Puuttuva opettaja: Juan de Mairena

(Antonio Machado)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Antonio Machado (1875-1939), runoilija ja filosofi, julkaisi vuonna 1936 teoksen Juan de Mairena. Kirja on kokoelma katkelmia, dialogeja ja anekdootteja, joiden keskeinen hahmo on Juan de Mairena, liikunnanopettaja joka ei opeta liikuntaa, vaan jotain mitä hän sanoo retoriikaksi. Todellisuudessa hän opettaa filosofiaa, ei vain nimitä sitä niin – joko vaatimattomuuttaan tai oveluuttaan. Juan de Mairena on yksi Machadon heteronyymeistä, hahmoista jotka puuttuivat maailmasta. Machado loi hahmon, koska se puuttui.

Miksi Juan de Mairena puuttui, miksi oli välttämätöntä keksiä hänet? Kirjailija ja filosofian professori Alejandro Rossi (1932-2009) kirjoittaa Juan de Mairenasta esseessään El profesor apócrifo (Manual del distraido). Rossi kiinnittää huomiota kirjassa luotuun näyttämöön, tilanteeseen jossa joku puhuu ja toiset, usein näkymättömät ja kuulumattomat hahmot kuuntelevat. Kyse on opetuksesta, kasvatuksesta. Rossin mukaan Juan de Mairenan pyrkimyksenä on hämärä ja sanoinkuvaamaton asia: sielun kasvattaminen.

Tämä saattaa auttaa puhumaan siitä, miksi Juan de Mairena oli välttämätön, puuttuva. Filosofia on oppiaine, jota opetetaan kouluissa ja korkeakouluissa niin kuin mitä tahansa oppiainetta. Kenenkään ei tarvitse muuttua, kenenkään sielua ei kasvateta. Vaikka se oli alunperin filosofian lähtökohta ja tavoite - elämän muuttaminen, kuulijan modifioiminen.

Kasvatusteema on kieltämättä keskeinen Machadon kirjassa. Juan de Mairena tekee selväksi, ettei häntä kiinnosta ”massojen opettaminen”. Hän kehottaa kuulijoitaan kuvittelemaan mitä se ylipäätään olisi. Juan de Mairenan mukaan se olisi Herodoksen pedagogiaa, jotain hirviömäistä. Tämä ei merkitse silti mitä tahansa elitismiä; hän ottaa etäisyyttä koko eliitin käsitteeseen. Se mitä hänen ”koulunsa” tarvitsee, on erikoiset, harvinaiset ihmiset (Juan de Mairena käyttää sanaa extraordinario). Apogryyfinen opettaja, opettaja joka puuttui, puhuu siitä mitä puuttuu: harvinaiset, erikoiset ihmiset, ne jotka kuuntelevat.

Vaikka Juan de Mairena on fiktiivinen hahmo, Machadon hengen tuote, hän tuntuu elävän hyvin todellisissa olosuhteissa, samanlaisessa maailmassa kuin Machado; hän tarvitsee keinoja, taktiikkaa, kestääkseen maailman, sen luonteen, henkisen köyhyyden. Rossi tuntuu huomioivan saman, sillä hän puhuu Juan de Mairenan ironiasta juuri tällaisena, monella tavalla tärkeänä piirteenä, eräänlaisena taktiikkana. Ironia on naamio ja se on ase, joka auttaa hyökkäämään sivusuunnasta. Se on seurausta skeptisyydestä, mutta enemmänkin; keino selviytyä imbesillien keskellä. Ironia on tarpeellista myös varmuuden, mukavien uskomusten murskaamiseksi. Tavoite on sielun kasvattaminen, ja se vaatii leikkimielen, vaatimattomuuden, sisäisen vapauden omaksumista – siksikin ironia on tärkeää. Juan de Mairena itse sanoo: ”Meidän ei koskaan pidä erehtyä ottamaan itseämme vakavasti.”

Machadon Juan de Mairena dramatisoi siis jotain meidän maailmastamme, tilanteesta jossa olemme. Ei ole sielun kasvatusta, ei ole filosofiaa, sillä ei ole kasvattajaa. Ei ole ehkä myöskään kuulijaa, harvinaista ihmistä joka osaisi nähdä tämän puutteen. Juan de Mairena tuo esiin myös tiettyjä laatuja, ominaisuuksia, hyveitä, joita tarvittaisiin, jotta tilanne muuttuisi.

Juan de Mairenalla on jopa eräänlainen metodi, ironia. Tämän olen sanonut aikaisemminkin: Juan de Mairena on yksi hauskimmista filosofian kirjoista. Ehkä keskustelun ja ajattelun aiheeksi riiittävä paradoksi on, että maailmasta puuttuva opettaja ja opettajan vakavuus tarvitsevat seurakseen huumoria. Ehkä kysymys on, miksi meiltä puuttuu opettaja...

ESPANJA NYT -luento 24.1. Paikka: Los Bolichesin seurakuntakoti, aika klo 14.00.11
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila