Keskusteleminen ja filosofia

On tavanomaista ja ymmärrettävää, että puhutaan filosofian syntyneen keskusteluista. Platon kirjoitti dialogimuotoisia tekstejä. Yksi syy on se, että kirjoitusten sankari on Sokrates, joka eli kierrellen keskustelemassa ihmisten kanssa. Voi siis helposti todeta, että filosofia syntyi keskusteluna, aseettomien ihmisten kohtaamisena. Olemmeko kuitenkaan sanoneet mitään? Tiedämmekö, millaisesta keskustelusta filosofia syntyi?

Espanjan sana discutir, keskustella, tulee latinan sanasta discutere, joka merkitsi särkemistä, hajottamista, ratkaisemista, päättämistä. Sana merkitsee myös espanjankielessä kiistelemistä, vastakkaisen mielipiteen tukemista. Conversar – toinen sana keskustelemiselle – tulee sanasta conversari, elää yhdessä. Kyse ei ole väittelemisestä; tässä ihmiset puhuvat toisilleen. On siis helposti nähtävissä, että on erilaisia keskusteluja, erilaisia keskustelemisen muotoja – tämä ilmenee jo siinäkin, että on useita sanoja. Kun on useita keskustelemista tarkoittavia sanoja, on erilaisia käytäntöjä.

Millaista oli keskustelu, josta filosofia syntyi? Yleensä osataan sanoa, että sokraattinen keskustelu yritti irtisanoutua sofistien tavasta väitellä. Harvemmin todetaan, että samalla asetettiin vastakkain parrhesia ja retoriikka. Parrhesia, vapaa puhe ja totuuden sanominen, nähtiin erilaisena pelinä kuin retoriikka, joka oli toisten vakuuttamista, vakuuttamisen ja vaikuttamisen tekniikkaa. Yksi silminnähtävä ero näiden puhumisen ja sanomisen muotojen välillä oli se, että parrhesia ilmeni usein kysymysten ja vastausten pelinä, ei pitkinä yhtenäisiä puheina niin kuin retoriikka. Sokrates oli kyselijä. Hän kyseli avatakseen keskustelun ja teki lisäkysymyksiä tutkiakseen ihmisten vastauksia.

Filosofinen keskustelu ei ole siis vain joukko puheenvuoroja. Silloinkin kun se muodostuu erilaiseksi kuin sokraattisessa dialogissa, esimerkiksi Diogeneen ja Aleksanteri Suuren keskustelussa, kyse on vakavasta asiasta: jokin pannaan koetukselle, jokin syvä kysymys nostetaan esiin, ihmisten eteen.

Väittelyssä ja kiistelyssä saatetaan puhua vakavista asioista, mutta asiallisuus ja neutraali sävy naamioivat osallistujien halun voittaa. Filosofisessa keskustelussa toista ei pidetä vihollisena; siinä tehdään yhteistyötä, etsitään yhdessä. En silti halua maalata eteemme jotain ideaalista keskustelutilannetta ja täydellistä keskustelemisen tapaa. En usko, että löydämme ratkaisua, jos keskustelemme järkiperäisesti ja riittävän kauan. Tämä ”järkiperäisyys” on filosofisen ajattelun laitettava kyseenalaiseksi. ”Riittävän kauan” saattaisi merkitä tuhatta vuotta.

Ei ole filosofisesti mielenkiintoista tietää, että joku ajattelee niin tai näin. Filosofinen keskustelu ei ole gallup. Tästä syystä filosofia itse asiassa – keskustelevasta luonteesta huolimatta – ei ole halukas kaikkeen keskusteluun. Filosofia haluaa tuoda esiin ongelman, tehdä jostakin asiasta ongelman. On hyvin erilainen asia problematisoida asia kuin esittää mielipide ja asettaa se vastakkain toisten mielipiteiden kanssa.

Otan esimerkin: keskustelun. Esitän kysymyksen, mitä on filosofinen keskustelu. Yleensä filosofisessa keskustelussa ei tuoda yksinkertaisesti esiin, millaisia erilaisia mielipiteitä läsnäolijoilla asiasta on. Ensimmäiseksi etsitään määritelmää filosofiselle keskustelulle. Sitten etsitää puutteita määritelmästä, tehdään täydennyksiä ja korjauksia. Itse nostaisin tällaisessa keskustelussa esiin kysymyksen siitä, onko kysymys muotoiltu oikein ja onko kyse todellisesta ongelmasta.

Jokin filosofian keskustelevuudessa on viehättävää ja puoleensavetävää. Luulen tietäväni kokemuksen perusteella, että tämä jokin on keskustelun heilauttava voima: se heilauttaa ihmiset paikaltaan, omien ennakko-oletusten suojasta, valmiista rooleista, annetuista arvoista. Mitä sokrateet tekevät esittäessään kysymyksiään tai vastatessaan toisten kysymyksiin? He eivät yritä voittaa sotaa; he kamppailevat tehdäkseen toisista filosofeja... Kun sanon näin, olen tietoinen, että herää uusia kysymyksiä. Mikä on filosofi? Kuka on filosofi? Missä on filosofeja?

Joku voi nyt kysyä oikeutetusti, mitä mieltä on filosofisessa keskustelussa, jos se tekee asioista vain vaikeampia, tuo esiin vain ongelmia, ei ratkaisuja. Tämän kysymyksen myötä tulemme olennaisesti eettisten periaatteiden eteen. Filosofia on häirikkö, sillä tyhmyyden ja ajattelemattomuuden ei voi antaa edetä ilman vastusta, ilman mitään esteitä. Filosofia ei näytä toiselle ratkaisua, osoita tietä, koska se antaa toiselle vapauden löytää oma tiensä. Vaarallisinta ei ole epävarmuus, vaan sikamainen varmuus, joka kohottaa teloittajan kirveen. Hedelmällinen keskustelu ei ole sellainen, jossa löydetään Totuus, vaan sellainen, joka muuttaa meidän suhdettamme itseemme, toisiimme, maailmaan.