Filosofiakahvila jatkaa videopuhelutapaamisina! Ota minuun yhteyttä
pasifarm@yahoo.es
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Tämä aiheena 28.lokakuuta ja 30.lokakuuta:
Itseään ei voi etsiä. Oma itse
ei ole missään annettuna ja valmiina. Siksi sitä ei voi löytää. Oma itse täytyy
luoda. Sen voi silti hukata.
Me voimme kukin hukata itsemme
yksilöinä tai voimme hukata itsemme kollektiivisesti – voimme pilata jotakin
jonka olemme luoneet. Rakastavaiset, jotka ovat yhdessä luoneet
määrittelemätöntä kauneutta, osaavat rikkoa sen. Malcolm Lowryn faustmainen
sankari Geoffrey Firmin (Under the Volcano/Tulivuoren juurella) kirjoittaa
lähettämättömässä kirjeessä ex-vaimolleen:
”Yvonne, me emme voi sallia sen minkä loimme vaipuvan unohdukseen näin
nuhruisesti –”
Emme voi sallia sitä, emme voi
hyväksyä sitä. Silti niin tapahtuu ja alistumme siihen. Miten kadotimme
itsemme? Vai pitäisikö kysyä, mikä olisi voinut estää pilaantumisen ja
rumentumisen? Ei ole aina niin vaikea selittää, miksi ihminen, puolue tai
avioliitto pilaantui. Yritysjohtajan tai poliittisen johtajan päähän voi
kerääntyä virtsaa kaikessa hiljaisuudessa, kenenkään puuttumatta kunnes
desilitramäärä on myrkyllinen koko ympäristölle. Olisi hyvä löytää ne välineet,
jotka estäisivät tämän ja käyttää niitä.
Todellisuudessa on monta tapaa
kadottaa itsensä. Voimme tehdä sen ryhmässä sopeutuessamme ja taipuessamme
yleisen mielipiteen vangiksi. Voimme tehdä sen yksin, eristyksessä, irrotettuna
mahdollisuudesta osallistua. Mihail Kalatozovin elokuvan Kurjet lentävät (1957)
päähenkilö Veronika sanoo tilanteessa, jossa hän ei ole enää tyytyväinen
itseensä ja elämäänsä: ”En tahdo elää kenenkään selän takana.” Tämä on yksi
tapa kadottaa itsensä: elää jonkun selän takana. Sillä on ainakin kaksi
alalajia. On byrokraatti, joka menee ylempien ja sääntöjen taakse. On myös kuka tahansa, joka menee enemmistön taakse.
Voimme kuvitella, että joku
tuntee menettäneensä tai kadottaneensa itsensä, jos hän tajuaa elävänsä ja toimivansa
arvojensa vastaisesti. Hän esimerkiksi uskoo oikeudenmukaisuuteen ja toimii
todellisuudessa omien intressiensä tai taloudellisen laskelmallisuuden mukaan,
unohtaa arvonsa.
Ihminen voi menettää itsensä
vastaavanlaisissa olosuhteissa, vaikkei oikeudenmukaisuus (tai demokratia,
ihmisoikeudet tms.) olisikaan hänen päällimmäisiä arvoja. Miten se on
mahdollista? Siten että oikeudenmukaisuus (tai demokratia, ihmisoikeudet tms.)
ovat osa meitä, vaikkemme olisi niiden aktiivisia puolustajia.
Jotain tällaista tapahtui
Ranskassa ja muualla Euroopassa vuoden 1981 lopussa, kun Puolan hallitus
julisti kansallisen sotatilan kieltäen solidaarisuusliikkeen. Näihin aikoihin
Michel Foucault totesi: ”Hylätessämme puolalaiset hylkäämme osan itsestämme.”
Emme kadota itseämme
pelkästään ja ainoastaan sellaisissa olosuhteissa, joissa tyranni pistää meidät
polvistumaan tai myymme itsemme. Arkipäivä on itsensä kadottamista. Me olemme
varattuja. Meillä on niin paljon tehtäviä, puuhaa, työtä. Velvollisuudet
miehittävät meitä. Me olemme vieraiden voimien haltuunottamia. Jäämme kiinni
menneeseen, takerrumme siihen mikä katoaa. Lowryn sankarin sanat ovat
protestia, kapinaa, mutta niissä voi nähdä myös takertuneen epätoivoa.
Jos on monta tapaa kadottaa
itsensä, ei ole yhtä keinoa, joka auttaisi tai pelastaisi. Joskus on osattava
pysähtyä, toisinaan on astuttava ulos. On opeteltava seisomaan selkä
suorassa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti