Solidaarisuus

Jan Patočka

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 11. syyskuuta. Aika: klo 11.00. Paikka: Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22

Kamala sana: me. Kun poliitikko ei halua puhua omasta puolestaan, vastata kysymykseen, ottaa vastuuta, hän sanoo: me. Toisaalla toiset ihmiset luovat tyrannian muotoja sanan avulla. Me-henki, joskus niin tarpeellinen, muodostuu pakottamiseksi - meihin kuuluvien asettamiseksi paikalleen. Toiset – ne jotka eivät kuulu meihin – heitetään ulos, pakotetaan rajalle. Heidän annetaan hukkua.

Silti on niin, ettei me ole aina ehdoton, ikuinen ja fanaattisuutta ruokkiva. Se ei synny tai kehkeydy aina valmiista vastauksista, yhteisestä ja jaetusta arvomaailmasta, vaan kysymyksestä, mahdollisesti hyvinkin kriittisestä kysymyksestä. Joskus sanasta kuulee muutakin kuin kansalliskiihkoa; siinä ilmaistaan solidaarisuutta.

Mitä on solidaarisuus? Se on yhteenkuuluvuutta, kykyä yhteisvastuuseen, toimintaa kokonaisuuden hyväksi. Sana solidaarisuus alkuperä on roomalaisessa oikeudessa, termissä obligatio in solidum; se liittyi siis tietynlaiseen, kaikkia velvoittavaan lainajärjestelyyn. Sana solidum tulee latinan sanasta solidus, josta johtuu monien nykykielten kiinteää, yhtenäistä, lujaa tarkoittava sana.

Aina riitaisat, kyräilevät, omiaan puolustavat kohoavat oman pienen, sulkeutuneen, maailmansa yläpuolelle ja näkevät olevansa samassa veneessä toisten kanssa. Espanjalaiset – ja monet muutkin – löysivät solidaarisuutta itsestään ja veljistään ja sisaristaan, kun öljytankkeri Prestige haaksiriikkoontui.

Jan Patočka (1907-1977), prahalainen filosofi, piti maanalaista seminaaria. Se oli yritys ajatella tilannetta, jossa kansalaiset elivät. Patočka koki, että jo tilanteen ajatteleminen, tietoisuuden lisääminen, on tilanteen muuttamista. Eläminen vain elämisen vuoksi ei ole mitään; silloin ei olla vielä tajuttu mitä elämä on, mikä sen tekee elämisen arvoiseksi. Tässä vaikeassa tilanteessa – ja tätä tilannetta varten – Patočka loi erityisen solidaarisuuden käsitteen: hän puhui vapisevien, järkyttyneiden tai järkytettyjen solidaarisuudesta (englanninkielinen termi on solidarity of shaken).

Termi ilmaantuu Patočkan kriittiseen Heidegger-luentaan. Heideggerin Dasein, ihmisen olemassaolon tapa, oli aina jo lähtökohtaisesti olemista yhdessä (toisten kanssa). Patočkan kriittisyys johtuu siitä, ettei Heidegger hänen mukaansa kykene näkemään tämän yhdessä olemisen poliittista aspektia. Tsekkifilosofin kuvaama kokemus oli (hänen voimallisesti fenomenologisesta koulutuksestaan huolimatta) kollektiivinen ja historiallinen kokemus. Oleminen on olemista yhdessä toisten kanssa – ja tämä on poliittisen yhteisön konstituoitumista.

Patočka puhuu merkityksen etsinnästä. Sen etsiminen lähtee liikkeelle siitä, että joku tai jotkut ovat kadottaneet merkityksen. Merkityksen kadottaminen on häiriö, murtuma, yhteisessä ja jaetussa pohjassa – siinä mikä on ollut tai minkä on kuviteltu olevan kiinteää ja lujaa (solidus). Jotain on ravisteltu, hämmennetty, järkytetty. Tämän pohjattoman pohjan, murtuneen pohjan kokemuksen kautta voi kuitenkin syntyä erityinen yhteisön muoto, jotakin jolle Patočka antaa nimen järkytettyjen solidaarisuus. Jotain joka syntyy vainon alla. Jotakin joka eletetään epävarmuudessa.

Patočkan idea saa pohtimaan, voiko todella olla yhteisöllisyyden, myös solidaarisuuden, muotoja, jotka eivät ole sidottu valmiisiin, lujiin vastauksiin, hyväksyttyihin arvoihin, velkatakuujärjestelyihin, olemassaolevaan järjestykseen. Ehkä on mahdollinen toinen me, kysymyksen jälkeinen...   

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila