Hedelmällinen itsetutkiskelu

Puhumme jatkuvasti itsetutkistelusta. Minäkin, joka en usko, että on mitään sielun syvyyttä tai ainakaan en usko, että siitä syvyydestä löytyy mitään erityisen mielenkiintoista. Puhun itsetutkiskelusta yhtenä mahdollisuutena askeesiin, itsensä harjoittamiseen ja tietoisena siitä, että on monenlaisia tapoja tutkia itseään.

Mikä on hedelmällista itsetutkiskelua? Toisinaan, pahoin pelkään, itsetutkiskelu johtaa itsesyytöksiin, jatkuvaan katumusharjoitukseen. Katuminen tai itsensä syyttäminen ei ihmistä vahvista. Itsetutkiskelu voi muodostua itsensä kiduttamiseksi, kun lähtökohtana on syytös ja tuomitseminen ja kysymys siitä, olemmeko hyviä ja vai pahoja.

Ehkä olisi – jos tahdomme itsellemme vapautta - hedelmällistä kysyä: Kuka päättää puolestani? Missä minun elämästäni päätetään? Miten elämästäni päätetään, kuuliko joku ennen sitä minun näkemystäni? Etc. En tarkoita, että syytös pitäisi kohdistaa ulkopuolelle, vaan kysymys omasta itsestä ja omasta tilanteesta on sijoitettava siihen yhteyteen ja verkostoon, jossa elämme.

On jokatapauksessa suuri ero siinä, panemmeko itsemme katumaan vai yritämmeko itsetutkiskelun avulla tavoittaa mielenrauhaa tai suurempaa itsenäisyyttä. Puhun hedelmällisestä itsetutkiskelusta ajatellen, että kysymysten mittaajaksi ja testaajaksi voisi asettaa kysymyksen itsetutkistelun hedelmällisyydestä. Kun tutkimme itseämme, voisimme välillä kysyä: Onko tämä mitä teen itselleni hedelmällistä?

Minkälaisen suhteen haluan luoda itseni ja maailman välille? Vaatiiko se sitä, että tunnen itseni? Mitä merkitsee itsensä tunteminen? Itsetutkiskelun tarkoitus ei aina ja kaikkialla ole ollut oman syvimmän olemuksensa, ”sisäisen itsen” tunteminen. Jos kysyn, kuka minua hallitsee ja miten, en pyri tietämään, kuka olen, vaan selvittämään, millaiset valtasuhteet määrittelevät elämääni ja viime kädessä tavoite on tehdä itsestäni itsenäisempi, vahvempi, kyvykkäämpi päättämään itse.

Miksi puhun ”hedelmällisyydestä”? Siksi, etten tahdo köyhdyttää suhdettani maailmaan, köyhdyttää itseäni, vaan rikastaa, tehdä suhteestani itseeni ja muihin hedelmällisen, uusia ja erilaisia asioita mahdollistavan.

Itse koen hedelmälliseksi kysyä, tutkia, kuka päättää puolestani, kuka estää minua tekemästä jotain ja määrää tekemään jotain muuta. Lisäksi tunnen tarvetta pysähtyä miettimään asenteitani, tuntemuksiani ja niiden mieltä tai mielettömyyttä. Olemme perineet niin monta asennetta, reaktiotapaa, vanhoilta ajoilta, isovanhemmiltamme, esi-isiltämme, jotka elivät toisenlaisessa maailmassa. Ehkä noilla asenteilla saattoi olla oikeutuksensa, mutta nyt ne ovat vain muinaisia kerrostumia meissä.