Totuus maailmasta

Senecalle luonnon tarkasteleminen merkitsi mahdollisuutta henkiseen kasvuun: sen avulla pystyi tajuamaan oman olemassalon, oman itsensä, paikan maailmassa, kokonaisuudessa. Luonnon, kosmoksen katsominen ja tutkiminen oli henkinen harjoitus, jonka avulla ihminen irtaantuu itsestään.

Tässä harjoituksessa tärkeää on se, että ihminen paikantaa itsensä, tajuaa paikkansa, ei oman itsensä ymmärtäminen tai tulkitseminen. Erityisen mielenkiintoista tämä on oman aikamme näkökulmasta, koska itsen kehittämisen kannalta tärkeäksi ajatellaan se, mitä tiedämme ja voimme tietää itsestämme, ei se mitä tiedämme maailmasta. Totuus maailmasta ei ole tässä vain teknisesti relevantti tieto maailman järjestyksestä; se on jotain spirituaalista. Tieto maailmasta muuttaa meitä.

Usein Senecan ja muiden stoalaisten visioon sisältyi huomio oman paikan merkityksettömyydestä tai oman pienuuden tajuaminen. Samalla se teki ihmisestä vapaan, sillä irtaantuminen omasta itsestä merkitsi, että irtaantuu oman itsensä orjuudesta. Oman itsensä orjuus oli alistumista oman itsensä rakentamalle systeemille, joka panee elämään ulkoisten velvollisuuksien ja sisäisen, lakkaamattoman velallisuuden kanssa. Orja on kiireinen: hänellä on loputtomasti velvollisuuksia ja loputon velka itselleen.

Stoalainen ”fysiikan harjoittaminen” ja ajatus oman itsen orjuudesta irtaantumisesta panevat minut ajattelemaan omaan aikaamme ja omaa suhdettamme totuuksiin maailmasta. Voisiko tähtitieteen harrastaminen auttaa ihmistä? Näin jotkut väittävät. Voisiko muunlaiset tiedot ja totuudet maailman luonteesta muuttaa meitä?

Kun tutustumme kosmokseen ja näemme ihmisten maailman eri näkökulmasta, emme ehkä näe vain omaa pienuuttamme, vaan näemme myös meitä ympäröivien asioiden pienuuden, niiden keinotekoisuuden. Silloin toisenlainen näkökulma mahdollistaa siis ei vain asioiden kirkkaamman näkemisen, vaan myös niiden arvon näkemisen.

Keinotekoisuuden, pienuuden ja surkeuden näkeminen voisi kuitenkin olla lamaannuttavaa. Sokrateen totuus, jonka hän jatkuvasti, ilman armoa, viestitti kuulijoilleen, oli tämä: ”Ette huolehdi itsestänne. Laiminlyötte itsenne.” Tällainen totuus voi olla vain ensimmäinen askel; se ei voi muuttua periaatteeksi meissä, meidän vereksi, voimaksi.

Ralph Ellisonin näkymätön mies elää maailmassa, jossa hänet koko ajan määritellään ulkopuolelta. Musta mies Yhdysvalloissa elää sidottuna identiteettiinsä. Identiteetti, johon hänet halutaan sitoa, on tunnettu, valmis, kerta kaikkiaan ja kokonaan määritelty. Tällaisessa maailmassa – jos ihminen haluaa elää omaan elämäänsä, luoda oman itsensä – ihminen kamppailee määritelmiä vastaan ja taistelee saadakseen oikeuden olla erilainen. Kyse on oikeudesta muutokseen, oikeudesta olla olematta sama.

Jos tässä Ellisonin luomassa kuvassa maailmasta on jotain totuudellista, tämä ulkoista maailmaa koskeva totuus voisi muuttaa meitä. Meidän olisi mahdollisesti elettävä niin, että se muuttaa meitä. Silloin tämä totuus paljastaisi meille jotain vapaudestamme ja mahdollisuuksistamme niin kuin se teki romaanin päähenkilölle. Hän sanoo, kaikkien seikkailujen jälkeen: ”The world is a possibility if only you´ll discover it.”

Tieto tai totuus maailmasta voi olla olemisen tapaa luova, spirituaalinen, siis ihmistä muuttava. Mikä tekee siitä spirituaalisen? Mitä spirituaalisuus vaatii? Esittäessäni tämän kysymyksen myönnän, ettei pelkkä tietäminen riitä. Sekä ”kosminen visio” että ihmisten maailmaa koskeva, näkymättömän miehen näkemä, totuus maailmasta koskevat suhteita: pienuutta, suuruutta, sitä mitä pitää vastustaa. Se vaatii, että teemme tästä tiedosta jotain, jonka avulla näemme ”oman paikkamme” suhteiden verkostossa. Se vaatii, että teemme totuudesta osan omaa itseämme, omaa olemassaolon tapaamme. Lopulta kysyn vain tätä: Millaista totuutta tarvitsemme?