Älyllisen promiskuiteetin tarve

Michelangelo Meriso da Caravaggio: Nuori sairas Bacchus

Filosofiakahvila tiistaisin Los Bolichesin "kunnantalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto)klo 11.15,  keskiviikkoisin Con Corazónmari, C/El Copo, Torre del Mar klo 11.00, torstaisin La Carihuela Chica, Rafaelin aukio klo 16.00 (jos paikka remontissa, aukion toisella puolella, hotellin kahvilassa)

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA tiistaisin Trattoria Gio, Centro Finlandia klo 13.30

Palaan yhteen tekstikatkelmaan, jossa Claudio Magris kirjoittaa Hannah Arendtin surkeasta suhteesta opettajaansa. Käsittelin aihetta vuonna 2009. Otsikko oli Kahden filosofin surullinen rakkaustarina. Magris, joka itsekin on professori, puhui ilkeästi rakkaustarinan näyttämöstä, yliopistosta.  Se oli Magrisin sanoin sisäsiittoinen niin kuin lahkot, taiteilijaklaanit, poliittiset ryhmät, sulkeutuneet klubit, akateemiset piirit. Sellaisena se on omistava ja paralisoiva, lamaannuttava. Sen sisässä olet hierarkioiden orja ja olet velvollinen palvomaan ryhmän idoleja. Magris kirjoitti: 

”Ollaksemme vapaita, välttääksemme sielut valtaansa haluavien mestareiden viettelyksiä ja heidän haluaan muokata seuraajia, on välttämätöntä olla älyllisesti moniavioinen ja monijumalainen; jos Hannah olisi kultivoinut muita puolia ja tutustunut muihin maailmoihin ja muihin ihmisiin, hän olisi ollut vapaampi ja onnellisempi.”

Palaan katkelmaan, koska siinä voi olla totuus, jota käyttää. On hyvä, että on yliopistoja, joissa voi oppia asioita. Poliittiset ryhmät voivat olla tarpeellisia asioiden muuttamiseksi. Silti on tärkeää, että on ystäviä, jotka ovat pääsy ulos klaanista.

Magrisin mukaan polyteismi, monijumalaisuus, on vapauttavaa. Tämä muistuttaa Nietzschen kauniista polyteismin apologiasta Iloisessa tieteessä. Nietzsche samastaa monijumalaisuuden yksilöllisyyden mahdollisuuksiin ja vapauteen. Ihmiset luovat jumaluuksia, puolijumalia, demoneita, jotta erilaisilla näkemyksillä, toiveilla, arvoilla olisi oikeus, tunnustettu oikeus toisten lakien ja normien edessä. Monoteismi näyttäytyy köyhdyttävänä; se luo opin ainoasta normaalista ihmisestä, yhdestä ainoasta normista. Polyteismissa puolestaan on ajatuksen vapauden ja moninaisuuden siemen. Siinä on ”voima luoda uudet ja omat silmät, aina vaan uudet  ja joka kerta enemmän omat – niin että ihminen kaikkien eläinten joukossa on ainoa, jolla ei ole jähmettyneitä näkökulmia ja lopullisia horisontteja”.

Magrisin huomio älyllisen moniavioisuuden terveellisyydestä on yhtä mielenkiintoinen. Uskoakseni Magris ei valitse termiä ollakseen provosoiva tai siksi, että hän on epäilyttävä italialainen mies. Hän kertoo eroottisesta ja älyllisestä rakkaudesta kahden filosofin, opettajan ja oppilaan välillä. Viittaus avioliittoon ei ole sattumanvarainen. Yksiavioisuus on samalla tavalla köyhdyttävä kuin yksijumalaisuus, ainakin älyllisessä ja henkisessä mielessä. Ihmisen näköala kapenee, maailma muuttuu yksiäänisemmäksi. 

Jos Magrisin huomio on käyttökelpoinen, se voisi olla opastava kuva. Se olisi opiskelijalle kehotus lähteä vaihtoon, haistella toisenlaista ilmaa, edes toisenlaisia seiniä. Se olisi kehotus päästää irti mielipiteistään. Jo Platonin aikalaisilla oli kokemusta mielipiteiden tukahduttavasta vaikutuksesta. Mielipide on varma itsestään. Kun se kohtaa toisen mielipiteen, ei synny dialogia: se on kahden monologin vuorottelua. Mielipide pysyy sulkeutuneena itseensä, kuurona toiselle.

Platonin vastaus mielipiteiden vankilaa vastaan oli filosofia. Se vaati valmistautumista ja valmentautumista. Se on valmistautumista ajattelemaan toisella tavalla ihmisen suhde maailmaan ja itseensä. Filosofia on myös valmentautumista, jotta voi ohjata itseään toisella tavalla. Platonille se oli sielun hidasta kasvattamista, irrottautumista aistillisista asioista ja vapautumista mielihaluista. Meidän mielessämme oleva  opastava kuva panee kysymään, eikö älyllinen promiskuiteetti voisi olla toisenlainen tapa valmistautua ja valmentautua.

Sanalla promiskuiteetti on ainakin vanhastaan vielä vahvempi leima kuin sanalla moniavioisuus. Latinan sana promiscuus merkitsi sekalaista, sekoittunutta. Sivityssanakirja kertoo, että promiskuiteetti on sukupuolten välistä vapaata ja säännöstelemätöntä yhteiselämää ja myös valikoivuuden puuttumista sukupuolisuhteissa. Älyllinen elämä ja älyllinen ponnistus saattaa vaatia keskittymistä ja valikoimista, mutta jonkin tieteenalan opiskelijan syrjähyppy, sivuaine, voi antaa sekä uusia välineitä että näkökulmia. Jos älyllinen promiskuiteetti olisi eri alojen, eri tieteiden, taiteiden, filosofian vapaata ja säännöstelemätöntä yhteiselämää, niin voisimme toivottaa sen tervetulleeksi. Ehkä saisimme ainakin jotain sulamaan noissa jähmettyneissä hahmoissa ympärillämme: idoleissa, organisaatioissa, akatemioissa...

P.S.

En ole filosofi. Olen opiskelija, lukija. Luen samanaikaisesti monia kirjoja. Rakennan päässäni monipäistä hirviötä. Olkoon sen nimi Pro Miscere. (Sekoittamisen Puolesta)

LIITE

Argumentoinnista. Oppitunti nro 3. Virheelliset päätelmät. Premissi 1: Jos Pasi on filosofi, hän on ihminen. Premissi 2: Pasi ei ole filosofi. 3. Johtopäätös: Pasi ei ole ihminen. Molemmat premissit voivat olla tosia, jopa johtopäätöksen sisältö voi olla tosi, mutta se ei ole johdettu oikein; siinä on muodollinen virhepäätelmä. Argumentaatiovirheitä – niiden tyyppejä – on lukuisia. Niiden opiskeleminen voi olla hauskaa. Tai sitten ei. Otetaan yksinkertainen esimerkki.: non sequitur. 1. Jos A niin B. 2. B 3. Siispä A. Muodollisesti tämä saattaa näyttää olevan korrekti. Virhe saattaa tulla helpommin näkyväksi näin: 1. Jos olen ihminen, olen nisäkäs. 2. Olen nisäkäs 3. Olen siis ihminen. Kiinnittäessämme huomiota tällaisiin muodollisiin argumentaatiovirheisiin, on huomattava, että niiden esiintuomisen ja arvostelun voima on rajallista; huomaamme virheen, mutta emme voi silti tehdä uutta tietoa sisältävää johdonmukaista väitettä. On huomattava myös, että keskustelussa esiintyvä argumentointi on usein paljon mutkikkaampi (kierompi) operaatio kuin aikaisemmassa esityksessä. Ihmiset puhuvat asian vierestä (ignoratio elenchi), he hyökkäävät toisen argumenttia vastaan tehden siitä heikon karikatyyrimaisen kuvan eli toisen suuhun pistetään sanoja tai ei edes yritetä ymmärtää mitä toinen sanoo (straw man, olkiukko) jne. Voimmeko tästä päätellä, että ihmiset ovat pahoja? Ennen kuin annamme myöntävää vastausta, antakaamme itsellemme kaksi tehtävää: 1. Perustellaan väite. 2. Yritetään osoittaa todeksi esitetty väite.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila