelevin; se
tarkoittaa nykyisin: vähän. Kun opetetaan tätä hyvettä, kohtaamme kompastuskiviä
ja pahempaakin, vaaroja. Hyveiden opettajat ovat antamassa aina kaikille samaa
mittaa. He eivät noin vaan ymmärrä, että se mikä on toiselle myrkkyä ei sitä
ole toiselle – kohtuullinen määrää viiniä saattaa olla toiselle hyvä määrä, toiselle kohtalokas.
Kohtuullisuus – jos siinä on järkeä – pitäisi ehkä
ymmärtää tarkemmin, täsmällisemmin kuin vain vähäiseksi, hillityksi,
maltilliseksi. Pitäisi puhua määristä ja ne eivät ole kaikkien ainesten kanssa
samat, ne eivät ole kaikille samat. Ehkä emme voi puhua niin yleisellä tasolla,
joutuisimme puhumaan tapauksista, mutta etu on tässä: sana kohtuullinen ei ole
enää niin epämääräinen, vaan se merkitsee ”oikean määrän” käyttämistä.
Novaliksella on yksi lause, jota olen aina rakastanut:
”Kaikesta pitää tulla ravintoa.” En ymmärrä sitä niin, ettei saisi olla
kasvissyöjä tai ettei se olisi planeetalle parempi vaihtoehto. Ymmärrän tai
pikemminkin koen, että se mitä tapahtuu, mikä minuun iskee, sisääni tulee, on
tehtävä ravinnoksi. Siitä on tehtävä hedelmällistä, elämälle myönteistä, vaikka
se olisikin myrkkyä. Olen rakastanut Novaliksen lausetta, koska se ilmaisee
urhoollisen elämäntavan, viestii elämänmyönteisyydestä, jopa tietystä kauniista
kohtuuttomuudesta.
Joitakin kokkeja – esim. Ferran Adriània saattaa filosofia inspiroida. Minulla on toisinpäin:
ruoanlaitto opettaa filosofiaa. Ei ole mitään ehdottoman oikeita aineksia,
ehdottoman oikeita määriä. Ainekset ja määrät määrää maku (on tietenkin
otettava ainesten ja niiden määrien mahdollinen myrkytysvaikutus). Se ei
tarkoita, ettei olisi lainalaisuuksia. Maistaminen edellyttää oppimista ja aina
voi oppia uusia asioita, uusia yhdistelmiä tai oppia nauttimaan vieraalta
tuntuvasta.
Tärkeää ei ole katsoa vain määriä, vaan myös sitä, mitä
aineksia yhdistää. Vaikka kaikki voisi olla ravintoa, ne eivät voi olla sitä
kaikkina yhdistelminä. Oikeiden ainesten, niiden yhdistelmien ja määrien
hallitseminen, gastronomian taide, on siis samaa kuin elämän taide, jos se on
pyrkimystä ”kohtuuteen”, oikeaan määrään.
Novaliksen ajatuksessa on jotain epäkristillistä: siinä
niellään mitä tahansa, mikään ei ole pahaa sinänsä. Siinä mielessä se
muistuttaa antiikin filosofien ajatuksia, joille nimenomaan oli kyse määrästä,
oikeasta määrästä, ei siitä että harjoitettu nautinto olisi sinänsä paha.
Kohtuullisuus oli tärkeää kreikkalaisille ja sillä oli täsmällinen merkitys.
Kreikkalaisten sanalle soproshyne (σωφροσύνη) ei ole tarkkaa
vastinetta. Usein se käännetään kohtuullisuudeksi tai itsehillinnäksi. Latinan
kielelle se käännettiin usein käyttäen sanaa continentia, joka viittaa nimenomaan itsehillintään. Roomalaisten
vastaava sana oli sobrietas.
Vanhastaan kreikkalaiset ajattelivat, että soproshyne
on hybriksen vastakohta ja se taas merkitsi äärimmäisyyteen menemistä,
liiallisia kuvitelmia itsestä ja esimerkiksi oman vallan väkivaltaista
väärinkäyttöä.
Jokatapauksessa termin kääntäminen kohtuullisuudeksi tai
itsehillinnäksi johtaa helposti väärinkäsitykseen, epämääräiseen kuvaan.
Kreikkalaisten ”kohtuus” erinomaisuuden muotona ja ilmauksena oli hyvin
täsmällinen ja konkreettinen, monella tavalla erilainen kuin myöhempi
kohtuullisuus. Kreikkalaisilla oli termi, joka liittyi kiinteästi ”kohtuuteen”,
enkrateia. Sen voi määritellä itsensä
hallitsemiseksi. Sanoja käytettiin yhdessä, joskus jopa tarkoittaen niillä
melkein samaa asiaa. Esimerkiksi Platon määrittelee termin sophrosyne käyttäen sanaa enkrateia:
”Kohtuus on tietynlaista järjestäytyneisyyttä ja hallintaa (kosmos kai enkrateia).” Hallinta
kohdistuu tässä määritelmässä tiettyihin nautintoihin ja haluihin. Monissa
yhteyksissä itsensä hallitseminen (enkrateia)
on jotain, jonka ajatellaan olevan edellytys sille, että voi saavuttaa
”kohtuuden”.
Kohtuus oli siis hyve, mutta käytännössä se merkitsi
itsensä hallitsemista ja sitä kautta vapautta – sitä ettei ole esimerkiksi
jonkun himon, ruokahalun tai nautinnon orja. Olennaista ei ole siis mitä teet,
vaan miten ja kuinka paljon. Jos ”oikea” määrä vaihtelee, on tapauskohtainen,
emme voi sitä oppia kenenkään lääkärin tai kokin reseptistä, mistään kirjasta.
On kokeiltava. Se mikä pätee ruoanlaittoon, pätee siis myös elämään.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti