Lihaksi tuleminen

 

Kun testaaamme ideaa eli pistämme sen kohtaamaan todellisuuden, emme vain katso, onko idea kestävä, tosi tai epätosi, vaan haluamme nähdä, voiko idean tuoda elämään. Ehkä haluamme nähdä, kestääkö idea elämää. Ajatus tulee todelliseksi todellisuudessa, tässä testissä.

Yksi ajatukseni ja unelmani on ollut ruumiillistuminen, lihaksi tuleminen.  Ajatus ei ole tosi tai epätosi. Siitä voi silti tulla todellisuutta. Se vaatii enemmän rohkeutta kuin älykkyyttä.

Monilla erilaisilla filofeilla on joskus ollut vastaavanlaisia päähänpistoja. Tietynlaista etäisyyttä politiikkaan pitänyt Platon halusi nähdä, onko hän vain jaarittelija ja lähti neuvomaan Sisilian Syrakusan johtajaa (Dionysios II). Seneca kuvitteli, että kuoleman hetkellä hän näkee, onko hänellä hyve sydämessään, ei vain huulilla. He halusivat ajatuksen todellisuutta, sen lihallistumista.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Räjähtävä viisaus

 

Olen tietenkin joutunut lukemaan hyvinkin tylsiä filosofisia teoksia. En ole silti menettänyt toivoani. Etsin sanoja, joiden viisaus on räjähtävää. Tarkoitan räjähtävällä viisaudella sellaista puhetta, joka keskeyttää minussa jotain, repii jotain rikki.

Tällaisen viisauden edessä en vain muuta mielipiteitäni tai käsityksiäni. Koen eri tavalla,  tunnen eri tavalla. Tämä on yksinkertainen selitys sille, miksi katson olevani nietzscheläinen. Hän oli dynamiittia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ihmettelystä

Aristoteles
 

Ihmettelyllä on ollut filosofiassa erityinen asema ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on.

Se ei merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Pikemminkin sitä, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lukijoista

 

Espanjalainen pappi ja lääkäri, renessanssiherra Francisco Delicado, kertoo veijariromaanissaan La Lozana andaluza miten päähenkilö opettaa aasiaan lukemaan. Hän pistää ohranjyviä kirjan sivujen väliin ja tarjoaa näin ruokaa aasille, jonka nimi on Robusto. Menestys on niin hyvä, että lopulta aasi on valmis suorittamaan ylioppilastutkinnon.

Koska en voi laittaa ohranjyviä sivujen väliin, en voi olla varma minun ja lukijan suhteen onnistumisesta. Minun on jatkettava epävarmuudessa. Lohduttaudun ajattelemalla, että vain tuntemattomiin paikkoihin kulkevilla poluilla voi saavuttaa suuruuden.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vanhoja muistiinpanoja lukiessa...

 

Vanhoja muistiinpanoja lukiessa saattaa pettyä, kun huomaa, ettei ole edennyt mihinkään, pyörittää yhä samoja ajatuksia. Joskus ne kuitenkin muistuttavat jostain, joka on lakaistu nurkkaan. Saatan yllättyä jonkin näkökulman potentiaalisesta hyödyllisyydestä.

Olen asunut yli 20 vuotta Espanjassa. Ulkomaalaisuus on osa minua. Löydin ainakin 15 vuotta vanhan muistiinpanon, jossa kirjoitin näin: “Espanja muuttaa minussa jotain, mutta en ole enemmän; olen vähemmän: vähemmän suomalainen enkä ole enää niin varma maailman järjestyksestä.”

En ollut hämmästynyt lukiessani tämän vanhan muistiinpanon. Se vain pisti miettimään, miten paljon vähemmän olen nyt, monen vuoden jälkeen…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Khyrisippoksen kuolema

 

Khyrisippos (279-207 eaa.) oli kreikkalainen, stoalaisen koulukunnan filosofi. Kukaan ei tiedä varmasti, miten hän kuoli. Yhden version mukaan hän kuoli nauruun – tarkalleen ottaen omalle vitsilleen nauraen. En tiedä, oliko vitsi niin hyvä. Hän näki aasin syömässä viikunoita ja käski tuoda sille laimentamatonta viiniä palan painikkeeksi. Minä en olisi nauranut. Olisin hakenut viiniä.

Nauruun kuoleminen ei ole ilmeisesti kovin tavallista, mutta kautta aikojen on dokumentoitu tapauksia. Monthy Python kehitti aiheesta myös sketsin. Tähän sketsiin liittyvä wikipedian sivu on varmasti kyseisen median hauskin, tuskin sentään tappava monessa tapauksessa. Tässä uskaliaille linkki:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_hauskin_vitsi

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kirjallisuuden käytöstä

Jotkut ovat varmaan huomanneet, että siteeraan filosofien lisäksi ns. kaunokirjallisuuden tekijöitä. Minua ei kiinnosta sanataiteellisten teosten tulkinta tai kommentointi. Minua kiinnostaa pikemminkin kirjallisuuden käyttö. Löydän romaaneista, novelleista, runoista ja näytelmistä teemoja ja näkökulmia, jotka avaavat (jos hyvin käy) näköpiiriämme.

Kirjallisuus, jota käytän, ei ole erityisen filosofista. En useinkaan lue filosofisia romaaneja. Ne ovat joko tylsiä tai en saa niistä mitään irti. On toki poikkeuksia, kaikkein klassisin on tietenkin Voltairen Candide, joka on mestariteos.

Esimerkki. Voisin käyttää Anton Tšehovin novellia Potilastapaus. Tarina on yksinkertainen eikä siinä tapahdu mitään dramaattista. Lääkäri saa kutsun tulla katsomaan tehtaan omistajan tytärtä, joka on ilmeisesti sairas. Tohtori matkustaa Moskovan ulkopuolelle.

Kun tohtori tulee paikalle, hänelle selviää, että aikaisemmin lääkärit ovat ovat epäilleet hermojen reistailemista. Potilas valittaa, että hänellä on ollut sydämen tykytystä. Lääkäri kuuntelee sydäntä eikä löydä mitään vikaa.  Perhe houkuttelee tohtorin jäämään yöksi.

Tohtori kuuntelee yön ääniä: sammakoita ja satakieliä, mutta myös metallin hakkaamisen ääntä. Hän on tieteellisen ja rationaalisen kasvatuksen saanut mies, joka ei usko piruun. Mutta hän ajattelee omassa päässään, että päähenklö, jolle täällä puuhataan, on piru.

Seuraavana aamuna hän keskustelee uudestaan potilaan kanssa. Tyttö sanoo itsekin, ettei hän ehkä ole sairas, vain levoton. Hän toteaa ujosti, että haluaisi keskustella jonkun muun kuin lääkärin kanssa. Hän haluaisi keskustella ystävän kanssa,  mutta hänellä ei ole ystäviä. Jatkossa he eivät puhu ei sairaudesta, vaan tulevaisuudesta, tulevista sukupolvista, jotka lähtevät pois.

Kun tohtori lähtee, hän ei ei enää ajattele ankeita rakennuksia eikä pirua. Hän  nauttii auringosta ja lähestystyvästä tulevaisuutta, joka oli hänen mielessään kirkas ja valoisa.

Tarinassa ei ole mitään filosofista, ainakaan selvästi. Se ei kommentoi mitään oppia. Millään filosofisella koululla ei ole siinä roolia päinvastoin kuin Tšehovin kertomuksessa Sali nro 6. Voisin silti kuvitella, että Potilastapausta voisi käyttää. Minua itseäni – monestakin syystä – kiinnostaa lääkärin ja potilaan suhde. Minua kiinnostaa myös ihmisen suhde sairauteen. Silti voisin kuvitella myös, että Tšehovin novelli on mielenkiintoinen ja syvällinen johdanto ympäristön teemaan…  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila