Ero ja etäisyys

Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15,  keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 (torstaina 6.12. ei ole)

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30

Omistettu Matti Sandqvistille

On keskusteluita, joissa sylki, jopa veri, roiskuu, mutta turhaan. Sota perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin. Jos vain joku olisi hidastanut vauhtia ja ajatellut, olisi nähty, että kiista perustuu pseudo-ongelmaan. François Jullien antaa erittäin ajankohtaisen esimerkin. Nykyään puhutaan identiteetistä, jonka ajatellaan olevan kansallinen tai ainakin kollektiivinen ja se asetetaan esimerkiksi yhdenmukaistavia voimia, myös globalisaatiota vastaan. Nationalismi esitetään vastauksena. Vaikutukset näkyvät ja ne ovat vakavia. Nationalismin mukana kehittyy maaperä ja kanavat demagogialle, populismille ja ksenofobialle. Filosofin ja sinologin mukaan aiheeseen liittyvä kiistely perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin tai sekavuuksiin.

Ensimmäinen sekaannuksen aihe on kulturaalinen identiteetti. François Jullienin mukaan sitä ei ole olemassa (Il n'y a pas d'identité culturelle, 2017). Yksilöllä voi olla identiteetti; hän on enemmän tai vähemmän sama henkilö. Kulttuuri sen sijaan muuttuu koko ajan, ei pysy samana. Jos se pysyy, se on kuollut.  Näemme kaikki, että kulttuurit eroavat toisistaan. Tähän vastatessaan Jullien kehittää merkittävän käsitteen. Hänen mukaansa kulttuureja ei erota toisistaan ero tai erot, vaan écart. Sanan voisi kääntää aukoksi tai etäisyydeksi. Ero on luokitteleva käsite; sen avulla katsotaan, onko joku samanlainen vai ei. Sen tarkoitus on monta kertaa identifioiminen. Écart ei johda identifioimiseen, vaan tutkintaan, joka tuo esiin erilaisia mahdollisuuksia. Eron määrittäjä määrittää olemuksen, écart implikoi jotain muuta: se on kartoitusta, mittausta.

Kun lähtökohtana on écart eikä ero, identiteetin sijasta huomion kohteena on kulturaalinen tekijä tai elementti resurssina tai hedelmällisyytenä. Tästä seuraa käytännöllinen näkökulma. Jos joku puolustaa kulttuuriaan, hän ei puolusta monumenttia; hän aktivoi jotain kulttuurissaan. Tämä on mielenkiintoista siksi, että ihmiset eivät aina osaa ”puolustaa” kulttuuriaan.

Jullienin yksi esimerkki (ei täysin ongelmaton) resurssista on subjektin käsite. Subjekti – minä, joka lausuu jotain, tekee aloitteen – on eurooppalainen käsite ja idea, jolla on erityinen poliittinen merkitys. Tunnustaa toinen subjetkina merkitsee, ettei toinen ole mykkä ja ajattelematon objekti, kohde. Käsite kytkeytyy demokratian ideaan: yhteisö on vapaiden subjektien yhteisö, jonka lähtökohta on, että toista kohdellaan subjektina. Jos toinen nähdään subjektina (eikä esimerkiksi esineenä), hänelle puhutaan erityisellä tavalla. Toista ei vain käsketä. Koska hänet nähdään vapaana ja aloitekykyisenä, hänet yritetään vakuuttaa (peithein).

Écart, aukko, avaa erilaisen näkökulman kulttuuriin myös siksi, että omistussuhteet muuttuvat tai katoavat. Suomalainen kulttuuri, jota ei voi tietenkään redusoida johonkin määritelmään suomalaisesta kulttuurista, ei ole enää suomalaisten: se on kenen tahansa, joka aktivoi jotain siinä. Ero erottaa, écart avaa yhden ja toisen välille tilan (entre/ between). Erotetut (erilaiset) herrat – Platon ja Aristoteles – eivät siirry eri sfääreihin. Heidän välissään oleva tila, entre, merkitsee dialogin mahdollisuutta.

Jos kulttuuri nähdään resursseina, lähteinä, olennaiseksi tulee aktivoiminen. Tämä voi luoda näkökulman myös filosofiaan. Sen voi nähdä yhdenlaisena aktivoimisen muotona. Huomion ja määrittelyn kohteena ei ole olemus tai identiteetti, vaan etäisyys. Ihmiset kokevat usein, että filosofia johtaa neuvottomuuteen. Mutta jos ihminen käyttää resursseja, kaivaa esiin parhaimman näistä lähteistä, hän tietää mitä tehdä. Ihmettely on etäisyyden ottamista. Se on filosofian tehtävä. Ehkä tämä on meidän kaikkien tehtävä, eräänlainen velvollisuus: faire un écart. Ilmaisulla on pelottava merkitys, sillä se merkitsee astumista ulos normaalista, konventionaalisesta ja vakiintuneesta.

Jossain määrin ja tietyllä tavalla elämme uudestaan Platonin ajan ongelmat. Yhteiskunnat eivät kunnioita arvoja, joita ne julistavat. Ihmiset eivät käytä kulttuurinsa resursseja, vaan heiluttavat lippuja. Sanat ovat menettäneet tehonsa ja suuntansa. On paljon melua. Melu jatkuu, vaikka jotkut tietävätkin, ettei minkä tahansa sanominen ole merkityksellistä. Mitä meiltä puuttuu? Meiltä ei ehkä puutu lähteitä, vaan ihmisiä, jotka aktivoivat ne. Meiltä puuttuu ihmisiä, jotka astuvat ulos vakiintuneesta. Elämän kulusta täytyy tulla epänormaalia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila