lauantai 22. toukokuuta 2021

Luna


Miguel de Unamuno

Ceutan kriisistä voisi sanoa paljon. Voisi puhua Ceutan ja Melillan historiasta, Länsi-Saharasta, Marokon ja Espanjan suhteista jne. Espanjassa ja koko maailmassa yhdeksi ikonimaiseksi kuvaksi on noussut Punaisen Ristin työntekijä, joka auttaa nääntynyttä, kylmettynyttä ja nestehukasta kärsivää miestä. Kun mies vihdoin pystyy reagoimaan, hän vain itkee ja halaa auttajaansa. Yksi kuvista löytyy täältä:

https://www.bbc.com/mundo/noticias-internacional-57202308

Punaisen Ristin työntekijä, Luna, joutui vihan ja hyökkäysten kohteeksi. En aio siteerata näitä vihapuheita, joita leimaa ennen kaikkea rasismi. Siteeraan omaa tekstiäni muutaman vuoden takaa:

"Tarvitsemme muutakin kuin älyä; tarvitsemme tahtoa. Tahto merkitsee ponnistusta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vanha filosofi, Unamuno, voittavien ja kuolemaa ylistävien fanaatikkojen edessä: Da asco de ser hombre.” Silti on aina niitä, jotka vastustavat noita voimia. Ihmisen ihmisyyden osaa kyseenalaistaa vain ihminen, ei hiiri. Siksi ihminen yököttää." 

Tietenkin Luna on saanut myös tukea ja monet näkevät hänessä rohkean ja energisen esimerkin ihmisestä, jossa ihmisyys ei ole vielä kuollut.

Siteeraamani katkelma jatkuu näin:

"Tulee tilanteita, jolloin jotkut tuntevat itsessään velvollisuuden tehdä vastarintaa, kun toiset haluavat kieltää yksilön tai ryhmän ihmisyyden. On ollut ihmisiä, jotka ovat vastustaneet brutaalisuutta. He ovat rohkeita ja päättäväisiä. Eivät aina filosofeja niin kuin Unamuno." 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti