Anaksimandros ja oikeudenmukaisuus

(Anaksimandros)
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina Restaurante Bahia "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Simplikios kirjoitti, että Anaksimandros Miletolainen (610/609-546 eaa.) sanoi olioiden alkulähdettä ja elementtiä äärettömäksi. Tätä filosofian historiassa usein ensimmäiseksi filosofian lauseeksi sanottua kohtaa seuraa kohta, jonka usein arvioidaan olevan suora lainaus Anaksimandrolta: ”Mistä olioilla on syntynsä, siihen tapahtuu myös niiden häviäminen velvoitteen mukaan: ne näet korvaavat ja kostavat toisilleen oikeudenloukkauksen aikajärjestyksen mukaan.” Runollinen, monella tavalla hämärältä tuntuva teksti on ehkä yllättävä, jos ajattelee, että Anaksimandros oli varsin ”maallinen” ajattelija, maantieteen kehittäjä, kartantekijä, erilaisten teknisten uudistusten luoja.

Minua kiinnostaa tässä yhteydessä sana adikea, oikeuden loukkaus. Sanaa dike, oikeudenmukaisuus, ei  aina käytetty juridisena terminä; se merkitsee monien lukutapojen mukaan samantapaista asiaa kuin muissakin varhaisissa kreikkalaisissa teksteissä: se viittaa siihen mikä kullekin kuuluu ja on siis itselleen oikeutettu vaatimaan.  Sanan luonteen tajuaminen ei poista koko hämäryyttä. Tekstissä puhutaan ns. luonnollisisista ilmiöistä, olioiden synnystä ja kehityksestä ajallisessa jatkumossa. Miksi tähän prosessiin, ”kehitykseen” liittyy kysymys oikeudenmukaisuudesta? Sitäkin hämärämpää se on, kun muistaa, että Anaksimandron tiedetään kehittäneen evoluutioteorian ennen Darwinia: hänen uskotaan ajatelleen, että ihminen on kehittynyt kalasta.

Miten sanat pitäisi tulkita? Mitä tekemistä oikeudenmukaisuudella on tämän kanssa? Yksi tapa tulkita on se, että kaikkien yksilöiden olemassaolo ja kaikki tuleminen, muutos, on eräänlainen rike alkuperää, arche, vastaan. Kieltämättä syntyy myös vaikutelma, että tästä yksilöllistymisestä, prosessista automaattisesti ja välttämättä seuraa kaikkien olentojen asettuminen toisiaan vastaan ja väistämättömästi ne myös loukkaavat toisiaan, vahingoittavat toisiaan. Oli lukutapa mikä tahansa, emme pääse mihinkään: tässä on filosofia mennyt luonnon, fysiksen, taakse, tehnyt metafyysisen päätöksen. Tuleminen, muutos, saa kielteisen leiman; se on jo sinällään jotain pahaa tai ainakin epäoikeudenmukaisuutta tai sitä synnyttävää. Siksi Andaksimandroa olisi syytä verrata toiseen esisokraattiseen filosofiin, Herakleitokseen, joka myös myönsi ja näki tulemisen, jatkuvan muutoksen, virtauksen, mutta näki sen viattomana: Aika on lapsi, joka leikkii.

En tahdo puhua pahaa metafysiikasta. Anaksimandros tuskin oli ensimmäinen, joka teki ajatuksessaan tällaisen operaation, menemisen luonnon taakse. Tällainen operaatio on ehkä väistämätön. Jokainen ajattelija tekee muutakin kuin havainnoi ja tekee päätelmiä; hän tekee päätöksiä, valintoja ja oletuksia. Mutta silloin täytyy olla tietoinen ja vastuullinen, tietää että näillä päätöksillä ja valinnoilla on seurauksensa, vaikutukset ajatteluun ja ne voivat vahingoittaa silmiämme: alamme nähdä asiat jonakin, esimerkiksi pahana. Tällä on ollut valtavat seuraukset länsimaiseen ajatteluun; tässä, jo Anaksimandrosissa, ollaan lähellä niin sanottua teodikean ongelmaa. Teodikean ongelma liittyy pahan olemassaoloon: Miksi on pahaa, jos Jumala on rakastava ja hyvä?

Otetaan toinen muinainen esimerkki, joka on myöhemmin liittynyt teodiakean ongelmaan: Job. Hurskas mies elää maailmassa, joka uskoo, ettei mitään pahaa satu hurskaalle. Näin kuitenkin tapahtuu, kaikesta hurskaudesta huolimatta, ja Job vaatii Jumalaa eteensä. Molemmissa tapauksissa – sekä Anaksimandroksen visiossa että Jobin kulttuurissa perustetaan vahva, kyseenalaistumaton käsitys oikeudesta, joka kytkeytyy tuonpuoleiseen järjestykseen.

Ehkä Anaksimandroksen teksti vahvistaa sitä käsitystä, että oikeudenmukaisuus on yksi filosofian alkuperäisistä ongelmista, jopa varsinainen syy filosofoida. Jokatapauksessa se näyttää oikeudenmukaisuuden olleen alkuperäisesti metafyysinen, ei pelkästään käytännöllinen ja ihmisten organisoituun yhteiskuntaan kytkeytyvä ongelma. Tästä ei välttämättä voi tehdä päätelmää, että filosofia on alusta lähtien erehtynyt. Olisin valmiimpi sanomaan: Kysymystä oikeudenmukaisuutta ei ratkaista vain lain avulla, sitä ei ratkaista määritelmällä, sitä ei ylipäätään ratkaista. Jos oikeudenmukaisuus on jotain, se on jatkuvaa työtä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila