Avaa silmäsi ja katso

(William James)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Aiheeni on ajatuksen ja maailman – tai tilanteen – välinen suhde. Jos ajattelun, myös filosofisen ajattelun, tehtävä on luoda valaistusta tilanteeseen, jossa olemme, ensimmäinen kehotus tai neuvo voisi olla: ”Avaa silmäsi ja katso.” Mutta ongelma on sokeus. Vaikka avaamme silmämme, emme näe.

Näkeminen on on asetettu mielenkiintoisella tavalla filosofian tehtäväksi esimerkiksi amerikkalaisessa filosofiassa jo Emersonin ajoista lähtien. Hän kirjoitti: ”Näkemisessä (in seeing), ei perinteessä, täytyy filosofian opiskelijan löytää totuus.” Tässä siis irtisanounutaan tavanomaisesta, yleisestä, yhä jatkuvasta tavasta opiskella filosofiaa, joka on osa perintöä: filosofiasta tulee tehtävä ja sen edellytys on näkeminen. Emersonin mukaan elämä ei ole muuta kuin näkökulma, ja ihminen mitataan sen avulla, mistä kulmasta hän osaa katsoa.

Toinen amerikkalainen, William James, määrittelee filosofisen työn sanoen sen olevan tapa nähdä vaihtoehto – se on sitä, ettei ota tavanomaista itsestään selvänä ja se merkitsee konventioiden muuttamista uudelleen virtaaviksi (making conventionalities fluid again).

Viimeinen, tuore esimerkki amerikkalaisesta ajattelijasta, joka puhuu sokeudesta ja näkemisestä on Judith Butler. Viime vuosina hänen eettisissä kirjoituksissaan toistuu sana sokeus. Hän puhuu siitä, miten olemme sokeita toiselle, kykenemättömiä tunnistamaan toista, mutta myös sokeudesta itsemme edessä. Kaikkien kolmen ajattelussa on selvästi ilmaistuna tai kätkeytyneenä mukana ajatus siitä, että itsekritiikki on tärkeä osa moraalia tai moraalista kehitystä.

Nämä esimerkit voivat toimia lähtökohtana, suuntaviivoina tai inspiraation kimmokkeina, vaikkemme seuraisi heitä johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti. Näkemättömyyden lähteet ovat monet. Ennakkoluulo sumentaa, mutta myös tottumus. Me emme näe sitä mikä on yleistä (usual), tavanomaista. Ajattelu, joka yrittää valaista tilannetta, tarvitsee metodia, joka poistaisi ainakin nämä kaksi estettä: ennakkoluulot ja tottumuksen.

Kun katselemme ympäristöä, sitä mikä on ympärillämme, katseemme kohtaa erilaisia esineitä. Kun katsomme maailmaa, tilannetta jossa olemme, meidän on saatava esiin jotain näkymätöntä: asioiden, esineiden ja olentojen välisiä suhteita. Päihimme iskeytyy tällaisia kuvia näkymättömästä, vaikkemme ajattelisi, sillä ennakkoluulot tuottavat näitä kuvia. Ennakkoluulot ja myös erilaiset oletukset ovat kuitenkin sokeuttavia, sumentavia. Siksi tarvitaan itsekritiikkiä, tarttumista sumentaviin kuviin. Tottumus ja käyttämämme kieli, käsitteet ja luokat, ohjaavat katsettamme: etsimme niitä elementtejä, joita olemme oppineet etsimään: esimerkiksi normeja, rotuja, syitä. 

Itsekritiikin lisäksi tarvitaan etääntymistä, vieraannuttamisefektiä, ehkä ironiaa. Millainen tämä itsekriittinen ja ”ironinen” metodi voisi olla? Mahdollistaakseen uuden näkökulman, uuden näkemisen, se ei voi ottaa selittäväksi voimaksi, tekijäksi, esimerkiksi valtaa; sen pitäisi vaatia selitystä vallalle. Välttääkseen ennakkoluulon sumentavan vaikutuksen sen pitäisi pidättäytyä arvoarvostelmista, oletuksista: sen pitäisi olla kokeilua. Tämä ei tarkoita, ettei voisi työskennellä hypoteesin kanssa. Sitä vaan pitää testata; siihen ei uskota. Välttääkseen tottumuksen sokaisevan vaikutuksen sen pitäisi olla matkustelua, sekä ajassa että paikoissa.

Yksinkertainen esimerkki paikasta, ongelmasta ja hypoteesista, jossa tätä metodia pitäisi testata on tämä: Joku pyytää, ehdottaa, käskee avaamaan silmämme ja katsomaan, jotta voisimme paremmin ymmärtää missä olemme, mihin tilanteeseen ajautuneet. Voivatko silmienavaaminen tai katsominen olla ollenkaan oikeita ilmaisuja, jos tilanne, jota ajatus yrittää ”valaista” on toisenlaista, näkymättömämpää kuin esineet, kukat ja pöydät? Itse ”metodin” kaksi periaatetta – itsekriittisyys ja vieraannuttaminen – on asetettava kyseenalaiseksi. On ainakin epäiltävä, riittävätkö nämä periaatteet. 

Aiheeni on ajatus ja sen suhde maailmaan, tilanteeseen. Puhun sokeudesta, esimerkiksi ennakkoluulon ja tottumuksen aiheuttamasta. Pitäisi kuitenkin keksiä monta muutakin sokeuden lajia. Jos emme näe tilannetta, jossa olemme, emme sitä ymmärrä, olemme suunnattomia tässä maailmassa, se voi johtua muustakin kuin siitä, ettemme ”näe” tilannetta: me olemme sokeita ajatukselle. Vai olemmeko kuuroja?

Ajankohtaista asiaa -kahvila 17.tammikuuta. Paikka: Ravintola Kukko, Avenida de los Boliches 4, Fuengirola
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila