Attenzione

(Cristina Campo)

Yksi syksyn aiheista on estetiikka ja etiikka. Siis molemmat ja yhdessä. Haluaisin ottaa esille esimerkin etiikan ja estetiikan kytkeytymisestä yhteen: yhden erityisen asenteen ja aktiviteetin, huomion kiinnittämisen. Tällä käsitteellä on pitkä historia länsimaisessa filosofiassa ja kulttuurissa.

Huomion kiinnittäminen ei ole vain keskittymistä johonkin, vaan kääntymistä jotakin kohti: ulos, kohti toista tai kääntymistä itsensä puoleen. Monta kertaa korostetaan kääntymistä toisen puoleen, toisen kuuntelemista, mutta myös itseä kuunnellaan. Kreikkalaisten sana prosoche tarkoitti huomion kiinnittämistä itseensä. Pakanallisesta kristilliseen maailmaan siirryttäessä sanan merkitys ei olennaisesti muuttunut, sillä munkkien omaan itseen kohdistuvasta valvonnasta käytettiin samaa sanaa prosoche...

Huomion kiinnittäminen, prosoche, on siis osa itsensä harjoittamisen historiaa. Silti minua kiinnostaa kiinnittää huomiota vain yhteen tapaukseen, italialaiseen Cristina Campoon.

Kolme nimeä, kolme huomion kiinnittämisen ajattelijaa: Simone Weil, María Zambrano ja Cristina Campo. Weil sanoi, että puhdas, sekoittumaton huomion kiinnittäminen on rukousta. Cristina Campon Attenzione e poesia on teksti, jossa runous on huomiota, huomion omistamista (attenzione), todellisuuden eri tasojen lukemista. Campo luki jatkuvasti Weilin kirjoituksia, kävi niiden kanssa dialogia. Zambrano käänsi ystävänsä Campon esseen huomiosta todennäköisesti siksi, että huomion kiinnittäminen oli hänellekin olennainen asenne ja olemisen tapa. Olen kykenemätön puhumaan näistä kolmesta naisesta, mutta heidän innoittamanaan tulen sanomaan muutaman sanan huomion kiinnittämisestä.

Campolle attenzione on samanaikaisesti vastuun ilmentymä ja esteettisen herkkyyden ilmaus; se on olemisen tapa, ethos niin kuin kreikkalaiset sanoivat. Siksi sitä voi käyttää esimerkkinä siitä, miten joskus etiikka ja estetiikka kohtaavat, lähentyvät, kietoutuvat yhteen.

Meillä on jatkuva vastuullinen työ edessämme: Joudumme luodaan uudestaan arvoja ja merkityksiä. Olemassaolo on jatkuvaa uudestaan aloittamista. Joudumme irtaantumaan ennakkokäsityksistä nähdäksemme asiat uudella tavalla ja siksi joudumme itse siirtymään tutun ulkopuolelle, vaeltamaan rajojen ulkopuolelle, etäisyyteen niin kuin Zhuangzi. Itsensä tekeminen eettiseksi olennoksi on siis taiteellista työtä, irtaantumista tutusta, uuden keksimistä. Mikä auttaisi tässä työssä niin paljon kuin se mistä Campo käytti sanaa attenzione?