Jälkihuomautus metodista ja kysymyksistä

 

Bachelard

Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä

pasifarm@yahoo.es

Päivät/ajat ovat:

Keskiviikkoisin Espanjan aikaa klo 11.00 (Suomessa tunti enemmän)

Perjantaisin Espanjan aikaa klo 18.00.

Tässä linkki tapaamiseen:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Epistemologia ei ole aina niin yksinkertaista. Erityisesti Ranskassa maailmansotien välissä, toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen kirjoitettiin uudenlaista tieteen historia – joka ei ollut vain historiaa, vaan myös filosofiaa, nimenomaan epistemologiaa. Jotkut ovat käyttäneet nimitystä historiallinen epistemologia. Esimerkiksi sellaiset herrat kuin Gaston Bachelard ja George Canguilhem.

Ongelmilla – myös tieteellisillä – on oma historiansa ja sen mukana käytetyillä käsitteillä. Se mitä onnistutaan tietämään, mihin tietoon voidaan päästä, on eri aikoina erilainen. Tietämisen ehtojen tutkiminen muuttui historialliseksi.

Historiallinen epistemologia on perinteellistä tieto-oppia vaatimattomampaa. Se ei yritä neuvoa, miten päästä tietoon. Se ei anna neuvoja tiedemiehille. Se on vaatimattomuudessaan eräänlaista jälkiviisautta; se toteaa, miten jokin edistys tuli mahdolliseksi – tietenkin se saattaa todeta myös, miksi jokin edistys on ollut hidasta, mikä sitä on jarruttanut. Mutta vaatimattomuuden lisäksi se on kunnianhimoista, kunnianhimoisempaa kuin perinteellinen tieto-oppi, sillä se yrittää tavoittaa ja hahmottaa sellaisia mekanismeja ja rakenteita, joita tavanomainen tieto-oppi ei osaa ajatella tai kysyä.

Historiallinen epistemologia ei vain onnistu antamaan uudenlaista kuvaa siitä, miten tietoon päästään, vaan onnistuu kuvaamaan tiedon osana synty-ympäristöään ja näkemään tietämisen aktiviteetin, tietämisen toimintana, kytkeytyneenä maailmaan ja myös toimijan subjektiin, tekisi mieli sanoa psykheen, sieluun.

Historiallisen epistemologian yksi hedelmällinen seuraus oli se, että kysymystä tiedosta ja tietämisestä ei enää esitetty kuplan sisällä; kysymystä ei siirretty abstraktiin sfääriin, vaan maailmaan, yhteyteen muiden kysymysten ja asioiden kanssa. Filosofit ovat mielellään abstrakteja, he ovat mielellään kuplissa ja katsovat ja analysoivat väitelauseita. ”Tiedän, että niin ja näin” –tyylisiä lauseita. Mutta tuo lause esitettään jossain paikassa, jonain aikana. Siihen että se esitetään on omat syynsä. Historiallinen epistemologia mahdollisti sen, että tutkaillaan, miten tällaiset lauseet kytkeytyvät valtasuhteisiin.

Historiallinen epistemologia on varmaan (ainakin tietystä näkökulmasta) riittämätön. Ajattelun historiaa ei saa näkyviin vain tieto-opillisesta näkökulmasta. Edes kysymys tiedosta ei ole puhtaan tieto-opillinen. Valtasuhteita koskeva kysymys ei ole luonteeltaan pelkästään poliittinen. Ihmisen suhde toiseen ja ihmisen suhde itseen kytkeytyvät yhteen ja siksi kysymys on myös eettinen.

Ottakaamme esimerkiksi Aufklärung, valistus, sellaisena kuin Immanuel Kant sen käsitti. Valituksella on epäilemättä tekemistä tiedon ja ajattelun kanssa, mutta Kantin pohdiskelu tuo esiin toisenlaisen, ei yksinkertaisesti tieto-opillisen kysymyksen. Könisbergin herralle valistus oli ulospääsyä itseaiheutetusta alaikäisyyden tilasta. Tämä alaikäisyyden tila oli Kantin mukaan sitä, että ihminen ei tukeudu oman järkensä käyttöön, vaan antautuu toisen ohjaukseen, holhoukseen.

Mielenkiintoista on, ettei Kant tutkaile 1700-luvulla yleistä teemaa, kysymystä auktoriteetin (myös tiedollisen auktoriteetin) kyseenalaistamista. Ongelma ei ole se, että auktoriteetti on pakottanut. Alaikäisyys on seurausta tietynlaisesta suhteesta itseen. Pelkuruus ja laiskuus estävät meitä antamasta itsellemme rohkeutta tai voimaa, jotta voisimme luoda itseemme autonomiasuhteen. Pelkuruus ja laiskuus eivät ole vain enemmän tai vähemmän pysyviä ominaisuuksia meissä, vaan puutteita suhteessa itseemme.

Kantin ajatukset valistuksesta, alaikäisyydestä, suhteesta itseen velvoittavat meitä kysymään jotain muuta kuin tieto-opillisia kysymyksiä. Kyse on itsensä hallitsemisesta ja toisen hallitsemisesta – ja näiden suhteesta toisiinsa. Miten järjestää vallan uusijako, jos auktoriteetin kaataminen ei riitä, vaan ihmisen pitäisi luoda toisenlainen suhde itseensä? Miten voin auttaa itseäni luomaan oikeanlaisen suhteen itseeni? Miten voin auttaa toista?

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila