Filosofiakahvila 26.11./27.11./28.11.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
“Ihminen on kuollut”, Michel Foucault kirjoitti
vuonna1966. Monet säikähtivät, toiset vihastuivat. Väärinymmärryksen määrää ei
voi mitata. Erityisen suuttuneita olivat ne, jotka ymmärsivät suunnilleen
oikein. Foucault ei puhunut lajista, homo sapiensista, vaan pikemminkin ihmisen
käsitteestä ja antropologisuudesta ajattelussamme.
Me kysyimme 1700-luvun lopusta lähtien: Mikä on
ihminen? Humanistit – sen ajan humanistit ja myöhemmät – tekivät ihmisestä
tiedon kohteen ja loivat kuvaa ihmisluonnosta, ihmisen essentiasta,
olemuksesta. Näillä pyrkimyksillä oli muitakin kuin inhimillisiä seurauksia.
Puhe ihmisen kuolemasta ei ole ranskalaisajattelijan kauheaa julmuutta. Jos
sitä voi kritisoida, sitä pitäisi arvostella pikemminkin toiveajattelusta.
Ihminen on ehkä vieläkin liian keskeisessä asemassa ajattelussamme.
Ihmisen
kuolema ja humanismin hylkääminen ei merkitse halua siirtyä totalitarismiin. Se
merkitsee ennen kaikkea essentialistisen ja epähistoriallisen ihmiskäsityksen
hylkäämistä. Oletetusti universaali, itsestään selväksi ajateltu ja
normatiivinen malli on humanismia.
Sen
uhka ei ole aina kovin näkyvää. Humanismi on monesti hyväätarkoittavaa;
ihmisestä halutaan pitää huolta, häntä halutaan auttaa. Sen vaarallisuus on
siinä, että se pyrkii olemaan universaalia ja se on normatiivista. Jos työtä
pidetään ihmisluontona, on vaara, että työtätekemätön siirretään alempaan
kastiin: hän on työtön, työnvieroksuja, laiska, loinen.
Ihmisen
kuolema merkitsi kritiikkiä tai hyökkäystä epähistoriallista ihmiskäsitystä
vastaan. Foucault oli ilkeä. Hän totesi, että 1900-luvun alussa naisen hyve oli
osa universaalia humanismia. Katolisessa maailmassa naisen hyveellisyys oli kainoutta,
puhtautta, avulaisuutta jne. Naisen hyveellisyys ilmeni ja pääsi täyttymykseen
kotona, lasten kasvattamisessa. 2000-luvun humanismi ei välttämättä ole edes
kuullut moisesta. Itse humanismi muuttuu koko ajan; sekin on historiallista.
Humanisti
on kuka tahansa, joka on varma, että hän tietää, mikä tekee ihmisen
onnelliseksi. Sellaisena hän on vaarallinen. Olen puhunut moneen otteeseen
essentialismin vaarasta. Syötettäessä ihmisille
ajatusta pysyvästä olemuksesta heille kerrotaan, että he toteuttavat itsensä ja
olemuksensa seuraamalla tiettyjä kaavoja, lakeja, normeja. Essentialismi on
radikaalisti universalistista ja ei-historiallista ajattelua; se olettaa
historiattomia, ikuisia, universaaleja rakenteita, jotka ovat rikkomattomia ja
ehdottomia. Ihmiselle luodaan kohtalo, tehtävä ja ohjelma. Essentialismi on
mukana rasismista, toisin sanoen humanismi tukee sitä. Pierre
Bourdieu kirjoitti vuonna 1983 ilmestyneessä artikkelissa: ”Tout
racisme est une essentialisme...” (Kaikenlainen rasismi on
essentialismia.)
Humanismin
(universaalin, itsestään selväksi ajatellun,
normatiivisen mallin, essentialismin) hylkääminen ei meitä tapa.
Selvisimme ilman sitä ennen kuin se syntyi. Toinen, vaikeampi kysymys on,
selviämmekö, jos se säilyy.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti