Mikä on Eurooppa?

(Gustave Moreau: L'enlevement d'Europe 1869)

Nyt vaalien jälkeen voin sanoa tämän...

Olen otsikoinut yhden syksyn aiheista kysymyksellä: Keksivätkö filosofit Euroopan? Tarkoitukseni ei ole liioitella filosofien osuutta, heidän rooliaan, mutta myös he ovat tarttuneet kysymykseen, joka vielä keskiajalla oli outo ja turha: Mikä on Eurooppa?

Minä olen niin kuin monet älykötkin pitänyt etäisyyttä eurooppalaisuuteen, katsonut kylmästi sen ulkopuoliseen maailmaan kohdistamaa väkivaltaa ja kritisoinut noiden älykköjen kanssa eurosentrismiä. Monta kertaa elämäni aikana on silti kysymys Euroopasta ja kuulumisesta eurooppalaiseen kulttuuriin tullut ajankohtaiseksi: Berliinin muurin murtuminen (ns. Saksan kysymys, kysymys jaetusta Saksasta ja jaetusta Euroopasta), Länsi-Balkan (Sarajevon piiritys, Bosnian sodan keskitysleirit), joidenkin poliittisten voimien halu puhdistaa Eurooppa (muun muassa muslimeista), Ukrainan tilanne. Vaikka onkin syntynyt Euroopan laidalla, koko maailman laidalla, on pakko esittää kysymys: Mikä on Eurooppa ja mikä on tämä ”myytti”, johon olen osallinen?

Keskiajalla, kaiken hajaannuksen ja kaikkien sotien keskellä, Euroopassa oli yksi suuri ja yhdistävä valta: kirkko ja kristinusko. Ristiretket olivat eurooppalaisuuden luomista. Tarkoitus ei ollut niinkään käännyttää vääräuskoisia kuin sotia Eurooppaa valloittaneita maureja ja turkkilaisia vastaan. 1600-luvun puolessa välissä, kolmekymmenvuotisen sodan (Saksan sisäisenä uskonsota alkanut, mutta koko Euroopan voimasuhteita koskevaksi muodostunut sota) jälkeen, Westfalenin rauhan myötä, esitettiin vielä uusi kysymys siitä, mikä on Eurooppa. Kristinusko ei voinut kantaa ja palvella samalla tavalla kuin ennen, sillä kristinusko ei oman universaalin ja missionäärisen luonteensa takia voinut olla Euroopan luonne ja tunnus. Kristinusko kuului koko maailmalle, ainakin teoreettisesti.

Ei ollut myöskään yhtä imperiumia, oli monta suurvaltaa. Kysymys nousi esiin, koska kysyttiin, miten saataisiin aikaan rauha, enemmän tai vähemmän pysyvä. Erityisesti Englanti ja Ranska kohdistivat epäluuloisen katseensa Saksaan. Uudenlaisen liittoutumisen tarkoitus oli omalta osaltaan kontrolloida Saksaa. Euroopan unionin idea, sen siemen, on siis peräisin 1600-luvulta, mutta tarkoitus ei ollut luoda yhtenäisyyttä, vaan myöntää erilaisuus, rakentaa rauha pluralismin pohjalta. Ideana ei ollut rakentaa imperiumia, vaan kuningaskuntien muodostama tasavalta.

Euroopalla oli tuolloinkin epäselvät rajat. Englanti kuului Eurooppaan vain hädintuskin, Venäjä vielä vähemmän. Epäselvyys, hämäryys, tekee määrittelyn jatkuvaksi ja aina poliittiseksi toiminnaksi. Tämä jatkuu yhä. Toiset ukrainalaiset haluavat kuulua enemmän Eurooppaan, toiset toiseen valtaan, Venäjään. Ihmiset saavat tietenkin haluta mitä haluavat. Mutta näiden halujen ja toiveiden käyttö voi saada vaarallisia muotoja. Kyse ei ole vain kuulumisesta. On esimerkiksi niitä, jotka eivät tunne, että Katalonia kuuluu Espanjaan, mutta haluavat sen kuuluvan Eurooppaan. Tässä on kyse siitä, mihin halutaan osallistua.

Osallistuminen ja osallistumattomuus saattaa olla tärkeä kysymys, ainakin vaaleissa. Osallistumattomuus ei merkitse aina sitä, ettei tuntisi kuuluvansa johonkin, esimerkiksi Eurooppaan. Se voi olla merkki yksinkertaisesti halusta olla osallistumatta. Osallistuminen ei ole aina merkki rakkaudesta siihen, mihin osallistuu: näissäkin vaaleissa aktiivisia ovat olleet monet vihamielisesti EU:hun suhtautuvista.

Europa oli mytologiassa kaunis nainen. Häräksi muuttunut Zeus ryösti Europan vieden hänet Kreetalle. Toisen version mukaan Europan ryöstivät minolaiset eli kreetalaiset. Jokatapauksessa hänen ajatellaan olleen foinikialaisen ja hänen hahmoonsa liitetään aina nämä kaksi asiaa: Kreeta ja härkä. Eurooppa on muualta, Eurooppa on ryöstetty.

Todellakin voi kysyä, yrittää edes, onko Euroopalla mitään omaa? Onko Euroopan ominta ollut vain sen halu viedä oma kuvansa maailmasta muualle (ja ryöstää muiden kulta)? Onko Euroopalle ominta sen jatkuva sota itsensä kanssa? Mihin kuulumme? Mihin haluamme osallistua? Voimmeko keksiä Euroopan uudestaan? Osaisimmeko tehdä siitä jotain positiivista? Jos se vaikka voisi jonain päivänä olla kaunis foinikialainen nainen, ei enää kidnapattu...