(Kuva Frank Wedekindin Kevään herääminen -esityksestä New Yorkissa vuonna 1917)
Kevään filosofiakahvilassa
on monia kauniita aiheita. Keskustelemme tunteiden
filosofiasta, ystävyyden arvosta, itsekritiikistä, sympatiasta ja empatiasta, kuolemasta,
persoonasta ja personalismista, päätöksistä, Narkissos-myytistä ja narsismista,
peloista, todellisesta ongelmasta. Kevään toisella kaudella aiheina ovat
muun muassa vapaaehtoinen orjuus, ponnistus
ja kysymisen muoto.
Jonain
päivänä, mieluiten keväisenä päivänä, aiheena pitäisi olla kevään herääminen –
sekä Wedekindin näytelmä Kevään herääminen että se omituinen kevät, jota
yritämme filosofiakahvilassa haistella ja maistella, herättää. Se on meissä
oleva lintu, joka tahtoisi oppia lentämään.
Monet ensi
kevään aiheista ovat hyvää johdantoa tähän kevään heräämiseen, sillä tunnen
aiheiden ja niihin liittyvien ajatuskuvioideni olevan levottomia, vaarallisia
jopa. Yritän kai todistaa itselleni, ettei jo aiemmin annettu uhoava lupaukseni
ole täysin tyhjä. Väitin nimittäin, että täytyy edetä niin, ettei jätä kiveä
kiven päälle. Ehkä kivet eivät siirry mihinkään, potkin vain varpaani verille.
Potkin silti, sen lupaan.
(Kiitos kaikille filosofiakahvilaan syksyllä
osallistuneille! Tervetuloa kevääseen!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti