Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 25. syyskuuta. Aika: klo 11.00. Paikka: Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22
Maailmankuva on maailmaa koskevien käsitysten kokonaisuus, joka vaikuttaa ajattelun suuntaan ja toimintaan. Ilkka Niiniluodon mukaan nämä käsitykset koskevat sitä, millaisia olioita tai aineksia maailmassa on, miten todellisuus on kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia tai lakeja siinä vallitsee.
Olettakaamme, että
joku hyväksyy tällaisen käsityksen
maailmankuvista osaksi omaa maailmankuvaansa. Mitä tapahtuu? Miten käsite
toimii? Hän katsoo ympärilleen ja löytää erilaisia maailmankuvia: tieteellisiä,
epätieteellisiä, uskonnollisia jne. Melkein välittömästi, implisiittisesti,
hänen katseessaan on mukanaan kritiikki. Toiset maailmankuvat näyttäytyvät
toisia parempina: tieteellinen on parempi kuin uskonnollinen (tai päinvastoin).
Maailmankuvia katsova
sankarimme voi myös ponnistella, kehittää kritiikkiään, irtaantua
lähtökohdasta, että hänen oma maailmankuvansa on parempi kuin toinen. Hänen
kritiikkinsä voi olla immanenttia. Se tarkoittaa, että hän arvioi yksittäisen
maailmankuvan luonnetta sisältä käsin. Hän ottaa suurennuslasin alle
esimerkiksi erityisen uskonnollisen maailmankuvan ja siinä esitetyt väitteet
siitä, mistä elementeistä, olioista tai aineksista, todellisuus muodostuu. Jos
väitteet ovat ristiriidassa keskenään, tutkiva sankarimme langettaa tuomion:
”Maailmankuva on epäyhtenäinen ja ristiriitainen.”
Entä jos ympärilleen
katsova sankarimme tekisi jotain muuta, pidättäytyisi arvoarvostelmista ja
katsoisi, millainen maailmankuvan käsite on? Lakkaisiko hän olemasta kriitikko?
Ei välttämättä. Kritiikki kohdistuisi vain eri kohtaan, eri maaliin.
Hän saattaisi
kiinnittää huomiota esimerkiksi maailmankuvan ongelmalliseen kuvaluonteeseen. Käsite kiinnittyy
mahdollisesti kompleksisella ja haitallisella tavalla
näköhavaintokeskeisyyteen. Jos olemme tarkkoja, näemme että kuvaluonne vaikuttaa siten, ettei kuvaan sopivaa oteta
mukaan; se häiritsee, ahdistaa ja pelottaa, koska maailmankuvamme on vaarassa
särkyä.
Entä jos tutkijamme ei
kritisoisi edes maailmankuvan käsitettä, katsoisi vain miten käsite toimii? Oma
uljas maailmankuvamme, ylpeyden aiheemme, ei ole vain tuomioelin. Se toimii
kainalosauvoina. Ei tarvitse omaa jalkaa laskea alas, ei tarvitse uudelleen
ajatella. Vastaus on valmiina. Mitään ei tarvitse tarkistaa.
Katsokaamme
maailmankuvien maailmaa aivan pinnallisesti, tekstuaalisen pinnan tasolla.
Miten ne ilmenevät? Miten ne tulevat esiin? Millaisia sanoja, nimityksiä,
lukijan eteen avautuu? Erilaisia ismejä: marxismia, liberalismia,
positivismia... Ismit kainalosauvoina ovat joskus sellaisia, että ihminen,
kainalosauvojen käyttäjä, luopuu omasta päätösvallastaan ja ajattelustaan
kokonaan, antautuu osaksi konetta, järjestelmää: stalinismi, fasismi...
Jo alussa esitetyssä maailmankuvaa
koskevassa käsityksessä todetaan, että maailmankuva ohjaa ajatteluamme ja
toimintaamme. Jo määritelmässä huomautetaan, että maailmankuva toimii tietyllä
tavalla. Jos haluamme tehdä tarkempaa empiiristä tarkastelua, huomaamme
tietenkin eroja yhden ja toisen maailmankuvan välillä; joudumme myöntämään,
että ne toimivat eri tavoilla. Tämän havainnon ei välttämättä tarvitse heti,
välittömästi ja varomattomasti johtaa hierarkisointiin.
Kritiikin ei tarvitse
olla tuomitsemista, arvoarvostelman esittämistä; se voi olla arvoarvostelman
lykkäämistä tai peruuttamista. Arvoarvostelma esitetään valmiin kategorian
näkökulmasta, mutta kritiikki on – ainakin toisinaan – sen tutkimista, miten
tuo kategoria pantiin alulle (minulla on mielessäni esim. Adorno). Silloin
kritiikki on toisella tavalla uhmaava ja haastava teko.
Se olisi myös elämistä
ilman kainalosauvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti