Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15, keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00
AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30
Filosofoiminen
merkitsee kyseenalaistamista. Todellisuutta ja maailman järjestystä ei oteta
annettuna. Uskomukset laitetaan koetukselle. Silti filosofiakin voi jähmettyä,
muuttua uskomukseksi tai opiksi, pahimmassa tapauksessa ideologiaksi. Siksi
olen sanonut: Filosofoin, jotta minulla ei olisi filosofiaa.
Miten elää ilman
filosofiaa? Helposti sanotaan, että jokaisen täytyy uskoa johonkin. Siihen
vastaisin Groucho Marxia siteeraten: ”On hyvä, että uskoo johonkin. Minä uskon,
että otan toisen kahvin.” Jos olen johdonmukaisesti skeptinen, en usko edes
uskomattomuuteen. Voi olla, että on hyvä uskoa johonkin: tähän maailmaan. Tätä
täytyy tutkia. Emme vielä tiedä, mitä uskominen merkitsee. Voimme elää ilman
filosofiaa vain niin, että filosofoiminen on jatkuvaa kyseenalaistamista. Meidän on tehtävä vastauksista ja
tuloksista väliaikaisia. Nietzsche puhui kauniisti filosofien mielipiteistä.
Hänen mukaansa filosofilla voi olla vain etualamielipiteitä.
Ne eivät ole mitään lopullista. Ne eivät ole mikään perusta. Filosofin
mielipiteet ovat naamioita.
Jos katsoo
ennakkoluulottomasti filosofian ja todellisuuden yhteistä leikkiä, tekee
yllättäviä löytöjä. On esimerkkejä oppineista, teoreettisesti pätevästi
koulituista ihmisistä, jotka ovat langenneet fasismiin tai muuhun fanatismiin.
Toisaalta on filosofisia teoksia, joiden teoreettinen perusta on heikko, mutta
ne ovat silti saattaneet toimia aseina, innostuksen lähteinä samanlaista
fasismia tai sen uusia muotoja vastaan. Teorian ja käytännön välinen suhde
tuntuu välillä sattumanvaraiselta. Hyvä teoria ei takaa mitään. Huono teoria
voi osottautua toimivaksi.
Jotta filosofia
pysyisi kyseenalaistamisena ja jotta teoreettiset työkalut (hyvät tai huonot)
toimisivat, tarvitaan muuta kuin vankkaa metafyysistä rakennelmaa: tarvitaan
esseismiä. Sanalla on huonoja sivumerkityksiä. Esseistisyys kuulostaa joltain
keskeneräiseltä, luonnostelevalta: siitä puuttuu ankaruus ja lujuus. Toisinaan
tarvitsemme ankaruutta, periaatteiden tarkkaa seuraamista, mutta essee (koe) ja
esseistisyyden kokeellisuus, ehkä ironia, voi olla hyviä välineitä temppelin
vartijoiden edessä (fanaticus,
temppelin palvelijat, esimerkiksi vartijat). Jotta filosofia pysyisi kyseenalaistamisena,
sen on hyvä pysyä temppelin ulkopuolella, olla pro fanum, profaani.
Olla profaani,
maallinen, on filosofoimisen lähtökohta, sen paikka. Kun jokin julistetaan
pyhäksi – tai ehdottomaksi tai välttämättömäksi – se merkitsee, ettei siihen enää
voi koskea. Kun siihen ei voi koskea, sitä ei voi käyttää. Profanoiminen
merkitsee saastuttamista, häpäisemistä, jos tekoja katsoo temppelin vartijan
silmin. Toisin silmin katsottuna se on ottamista käyttöön. Käyttöönotto voi
olla leikkiä. Kissa leikkii lankarullalla, ottaa sen toiseen käyttöön. Kutoja
ei ehkä pidä siitä, mutta kissa on löytänyt uuden mahdollisuuden. Jos leikkii
ideoilla, ne eivät voi fiksoitua, jähmettyä. Siitähän meitä varoitti jo Max
Stirner, joka huomasi, että ideat voivat omistaa meidät, tehdä meistä
fanaatikkoja.
Filosofoiminen on
toimintaa, ja filosofia tähtää toimintaan. Siksi käyttöönotolla on niin suuri
merkitys. Kysymys käytännöstä on filosofian oma kysymys – se on kysymys, joka
mahdollistaa filosofian autenttisuuden: sen että se on todellista.
Miten elää ilman
filosofiaa? Monet vääräleuat, lörpöttelijät, voivat vastata helposti:
”Helposti, on onnistuttu alusta lähtien, yhtään filosofista kirjaa en ole
lukenut.” En tarkoita kysymyksellä, miten voi elää ajattelematta tai miten voi
elää ilman viisautta. Se saattaa olla helppoa. Fanaatikkojen määrä todistaa
siitä. Yritän kysyä, miten ideat pidetään liikkeessä ja miten teemme
viisaudesta, tiedosta, totuudesta jotain käytännöllistä.
Tarvitsemme muutakin
kuin älyä; tarvitsemme tahtoa. Tahto merkitsee ponnistusta, rohkeutta ja
päättäväisyyttä. Vanha filosofi, Unamuno, voittavien ja kuolemaa ylistävien
fanaatikkojen edessä: ”Da asco de ser
hombre.” Silti on aina niitä, jotka vastustavat noita voimia. Ihmisen
ihmisyyden osaa kyseenalaistaa vain ihminen, ei hiiri. Siksi ihminen yököttää.
Tulee tilanteita, jolloin jotkut tuntevat itsessään velvollisuuden tehdä
vastarintaa, kun toiset haluavat kieltää yksilön tai ryhmän ihmisyyden. On
ollut ihmisiä, jotka ovat vastustaneet brutaalisuutta. He ovat rohkeita ja
päättäväisiä. Eivät aina filosofeja niin kuin Unamuno. Mutta kuka sanoo, että
filosofi on yksin? Emme saa jättää häntä yksin. Jos hänet suljetaan temppeliin,
jonkun on haettava hänet ulos.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti