Karnevaali on ylösalaisin käännetty maailma: narrista tai hullusta tulee kuningas. Karnevaalin kuvasto on rikasta: se on kulkue, jossa kulkee hulluja, eläinten ja ihmisten sekoituksia, kuolema kulkee mukana, ihmiset nauravat, tanssivat.
Karnevaali on ikivanha ilmiö, mutta ensimmäinen todellinen karnevaalin filosofian luoja oli Mihail Bahtin (1895-1975). Mihail Bahtin näki karnevaalissa energiaa, joka tuhoaa ja luo yhtäaikaa, päästää irti hierarkioista, virallisesta totuudesta, vakavuudesta, auktoriteettien auktoriteetista, voittaa pelon jne. Mutta vaikka hän luo karnevaalin filosofian, se ei ole täysin koherentti tai käsitteet ja kuvaukset vaihtelevat. Se ei ole silti heikkous Bahtinin ajattelussa, vaan karnevaalin luonteen mukainen: esiin tulee monia ääniä, kuvien rikkaus, puheiden monimerkityksisyys. Karnevaali näyttäytyy tulemisen, muutoksen ja uudistumisen juhlana.
Naurulla on huomionarvoinen asema. Bahtin puhuu iloisesta totuudesta ja hän sanoo, että jotkut maailman aspektit voi tavoittaa vain naurun kautta. Ilo ja nauru liittyvät totuuteen, tietoon; siihen liittyy jopa tieto-opillisia väittämiä. Tietävä ihminen ei olekaan enää kylmä, järkevä, tunteidensa herra, vaan vain iloinen tavoittaa jotain asioita.
Karnevaalia on myös arvosteltu. On sanottu, että se (tapahtumana ja rituaalina) vain vahvistaa yhteiskunnan luokkajakoa ja hierarkiaa. Kerran vuodessa orjat saavat olla kuninkaita, mutta sitten palataan järjestykseen. Tämä kritiikki ei poista Bahtinin ajattelun perusvoimaa. Bahtin ei puhu karnevaalista onnistuneena vallankumouksena, vaan ”luovana voimana”, ”energiana”, erityisenä herkkyytenä ja tajuna maailman muuttuvuudesta.
Karnevaali ja karnevaalin filosofia ovat vaikuttaneet paljon kirjallisuudentutkimukseen ja tietenkin myös folkloristiikkaan, kansanperinteiden tutkimukseen. Tässä minua kiinnostaa nyt filosofia ja kysymys, voisiko filosofia olla karnevaalia.
Eli toisaalta voimme keskustella karnevaalista, mutta myös filosofiasta karnevaalina. Mitä olisi filosofian karnevaali? Ajattelua, joka juhlii muutosta, tulemista. Karnevaalissa ihmisten väliset suhteet muuttuvat: hierarkiat kaatuvat, ja toisistaan erilliset ihmiset pääsevät yhteyteen, luovat epätodennäköisiä yhdistelmiä, harvinaisia liittoja. Ehkä tämä olisi myös ajattelun, filosofian tehtävä tänään: muuttaa jotain.
Bahtinin kuvaamassa karnevaalin maailmassa ei ole vielä mitään valmista, viimeistä sanaa ei olla sanottu. Tämä on otollinen pohja ajattelulle. Mitä merkitystä ajattelulla olisi muuten? Mutta millaisia piirteitä karnevaaliksi muuttuva filosofia voi saada? En haluaisi sitä etukäteen määritellä; haluaisin nähdä sen: iloisemman filosofian, joka tähtää metamorfoosiin ja ajattelijan, joka myöntää elämän konkreettiset puolet, myös ruumiin (päinvastoin kuin usein filosofian traditiossa, missä muistetaan vain pää ja järki.)
Keskustelu, kysymykset, kommentit huomiot ovat meidän lähtökohta. Voiko tällaisen periaatteen hyväksyä johtoajatukseksi kahvilaistuntoja varten? Uskotteko että karnevaalia voi synnyttää? Olemmeko liian protestantteja? Liian vakavia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti