Propositum

 

Olen joskus hymähdellyt vanhalle viisaudelle (sekä idästä että lännestä löytyvälle), että meidän tulee elää nykyhetkessä. Jotkut sanovat sen olevan vaikeaa. Ei se ole vaikeaa, kun on tarpeeksi laiska – niin kuin minä. Tietenkin olen nauranut ajatukselle ehdottomista ja lopullisista päämääristä ja yhtä paljon 1900-luvun ajattelijoidenkin keskuudessa eläneelle kysymykselle elämän merkityksestä tai tarkoituksesta. Olen silti  viime aikoina yrittänyt voittaa kyynisyyttäni ja tuoda tulevaisuuden mukaan ajatteluun ja toimintaan.

Minua on auttanut yksi tavallinen espanjalainen sana: propósito, aie, suunnitelma, kohde, tarkoitusperä. Se on vaatimattomampi, arkisempi ja vähemmän juhlallinen sana kuin sentido, merkitys. Alkuperä on latinan sana propositum. Etuliite pro merkitsee eteen, eteenpäin, etukäteen. Positum tulee verbistä ponere, laittaa, asettaa. Sana viittaa siis tulevaisuuteen. Se merkitsee, että joku asettaa itselleen maalin, tavoitteen, johon hän tähtää tästä hetkestä lähtien.

Kiinnostukseni ei ole etymologista tai filologista. Näen ihmisiä, jotka aikovat jotain, asettavat itselleen tavoitteen, ja näen, että he ovat sekä keskittyneempíä että onnellisempia. Olosuhteet eivät lannista heitä. He harjoittelevat, eivät valita. He tarvitsevat vähemmän pakoa todellisuudesta.

Ihmiset jotka taistelevat pienten tai suurten asioiden puolesta ja ihmiset jotka vielä innostuvat, ovat kauniita, ehkä todellakin onnellisempia. Ehkä se ei ole vastakohta sille, että elää nykyhetkessä. Nykyhetkestä tulee täysi, se jännittyy niin kuin jousi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila