Sattuma

Oppia, jonka mukaan kaikki tapahtuminen on järkähtämättömien lakien mukaista, nimitetään determinismiksi. Sekä luonnontieteellisessä ajattelussa että ontologisessa filosofiassa puhutaan sattumasta, kun jokin prosessi on ei-deterministinen, ei ennalta määräytynyt. Sattuman käsite tuli luonnontieteelliseen ajatteluun ennen kaikkea kvanttimekaniikan myötä.

Jo ennen kuin käsite tuli luonnontieteelliseen ajatteluun, filosofit pohtivat sattuman ja välttämättömyyden suhdetta. Monet ovat ajatelleet, että jos kaikki on välttämätöntä, ei ole vapautta. Silti ollaan haluttu nähdä paljon välttämättömyyttä; ei olla haluttu ajatella minkään olevan sattumaa. Väitetään Einsteinin sanoneen: ”Jumala ei heitä noppaa.” Filosofien haluttomuus oli tartutettu.

Miten sattuma sai niin paljon vihollisia? Mistä kumpuaa halumme postuloida, olettaa, syitä? Monta kertaa sattumaa vastaan puhutaan myös siksi, että se sotii tarkoituksen ideaa vastaan. Kysymys tarkoituksesta liittyy monien havaintojen mukaan kärsimyksen ongelmaan. Mieletön kärsimys on sietämätöntä. Siksi etsimme sille syytä ja tarkoitusta. Niin kuin Nietzsche tiesi, jotkut – filosofit, papit, gurut – investoivat tähän ja keksivät tarkoituksen. Joku sanoo: ”Kärsin, sen täytyy olla jonkun syytä.” Nietzsche, papin poika, totesi, että tulee pappi, joka sanoo: ”Syy on sinun.”

On niitäkin, jotka sanovat, että tieteellisessä ajattelussa hahmotetun sattuman takana on todellisuudessa Jumalan tietoisuus tai jokin muu, salattu, syy tai tarkoitus. Puuttumatta kysymykseen Jumalan olemassaolosta totean, että tässä tehdään mitä filosofit ovat aina tehneet ja minkä he ovat parhaiten osanneet: he olettavat. Näin siitä huolimatta, että filosofian yksi tehtävä on aina ollut oletusten kyseenalaistaminen ja yritys elää ilman oletuksia.

Sanon postulointia, olettamista, spekuloinniksi. Se on sitä kahdessa mielessä. Spekulointi on ajattelua, jossa lasketaan ja laskelmoidaan. Se on merkinnyt filosofiassa myös ajattelua, jossa olettamuksia ei kokeellisesti todisteta. Kieltäydyn spekuloimasta, olemasta filosofi. Tämä ei ole vaatimattomuuden ele, vaan poliittinen teko. Filosofit ovat aina postuloimassa. Sana tulee sanasta postulare, vaatia. Asioiden ja ilmiöiden taakse oletetaan erilaisia asioita; vaaditaan, että ne ovat siellä. (Humoristisesti voisi asian ilmaista näin... Oletetaan, että Jumala on olemassa. Vaan mitä Jumala sanoisi meistä, jotka vaadimme hänen olevan siellä?)

Aiheemme on sattuma. Kysymys ei ole silti, ainakaan yksinkertaisesti, onko sattumaa ja mikä on sattuman, välttämättömyyden ja tarkoituksen suhde. Me voimme palata aistimaailman yläpuolelta, ylimaallisesta. Tässä meitä voisi auttaa Aristoteleeltä peräisin olevan kontingenssin käsite.

Kontingentti merkitsee sattumanvaraista. Jos jokin tapahtuma tai prosessi on kontingentti, se ei ole välttämätön eikä mahdoton. Toisin sanoen voi olla tai voisi olla olematta. Käsitettä on käytetty monin tavoin, myös tekemään ero Jumalan todellisuuden ja ihmisen todellisuuden välillä niin kuin Tuomas Akvinolaisen ajattelussa. Minua se auttaa näkemään konkreettisia mahdollisuuksia ihmisen maailmassa.

Välttämättömyys ei ole yksinkertaisesti käsite, jonka avulla maailma tulkitaan tietynlaiseksi. Meille sanotaan, että asiat ovat välttämättömiä, jotta olisimme tietyllä tavalla. Se ei ole vain jokin neutraali modaliteetti, vaan väline, jonka avulla vaikutetaan siihen, millainen on meidän modaliteettimme.

Esimerkiksi sanotaan, että miesten ja naisten väliset suhteet ovat välttämättä tietynlaisia tai on välttämätöntä löytää selitys kärsimykseen: syyllinen on vihollinen, syyllinen olet sinä itse. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että keskinäiset suhteet, suhde itseen, pysyvät kaavat, ovat historiallisia keitoksia: muuttuneita ja yhä muuttuvia asioita. Olisi voinut olla toisin. Voisimme siis tajuta olevamme kontingentteja ja sitä kautta nähdä mahdollisuutemme muuttua.

Aikakauden moraali ja kulttuuri muokkaavat yksilöä. Ne voisivat olla toisenlaisia vaikutteita, siis ne eivät ole välttämättömiä. Tiedämme silti, millainen paino ja voima ympäröivällä perinteellä on. Jos vielä uskomme, että kaikki annettu, kaikki tavat ovat välttämätöntä, olemme kärpänen pullossa: yksikään filosofi, edes Wittgenstein, ei meitä pelasta.