En aio kysyä mitään tottelemattomuuden oikeutuksesta. Kysyn ainoastaan: Miten meistä tuli niin vähän tottelemattomia? En lähde liikkeelle Thoreaun tai Arendtin tottelemattomuutta käsittelevistä teksteistä enkä yleisistä pohdinnoista kansalaistottelemattomuuden oikeutuksesta. Otan esiin kaksi tekstiä. Toinen teksti on lakimies Lewis H.Van Dusenin (Jr.) teksti Civil Disobedience: Destroyer of Democracy vuodelta 1969. Toinen kirjoitus on oikeustieteen professori Bernard E. Harcourtin Occupy Wall Street´s Political Disobedience, joka julkaistiin The New York Times –lehdessä lokakuussa 2011.
Van Dusen Jr kirjoittaa omassa historiallisessa kontekstissaan, tilanteessa, jossa monet amerikkalaiset vaativat kansalaisoikeuksia ja tekivät sen harjoittaen aktiivista ja passiivista vastarintaa. Van Dusen ymmärtää hyvin tottelemattomuuden pitkän historian: hän viittaa Sofokleen Antigoneen, Thoreaun kirjoitukseen, Gandhiin. Tottelemattomuuden mahdollisesti eettisistä perusteista huolimatta se on Van Dusenin mukaan demokratian tuho. Vastustaa oikeuslaitoksen päätöksiä tai laillisesti valitun parlamentin laatimia lakeja on kirjoittajan mukaan sama asia kuin sanoa, että demokratia on epäonnistunut. Lakimies korostaa, ettei kukaan ole lain yläpuolella eikä kenelläkään ole oikeutta rikkoa lakia.
Harcourt kirjoittaa erisävyisesti. Kirjoittaja tekee erottelun kansalaistottelemattomuuden ja poliittisen tottelemattomuuden välillä. Wall Streetin valtaajat sanoutuvat professorin mukaan sotien jälkeisestä perinnöstä ja ajatuksesta, että kyse olisi sinänsä legitiimien instituutioiden ja niiden lakien vastustamisesta. Uusi liikehdintä luo uudenlaista poliittista peliä puolueiden ulkopuolella, ilman ohjelmaa; se vastustaa tapaa, jolla meitä hallitaan. Yksi liikkeen tavoista tehdä vastarintaa on Harcourtin mukaan nimenomaan se, ettei se suostu määrittelemään ohjelmaa tai hyväksy vanhoja ideologioita. Tätä eivät filosofi (Slavoj Zizek) tai kirjailija (Raymond Lotta) tunnu käsittävän, kun he haluavat tarjota ideologian liikehtiville ihmisille.
Nämä kaksi erilaista, täysin erihenkistä kirjoitusta tuovat epäsuorasti esiin sen, miksi me olemme niin vähän tottelemattomia. Vähäinen tottelemattomuus liittyy siihen, että meille on onnistuttu myymään idea järjestelmän syvästä oikeutuksesta. Demokratia ilmaisee Van Dusenin kirjoituksen kautta tarvitsevansa tottelevaisuutta. Hartcourt tuo esiin vaikeuden käsittää uudenlaista, vanhoista malleista irtaantuvaa, tottelemattomuutta. Olemme vähän tottelemattomia, koska ajattelemme, ettei kärsimys tai tuska liity mitenkään siihen, miten meitä hallitaan. Ymmärrämme kapinoita diktatuureissa, emme omissa, kauniissa maissamme.
Filosofit ovat pohtineet sitä, missä tapauksissa kansalaistottelemattomuus on oikeutettua. Yksikään kansalainen ei tarvitse filosofia tajuamaan sitä, milloin hän voi olla tai hänen täytyy olla tottelematon. Kun kysyn, miten meistä tuli niin vähän tottelemattomia, yritän lähestyä asiaa toisesta kulmasta. Van Dusenin ja Hartcourtin kirjoitukset paljastavat, että haluttomuus tottelemattomuuteen on uskoa järjestelmään. Olemme tottelevaisia aina, kun hyväksymme meille annetun määräyksen, mutta myös meille annetun järjestelmän. Emme kykene koskaan olemaan täydellisen tottelemattomia, tuskin myöskään täysin tottelevaisia.
Järjestelmällä tai auktoriteetilla voi olla tekninen legitimiteetti, mutta meidän olisi silti osattava herkistyä näkemään sietämättömyys, jonka jonkin tilanteen pysähtyneisyys tai valtasuhteen kivettyneisyys synnyttää. Tottelemattomuus on mielivaltaisuuden vastustamista silloinkin kun se on legitiimiä.
Mielessäni on pyyhkiytymätön kuva: Neljä tai viisi vanhempaa rouvaa Madridin kadulla maaliskuussa 2004. Rouvat seisovat poliisien edessä henkilöllisyystodistukset käsissään, kohotettuina päiden yläpuolelle. Ele on paljonpuhuva ja monimielinen. Rouvilla ei poliisien mukaan ollut oikeutta tai lupaa osoittaa mieltään, ja poliisilla oli oikeus kysyä heidän henkilöllisyystodistuksiaan. Naiset ”tottelivat” jo etukäteen, ilman määräystä ja tekivät siis alistuvan eleen, mutta tehden siitä jotain täysin päinvastaista: samalla he ilmaisivat ryhtinsä ja eleensä avulla, että poliisin on käytettävä väkivaltaa voidakseen poistaa kansalaiset kadulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti