Nominalismin hyödyllisyydestä

(Wilhelm Occamilainen)

Tämä on johdantoa kaikkiin syksyn teemoihin, joita ovat muun muassa Mikä on tapahtuma?/ Sanat, asiat, käsitteet...

1.Nominalismista ja universaaleista

Miten nominalismi voisi olla hyödyllistä? Kysyn tätä strategisista syistä; olisi kai liioiteltua puhua metodisesta pohdinnasta.

Nominalismin perusidea on, että kaikki mikä on olemassa on partikulaarista. Tämä merkitsee, että kielletään universaalit. Nominalismin perustaja oli kai Roscellinus, ranskalainen teologi ja filosofi (1050-1122). Kuuluisimman keskiaikaisen muotoilun teki kuitenkin englantilainen fransiskaanimunkki ja filosofi Wilhelm Occamilainen (1285-1349). Hänelle oli olemassa vain yksilöitä, ei universaaleja tai olemuksia; universaalit ovat vain abstraktioita, jotka eivät ole olemassa mielen ulkopuolella (viimeinen muotoilu on syynä siihen, että hänen katsotaan olevan ns.konseptualisti).

Universaaleilla viitataan yhtenäisiin piirteisiin, jotka ovat tyypillisiä partikulaareille eli yksilöolioille; ne ovat entiteettejä, olentoja, tosin abstrakteja. Universalisti uskoo, että nämä entiteetit ovat jollakin tavalla olemassa (heillä on sitten vaihtelevia käsityksiä, missä ne ovat). Toisin sanoen universaali on jotakin, joka postuloidaan, oletetaan. Se ei ole nähdäkseni samanlaista postulointia kuin esimerkiksi fysiikassa, jos ja kun postuloidaan jotakin, josta ei ole havaintoja (musta aukko tai pimeä energia).

Universaalien ongelma on sekä tieto-opillinen että ontologinen (oppi olevaisesta). Jos näemme kasvin, luokittelemme sen tiettyjen tyypillisten ominaisuuksien avulla puuksi. Tässä vaiheessa sekä intuitio että kokemus tukevat universalismia (tai käsiterealismia); näinhän me toimimme, osaamme esimerkiksi luokitella. Universaalien ongelma on kuitenkin erityisesti se, mikä tekee joistakin yksittäisistä olennoista, esimerkiksi ruohosta ja sammakosta vihreitä. Käsiterealismin mukaan jossain on olemassa vihreys. Tämä saattaa jo tehdä vähän selvemmäksi, miksi on nominalisteja; he ajattelevat, että voimme selvitä ilman tällaisia kissuuksia ja vihreyksiä tai ilman Platonin ideoiden maailmaa.

Nominalismi on historiallisesti mielenkiintoinen suuntaus, sillä se oli yksi ensimmäisiä antiplatonistisia ajattelutapoja (versus Platonin Idea) ja epäilemättä myös yritystä ulos Aristoteleen opeista (versus Aristoteleen Muoto). On monenlaisia versioita nominalismista; on myös nominalismia, joka ei ahkerasti osallistu keskusteluun, pitää vain yksinkertaisesti lähtökohtana, että puhe universaaleista tai niiden käyttö ei ole tarpeellista.

2.Strateginen nominalismi ja tapahtuma

Lähtökohtainen kysymykseni on tämä: Miten nominalismi voisi olla hyödyllistä? Kun ottaa lähtökohdaksi tietynlaisen nominalismin, pyrkii näkemään partikulaarisen ja singulaarisen, ei ole pakotettu etsimään yleismaailmallista, olemaan huolissaan universaalista tai universaaleista. Huolettomuuden lisäksi saavutetaan se, että päästään eroon olemuksista, ajattomista ja pysyvistä olemuksista. Kun ajatellaan ja etsitään olemusta, etsitään ja halutaan jotain ajatonta, nähdään jokin ajattomana. Silloin kadotamme tapahtuman.

Tapahtuman saaminen esiin edellyttää lähtökohtaisesti universaalien hylkäämistä, sillä tapahtuma on singulaarinen ja se ei näy, tule esiin, jos ajatuksiamme ja katsettamme ohjaavat universaalit tai yleiset ideat, sellaiset kuin Ihmisluonto, Historia, Edistys. Tapahtuman esiinsaamisen vaikutus on, että se minkä olemme tottuneet ajattelemaan pysyvänä ja välttämättömänä, ei enää näyttäydy sellaisena. Kyse ei ole siitä, että jokin systeemi määrittäisi, rajoittaisi meidät. Systeemi tai ajatustottumus voi kuitenkin olla esteenä edessämme, vaikkei se olisikaan ehdoton, ylittämätön raja, ikuinen muuri. Siihen mikä on esteenä edessä on tartuttava.

Nominalismia, joka pyrkii tuomaan esiin tapahtuman singulaarisuuden, nimitän strategiseksi nominalismiksi. On oikeastaan sama mistä kehitämme yleisiä, liian yleisiä ideoita – ihmisestä, sodasta, työstä – seuraus on aina sama: jokin jää ajattelematta, hyväksymme idean valmiina. Työ, esimerkiksi, on ollut erilaista eri aikoina. Ei vain materiaalisessa mielessä, ei vain siksi, että se on nähty eri tavalla. Kun työ on erilaisten käytäntöjen, rituaalien, rationalisoinnin kohteena, nämä käytännöt muokkaavat työtä; se ei olemassa ”luonnollisena objektina”, aina samana.

Seksuaalisuus voisi olla hyvä esimerkki. Nominalisti sanoisi, päinvastoin kuin (joku) fysiologi, että seksuaalisuus ei ole mitään luonnollista, sitä ei edes ole olemassa: se on nimi jollekin, moderni nimi. Kun sille on annettu tämä nimi, se on osa käytäntöä, joka konstruoi kohteensa. Olisi mieletöntä puhua seksuaalisuudesta keskiajalla, koska keskiaikaisella ihmisellä (aika universalistinen ilmaisu) ei ollut kokemusta seksuaalisuudesta. Mutta keskiaikainenkin ihminen rakasteli, aivan ilmeisesti (vaikka sana rakastella saattaa myös olla anakronismi).  

Nominalismi on siis (monesti) konstruktivismia: kun jokin tulee tutkinnan aiheeksi, se rakentuu tässä prosessissa. Tämä on joidenkin arvioiden mukaan syy siihen, miksi luonnontieteilijät ja humanistit (historioitsijat, antropologit etc.) eivät ymmärrä toisiaan. Biologi, joka tutkii bakteereja, ei konstruoi tutkimuksen kohdetta, se on ”natural kind”, luonnollinen luokka.

Todettakoon silti, että monesti biologi voi käyttää kategorioita, jotka aina ovat ihmisen tehtailemia, siis kontingentteja. Monet biologit kiistelevätkin joistakin tutkimuksen kohteista, esimerkiksi lajeista: toisten mielestä ne eivät ole luonnollisia luokkia.

3.Mielivaltaisuuden näyttäminen

Strategisen nominalismin tavoite on näyttää, että rituaalimme ovat mielivaltaisia. Ne eivät ole despoottisia, vaan arbitraarisia. Ollessaan arbitraarisia ja samalla velvollisuuksia, ehtoja, esteitä edessämme, ne saattavat muodostua osaksi meihin kohdistettua despotismia.

Käytäntömme tai rituaalimme ovat mielivaltaisia siinä mielessä, että ne ovat kontingentteja. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin (http://koetinkivet.blogspot.com.es/2012/11/sattuma.html ): 

Kontingentti merkitsee sattumanvaraista. Jos jokin tapahtuma tai prosessi on kontingentti, se ei ole välttämätön eikä mahdoton. Toisin sanoen voi olla tai voisi olla olematta. Käsitettä on käytetty monin tavoin, myös tekemään ero Jumalan todellisuuden ja ihmisen todellisuuden välillä niin kuin Tuomas Akvinolaisen ajattelussa. Minua se auttaa näkemään konkreettisia mahdollisuuksia ihmisen maailmassa (….)Esimerkiksi sanotaan, että miesten ja naisten väliset suhteet ovat välttämättä tietynlaisia tai on välttämätöntä löytää selitys kärsimykseen: syyllinen on vihollinen, syyllinen olet sinä itse. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että keskinäiset suhteet, suhde itseen, pysyvät kaavat, ovat historiallisia keitoksia: muuttuneita ja yhä muuttuvia asioita. Olisi voinut olla toisin. Voisimme siis tajuta olevamme kontingentteja ja sitä kautta nähdä mahdollisuutemme muuttua.

Kun näemme, miten käytännöt ja rituaalit ovat kehittyneet tai miten ne on tehty, voimme ehkä keksiä, miten se tehdään tekemättömäksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila