Teeskentelijän muotokuva

Tämän aiheen taustalla on Mihail Bahtinin nuoruuden työ: Toiminnan filosofia. Teksti, joka hahmottelee teoriaa etiikasta, tarkemmin sanottuna eettisestä subjektista tai ihmisestä tekojensa vastuullisena subjektina, ihmisestä vastuullisena olentona.

Peruslähtökohta, perusajatus, on se, että moraalifilosofia on liian abstraktista ja että aihetta pitää lähestyä teon arkkitehtonisten pisteiden kautta. Nämä ”pisteet” ovat 1)minä itselle 2)minä toiselle 3)toinen minulle.

Mutta en nyt käsittele tätä enkä yritä selittää mitä Bahtin tarkoitti, vaan otan toisen kohdan tekstistä. Kohdan jossa Bahtin puhuu teeskentelystä. Hän ei tarkoittanut teeskentelijällä sitä mitä yleensä; kyseessä ei ole sellainen tilanne, missä joku esittää jotain muuta, esiintyy toisena, kätkeytyy naamion taakse. Bahtinin teeskentelijä on sellainen ihminen, joka väittää, ettei ”ole tässä”, väittää ettei ole vastuussa teoistaan, menee systeemin taakse, normien taakse. Tekstistä tulee voimakas vaikutelma, että Bahtin kuvaa byrokraattia. Hän tietenkin saattoi kuvata myös puolueikoneiston osaa, puolueihmistä, henkilöä, joka ”noudattaa puolueen ohjelmaa ja määräyksiä”.

Yksi tapa kuvata teeskentelijää on todeta, että hän väittää, ettei ole missään, että hän toimii universaalien sääntöjen mukaan. Miksi tämä on teeskentelyä? Koska vastuun ottaminen, tuleminen vastuulliseksi, merkitsee sitä, että ihminen pystyy sanomaan ”minun täytyy” ja se on vastaus konkreettiselle ihmiselle, konkreettiseen tilanteeseen tai ympäristöön. ”Minun täytyy” –lausetta tai sen sisältöä ei voi muuttaa universaaliksi laiksi.

Tämä ajatus ja kuvaus teeskentelijästä on saanut minut miettimään systeemejä ja myös erilaisia koneistoja (byrokratia) eri tavalla, eri näkökulmasta. Toisaalta ne näyttäytyvät moraalittomina (siis vastuuttomina), mutta ennen kaikkea pakopaikkoina ihmiselle, joka haluaa välttää vastuuta, vaikeita päätöksiä, valintoja, ajattelua. Onko tässä perimmäinen syy haluta yhdistyksiin, yhteyteen, järjestöön? Tuskin ne ovat ainoat syyt. Toivottavasti ei.

Mutta haluaisin pitäytyä otsikossa eli ”teeskentelijässä” itsessään, hänen muotokuvassaan. Haluan puhua tästä harmaasta, ei synkässä tai sadistisessa hahmossa, vaan harmaassa byrokraattiteeskentelijän hahmossa. Millaisia vibraatioita tämä hahmo nostaa esiin? Tuskin mitään. Hän on kuin Mihail Bulgakovin virkamies, joka on pelkkä puku; puvun alla ei ole ihmistä. Jonkun vaaran voimme silti aavistaa, arvata negatiivisuuden. Vaara on tietenkin siinä, että tällainen ”päättäjä” voi tehdä melkein mitä vaan, koska se ei koske häntä, se liity hänen henkilökohtaiseen vastuunottoon. Mutta katsoisin lähempää, jos ei nyt ihan sisältä tätä hahmoa. Millainen hänen elämänsä on?

Näkisin näin: Hän ei elä, osallistu elämään prosessina. Hänen elämässään on jotain mekaanista tai abstraktia. Hän rakentaa systeemiä tai tekee itsestään sen osaa. Systeemi tai systemaattisuus voi olla apu elämässä, väline, keino, mutta teeskentelijälle se on pakopaikka elämästä, sen jatkuvasta liikkuvuudesta, prosessinomaisuudesta.

Miten voitaisiin keksiä ulostie tällaisesta tilanteesta? Miten voisimme auttaa tätä ihmistä? Kysehän on moraalisesta ongelmasta. Hän ei ota vastuuta. Mutta moraalisaarnat eivät auta. Uskon, että ihminen voi muuttua, mutta tuskin saarnan avulla. Hänet pitäisi saada kokemaan jotain, kokemaan elämä, kokemaan ettei systeemi pelasta. Hänet pitäisi saada nauramaan tai itkemään. Abstrakti filosofia ei häntä pelasta; hän onnistuu aina luomaan siitäkin suojapaikan, alibin niin kuin Bahtin sanoo. Taide voisi auttaa. Ehkä. Joissakin tapauksissa. Taiteessa on voimaa: se panee kokemaan. Mutta sekään ei ole mikään tae. Sekin jo tiedetään.

Tunnistatteko teeskentelijän hahmon? Onko heitä olemassa vai puhuuko Bahtin vain omasta ajastaan, omasta maastaan (Neuvostoliitto)? Voisiko heitä auttaa? Mikä panee meidät kokemaan asioita? Mikä saisi ihmisen kokemaan, että hän on tässä ja nyt omana itsenään vastuullinen teoistaan?