Kirjallisuuden käytöstä

Jotkut ovat varmaan huomanneet, että siteeraan filosofien lisäksi ns. kaunokirjallisuuden tekijöitä. Minua ei kiinnosta sanataiteellisten teosten tulkinta tai kommentointi. Minua kiinnostaa pikemminkin kirjallisuuden käyttö. Löydän romaaneista, novelleista, runoista ja näytelmistä teemoja ja näkökulmia, jotka avaavat (jos hyvin käy) näköpiiriämme.

Kirjallisuus, jota käytän, ei ole erityisen filosofista. En useinkaan lue filosofisia romaaneja. Ne ovat joko tylsiä tai en saa niistä mitään irti. On toki poikkeuksia, kaikkein klassisin on tietenkin Voltairen Candide, joka on mestariteos.

Esimerkki. Voisin käyttää Anton Tšehovin novellia Potilastapaus. Tarina on yksinkertainen eikä siinä tapahdu mitään dramaattista. Lääkäri saa kutsun tulla katsomaan tehtaan omistajan tytärtä, joka on ilmeisesti sairas. Tohtori matkustaa Moskovan ulkopuolelle.

Kun tohtori tulee paikalle, hänelle selviää, että aikaisemmin lääkärit ovat ovat epäilleet hermojen reistailemista. Potilas valittaa, että hänellä on ollut sydämen tykytystä. Lääkäri kuuntelee sydäntä eikä löydä mitään vikaa.  Perhe houkuttelee tohtorin jäämään yöksi.

Tohtori kuuntelee yön ääniä: sammakoita ja satakieliä, mutta myös metallin hakkaamisen ääntä. Hän on tieteellisen ja rationaalisen kasvatuksen saanut mies, joka ei usko piruun. Mutta hän ajattelee omassa päässään, että päähenklö, jolle täällä puuhataan, on piru.

Seuraavana aamuna hän keskustelee uudestaan potilaan kanssa. Tyttö sanoo itsekin, ettei hän ehkä ole sairas, vain levoton. Hän toteaa ujosti, että haluaisi keskustella jonkun muun kuin lääkärin kanssa. Hän haluaisi keskustella ystävän kanssa,  mutta hänellä ei ole ystäviä. Jatkossa he eivät puhu ei sairaudesta, vaan tulevaisuudesta, tulevista sukupolvista, jotka lähtevät pois.

Kun tohtori lähtee, hän ei ei enää ajattele ankeita rakennuksia eikä pirua. Hän  nauttii auringosta ja lähestystyvästä tulevaisuutta, joka oli hänen mielessään kirkas ja valoisa.

Tarinassa ei ole mitään filosofista, ainakaan selvästi. Se ei kommentoi mitään oppia. Millään filosofisella koululla ei ole siinä roolia päinvastoin kuin Tšehovin kertomuksessa Sali nro 6. Voisin silti kuvitella, että Potilastapausta voisi käyttää. Minua itseäni – monestakin syystä – kiinnostaa lääkärin ja potilaan suhde. Minua kiinnostaa myös ihmisen suhde sairauteen. Silti voisin kuvitella myös, että Tšehovin novelli on mielenkiintoinen ja syvällinen johdanto ympäristön teemaan…  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sontagin vitaalisuus

Susan Sontag
 

Susan Sontag (1933-2004) sanoi jotain mielenkiintoista huomiosta (attention):

“Attention is vitality. It connects you with others. It makes you eager. Stay eager.”

Käännän sanan attention huomioksi. Sitä voisi sanoa myös tarkkaavaisuudeksi, mutta Sontag tuskin puhui huomaavaisuudenosoituksista tai muusta vastaavasta, johon englannin sana voi viitata.

Kuvittelen, että hänen mielessään oli samantapainen asia kuin italialaisella runoilijalla, Maria Camposilla, kun hän käytti sanaa attenzione. Campon Attenzione e poesia on teksti, jossa runous on huomiota, huomion omistamista (attenzione), todellisuuden eri tasojen lukemista. Campo oli Simone Weilin lukija. Myös Weilille huomio oli tärkeä käsite. Weil sanoi, että puhdas huomion kiinnittäminen on rukousta.

Sontagin sanat kiinnittävät huomioni, koska huomio on vitaalisuuden, elinvoiman, lähde. Se tekee ihmisestä innokkaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Itsekritiikin mahdollisuus

 

Gaston Bachelard

Syksyllä filosofiakahvilassa on aiheena suhde itseen, suhde toiseen. Yksi syy, miksi olen kiinnostunut suhteesta itseen on siinä, että haluaisin nähdä itsekritiikin mahdollisuuksia. En tarkoita, että haluan keksiä uusia asioita, joita moittia itsessäni. Jos suhdettani itseen muokataan ja muokkaan sitä itse, tätä työtä on katsottava kriittisesti (on hajotettava itsessään vakaumukset ja tutut tavat).

Tarkoitus ei ole lisätä omaa pahaa oloa. Päämääränä on käyttää omaa vapautta, antaa jollekin minussa elävälle mahdollisuus elää. Se on ehkä mahdollista vain, jos nauraa itselleen. Voisi sanoa niin kuin Gaston Bachelard: ”...ei mitään edistystä ilman tätä ironista itsekritiikkiä.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mitä Hyppolite minulle opetti?

Jean Hyppolite

Tiedän,  että herralla nimeltään Jean Hyppolite (1907-1968) on erityinen asema ranskalaisessa filosofiassa. Hän vaikutti paljon moneen nimekkääseen ajattelijaan. Hän oli tunnettu Hegel-tulkitsija. 

Olen eri puolelta Eurooppaa, eri aikakaudelta eikä Hegel sano minulle paljon mitään, vaikka häntä kuinka kauniisti tulkittaisiin. Silti olen oppinut jotain tältä herralta. Olen oppinut, ettei itsensä kehittäminen ole orgaanista kasvua, harmonista etenemistä, vaan asettumista itseään vastaan. Löydämme itsemme repeytymisen ja eron kautta.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mielikuvitus ja uusi elämä

Syksyllä tulen puhumaan tahdosta. Yritän selittää, miksi käytän näin vaikeaa sanaa. Siteeraan varmasti Gaston Bachelardia, joka puhui mielikuvituksen ja tahdon yhteydestä.

Bachelard kirjoitti teoksessaan L'Air et les Songes. Essai sur l'imagination du mouvement (1943): "Kuvitteleminen... on heittäytymistä uuteen elämään." Lause todistaa, että pitäisi varmaan joskus puhua mielikuvituksesta - varsinkin siitä, mitä Bachelard siitä toi esiin...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Irtoheittojen hyödyllisyydestä

Niin kuin sanottu tämän blogin tekstit ovat lokakuusta huhtikuun loppuun filosofiakahvilan alustuksia varten tehtyjä. Kesäisin täältä löytää vain sivuhuomautuksia tai irtoheittoja.

Nämä irtoheitot ovat kuitenkin minulle (ainakin joskus) hyödyllisiä. En ole päätetyn ohjelman vanki; saan olla kevyt tai kevytmielinen.  Sen ansiosta tänne saattaa ilmestyä yksittäinen oivallus tai materiaalia, joita voin myöhemmin käyttää "vakavassa työssäni". 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Narkissos oppi tuntemaan itsensä

 

Caravaggio: Narkissos

Ovidius (44eaa-17/18) oli roomalainen runoilija, joka omalla tavallaan asetti kyseenalaiseksi koko kreikkalaisroomalaisen kulttuurin pylvään, itsensä tuntemisen. Kaikki tuntevat tarinan Narkissoksesta Mudonmuutoksista. Ennustaja Teiresiakselta kysytään, elääkö Narkissos vanhaksi. Viisas vastaa: “Jos ei opi tuntemaan itseään.”

Kaunis nuorukainen Narkissos kumartuu juomaan vettä, katsoo omaa peilikuvaansa vedessä ja jää sitä ihailemaan, pysähtyy paikalleen, nääntyy, muuttuu kukaksi. Hän oppii tuntemaan itsensä ja kuolee. Hän jää kuvansa vangiksi ja kuihtuu.

Olen kirjoittanut: “Kuvaan kuihdut, kuvaan hukut kuin miekkaan. Jos rakastat pysyvää ja sitä minkä tahdot pysyvän, pysyt, kuolet.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila