Kun kysyin eräältä runoilijalta, mikä on hänen
salaisuutensa – miten hän saa tekstinsä hengittämään – hän vastasi: ”Sen pitää
hengittää, koska minä en hengitä.”
Tämä on saanut minut ajattelemaan kirjoittamista ja
hengittämistä omassa elämässäni. En ole kovin huolissani kirjoituksistani,
niiden hiomisesta tai loppuun saattamisesta. Nämä ovat vain muistiinpanoja
puheita varten, kipinöitä tai kokeita, yrityksiä ajatella jotain.
En ajattele näiden tekstien kohtaloa, en edes niiden
hengittävyyttä; minua kiinnostaa enemmän oma hengitykseni, sen
harjaannuttaminen. Ymmärrän, että on kirjoittajia, joiden käsistä lähtee
teoksia. Minä en kirjoita teoksia, vaan yritän vain sanoa jotain. Yritän sanoa
asioita muistuttaakseni itseäni. Tällä kertaa hengittämisestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti