Essee oppimisen mallina

Essee – akateeminen tai tieteellinen essee, myös vapaampi, kirjallisempi kirjoitus – on ollut filosofian ilmaisumuoto jo ennen esseen virallista keksimistä. Senecan kirjoitukset – sekä kirjeet että tekstit, joita sanottiin dialogeiksi – ovat esseitä. Sana ”essay” tarkoittaa koetta; se viittaa kokeiluun, testaamiseen. Voi sanoa, että esseen kokeellinen ja vapaa luonne tekee siitä enemmän kuin kirjallisuuden lajin: se on tapa ajatella ja oppia. Essee ei yritä sanoa kaikkea eikä etsiä lopullista vastausta. Siinä on keskeneräisyyden ja luonnostelevan kauneutta. Essee on seikkailu, joka säilyttää oman seikkailuluonteensa ja elämän yllätyksellisyyden.

Uskallan sanoa, että essee on tai voi olla oppimisen malli. Tarkoitan, että me opimme niin kuin kirjoittaisimme esseetä: kokeilemme, luonnostelemme, hyppäämme toiseen asiaan, palaamme takaisin, käytämme vapauttamme ja harjoittelemme vapauden käyttöä.

Olisi mielenkiintoista tutkia esseen historiaa. Sen syntyhistoria on yhtäaikaista romaanin kanssa. Oikea maaperä lannoittui sellaisessa maailmassa, missä vanhoihin malleihin ja auktoriteetteihin alettiin suhtautumaan epäilevästi, kyseenalaistaen. Olisi myös mielenkiintoista ottaa erilaisia esimerkkejä filosofien ja muiden ajattelijoiden esseistä, todistella tämän hengeltään vapaan lajin voimasta. Tänään esimerkkini on monille tuntematon ja argentiinalainen...

Argentiinalainen filosofi Mónica B. Cragnolini kirjoittaa eräässä esseessään itävaltalaisen Robert Musilin romaanista Mies vailla ominaisuuksia ja Nietzschen ajattelusta verraten Musilin ”esseismiä” ja ideaa esseestä muotona ja elämisen tapana Nietzschen perspekstivismiin. Musilin romaani on rakkaukertomus, jossa rakkaus on voima, joka säilyttää tientynlaisen jänniteisen suhteen. Suhteen jännitteen ansiosta rakkaus ei muutu toisen omimiseksi, omistamiseksi. Suhde muuttuu tyhjentymättömäksi, ja tyhjentymättömyys estää muuttumasta toisen omaisuudeksi.

Cragnolinin mukaan erotismi on tätä jännitteisyyttä ja se on sukua Musilin esseismille ja myös Nietzschen perspektivismille. Perspektivismi tarkoittaa ajatusta, että maailmaa ei ymmärretä tai tunneta sellaisenaan, vaan aina jostain näkökulmasta käsin. Aina on olemassa useita mahdollisia näkökulmia, ja yksi ajatuksen seurauksista on pyrkimys lisätä näkökulmia, katsoa asioita monesta näkökulmasta.

Cragnolini kirjoittaa: ”... esseistis-perpsektivistisen ajattelun tyhjentymättömyys suhteutuu erotismiin, tuohon jännitteisen voimaan joka rakastaa takoa erilaisia hahmoja ilman että pysähtyisi lopulliseen muotoon...” Argentiinalainen ajattelija jatkaa tiivistäen näkemyksensä näin: ”Essee niin kuin jännite on eroottinen voima, joka pakenee omimista joka käyttää loppuun ja muumioi.”

Essee on voima, se on voima joka taistelee muumioimista vastaan. Sanon, että essee, esseismi on oppimisen malli, mutta se voi olla enemmänkin: sen energia.

Cragnolini on esimerkkini monesta syystä... Hänen tekemänsä huomiot avaavat monenlaisia mielenkiintoisia näkökulmia. Essee liittyy kiinteästi perspektivismiin, tietynlaiseen, hyvin uudenaikaiseen tieto-opilliseen ajatteluun. Essee liittyy myös erotiikkaan. Mutta Cragnolini tuntuu sanovan enemmänkin: Hän sanoo oppimisen, tietämisen, uteliaisuuden liittyvän erotiikkaan, rakkauteen. Voimme kysyä myös, eikö rakkaudessa ole myös oppimista...

Lisäksi essee, ei-muumioivan rakkauden sukulainen, näyttäytyy melkein elämisen taitona, melkein mallina, esimerkkinä sellaisesta jaloudesta tai hyveellisyydestä, joka ei toista omi tai omista. Se myös säilyttää meidän oman vapautemme; sen ansiosta meitä ei omisteta.

Kyllä: essee on oppimisen malli. Tarkoitan, että meidän pitää olla enemmän esseistejä, kokeilijoita. Kokeilemme kepillä jäätä. Kokeilemme koetinkivellä metallia. Kokeilemme uusia asioita ja siten, vähitellen, opimme uusia asioita, laajennamme itseämme, menemme uusiin paikkoihin.

Haluaisin keskustella kokeilemisesta, oppimisesta, elämisen taidosta, erotiikasta, erotiikasta oppimisena... Saatte itse valita.