Mikä on tapahtuma?

Tapahtuma on moninaisten prosessien kokonaisuus, pieni tai suuri liikahdus, voimasuhteiden muutos. On tehtävä lisäys: se on samalla kokemus; se tapahtuu ajatuksen kautta. Käytän Paul Veynen ajatuksia teemasta. Höyryveturin tulo on historiallinen tosiasia. Se oli todellisuutta, merkittävä osa aikansa taloudellista elämää. Höyryveturi tuli tapahtumaksi ajattelun kautta. Vasta sitten se tapahtui ihmisille, he elivät sen. Tapahtuman kokemusaspekti, höyryveturin muuttuminen tapahtumaksi toteutui ajatuksen kautta, sillä ei ole kokemusta ilman ajatusta.  Tapahtuman henkinen – ajatukseen ja kokemukseen – liittyvä aspekti on tärkeä. Siksi en kysy vain tapahtuman määritelmää, vaan myös, mikä on se tapahtuma, jossa olemme: Mitä meille tapahtuu?

Tapahtuma ei välttämättä ole ollut kaikkein keskeisin filosofinen käsite. Stoalaisilla se oli logiikan käsite (ja myöhemmin Gilles Deleuze ottaa sen käyttöön puhuessaan stoalaisista ja hänelle se on  jossain määrin sukua stoalaisten käsitteelle). Kuitenkin jotkut filosofit, esimerkiksi Nietzsche ja Foucault ovat kysyneet: ”Mitä tapahtuu?”

Kun he ovat kysyneet tämän kysymyksen, he ovat irtaantuneet ja etääntyneet ikuisuudesta ja ikuisuuskysymyksistä. Tällaisen kysymyksen, tapahtumaan kohdistetun katseen, etu on siinä, että ajatus ei leijaile abstraktioiden maailmassa; se tarttuu maailmaan, tavoittaa jotain konkreettista. Nietzsche puhui oman aikansa tapahtumista, häntä ympäröivän maailman pienistä ja suurista räjähdyksistä, hitaista tai nopeista liikkeistä, kun hän puhui Jumalan kuolemasta tai nihilismistä.

Tapahtuman käsitteen avulla päästään eroon muustakin kuin huonosta abstraktisuudesta; sen avulla päästään ”substantiaalisuudesta”, uskosta pyöreisiin, erillisiin olioihin, olemuksiin. Filosofia, joka on kiinni ideoiden maailmassa ja essentialismissa, kysyy aina: ”Mitä on...?” Tapahtuman perässä kulkeva ajatus kysyy: ”Missä? Miten? Missä olosuhteissa?”

Otetaan esimerkki, viimeisten vuosisatojen pakkomielle filosofiassa, antropologiassa, psykologiassa: ihminen. Kuvitellaan, haaveillaan, että ajatuksen ja kysynnän aihe ei ole edes laji tai Ihminen abstraktina käsitteenä, ideana, vaan kyseessä on yksilö, konkreettinen tapaus. Hänet ajatellaan olioksi, jolla on olemus, ja hänet ajatellaan rajattavissa olevaksi, erilliseksi. Jos aihetta – tapausta – lähestytään tapahtumisen kautta, näyttäytyy edessämme oleva hahmo jonain muuna, esiin voi tulla esimerkiksi se, että se on todellisuudessa sarja prosesseja, jatkuvaa vuorovaikutusta ympäristön kanssa: ihminen on ihoa, rajapintaa sisäisen ja ulkoisen välillä, kitkaa, tapahtumaa tuolla pinnalla, rajalla.

Immanuel Kant toi ajatteluun tapahtuman, Ranskan vallankumouksen,  kun hän kysyi, onko merkkejä edistyksestä. Hän näki, että innostus, jonka vallankumous herätti joissakin, jotka eivät edes osallistuneet siihen, voidaan nähdä tällaisena merkkinä. Olennaista ei ollut vain ulkoinen tapahtuma, vaan se miten se vastaanotetaan. Mihail Bahtin loi käsitteen olemisen tapahtumallisuus. Kyseessä oli elämän pysyvä mahdollisuus muutokseen; maailma ei ole valmis muoto. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että tapahtuma on avoin merkityksille. Merkityksiä syntyy ja synnytetään, ne eivät tule annettuina. Tapahtuma on elävä niin kauan kuin se nostaa esiin uusia sanoja, uusia kysymyksiä.  Sekä Kantin että Bahtinin ajattelun mukaan on siis aina olennaista jokin tapahtumassa, jokin tapahtuman sisällä – ei siis asiantilassa, vaan mahdollisuudessa, siinä mikä avautuu, mikä avaa maailman.

Foucault käytti joskus kömpelöä termiä tapahtumallistaminen (eventualisation).  Se merkitsee sitä, että pyritään tuomaan esiin singulaarisuus siellä missä on taipumus nähdä jokin pysyvyys,  antropologinen piirre tai itsestään selvyys; näytetään, ettei se mikä on ollut ei ollut välttämätöntä: ei ollut välttämätöntä, että hulluja alettiin pitämään sairaina, ei ollut välttämätöntä, että rikollisia alettiin sulkemaan vankiloihin. Tapahtumallistaminen on siis ”historiallinen metodi” ja poliittista kritiikkiä, joka merkitsee vapautumista välttämättömyydestä, itsestään selvyydestä. 

Tapahtuman käsite on siis merkityksellinen, koska se irrottaa meidät huonosta abstraktisuudesta, uskosta substantiaalisuuteen ja se mahdollistaa poliittisen kritiikin. Kun kysyn, mikä on tapahtuma, en kysy yksinkertaisesti määritelmää tapahtumalle, vaan myös sitä, mitkä voimat meidät nyt läpäisee, minkälaisten voimien kanssa joudumme nyt kamppailuun.

Voi ottaa esimerkiksi monenlaisia tapahtumia, sodan tai mellakan, mutta minulla on koko ajan mielessäni eräänlainen moraalinen kriisi, jonka seurauksena olemme alkaneet elää ilman perustaa, tyhjän päällä, ilman kykyä omiin arvoihimme. Tämä kriisi ei merkitse vain alennustilaa, surkeutta ja voimattomuutta, vaan myös muutosta, kulturaalista liikehdintää.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila