Mitä tehdä tapahtumasta?

 

Kant

Filosofiakahvilan aihe 23.1./24.1./25.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen todennut monta kertaa, että tekhne tou biou, elämisen taito, joka vaatii harjoitusta, merkitsi kerran kykyä vastaanottaa ja käsitellä tapahtumia, joita kohtaa elämässä. Niihin valmistauduttiin ja ne olivat ainakin potentiaalisesti koe ja koettelemus, testi joka mittasi, missä määrin yksilö oli sisäistänyt viisauden tai totuuden. 

Tapahtuma oli myös tilaisuus – tilaisuus itsensä mittaamiseen, mutta myös hyveen harjoittamiseen. Tietyssä mielessä voi sanoa, että tapahtuman kohtaaminen oli itsensä harjoittajalle täyttymys. Hän kykeni ruumiillistamaan hyveen ja neuvon, tekemään siitä totta.

Tapahtumat ovat olleet filosofeille myös tulkinnan, luennan kohde. Hän yrittää sanoa, missä vaarassa olemme. Tapahtumien lukemisesta on erityinen ja omalaatuinen esimerkki:  Immanuel Kantin viimeinen hänen elinaikanaan julkaistu teos oli Tiedekuntien riitely vuodelta 1798.

Teoksen kolme tutkielmaa käsittelevät eri tiedekuntien suhteita. Yksi koskee oikeustieteellisen tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan kiistaa: tiedekuntien välistä suhdetta määrittelee yksi ehkä naiivilta kuulostava kysymys: Edistyykö ihmissuku jatkuvasti kohti parempaa? Tai toisella tavalla muotoiltuna: Onko ihmissuvun kehitys pysyvää?

Vastausta ei varsinaisesti voi antaa, koska kysymys koskee tulevaisuutta ja siitä ei ole kokemusperäistä tietoa.  Ja vaikka näin, Kant tarttuu johonkin, josta on empiiristä tietoa: Ranskan vallankumoukseen. Miksi näin? Koska ennustavan historian on kytkeydyttävä johonkin kokemukseen. On etsittävä tapahtumaa, joka antaa syyn ajatella, että ihmissuku edistyy kohti parempaa. Tapahtuma on merkki.  Ja merkki on merkki kolmella tavalla: se on signum rememorativum, demonstrativum, prognosticum.

Merkin täytyy olla sellainen, että osoittaa näin aina olleen (mieleenpalauttava merkki), sen täytyy osoittaa että juuri nyt tapahtuu jotain vastaavaa (todistava merkki) ja merkki siitä että näin tulee tapahtumaan tulevaisuudessa (ennusmerkki). Kysymys on: ”Onko olemassa tapahtuma, joka palauttaa mieliin, todistaa ja ennustaa edistyksestä?” Tämä tapahtuma on Ranskan vallankumous, ainakin tietyllä tavalla.

Kant ei puhu Ranskan vallankumouksesta sinänsä; hän näkee siinä paljon surkeutta ja hirmutekoja. Hän puhuu siitä, miten vallankumous muodostui toivon herättäjäksi niissä, jotka eivät itse osallistuneet vallankumouksen näytelmään, vaan olivat näytelmän katselijoita, sen vastaanottajia. Kantille merkki, etsitty merkki, oli vastaanottajien innostus.

Innostus piti sisällään ajatuksen, oikeusperiaatteen. Ajatus oli, että kenelläkään ulkopuolisella mahdilla ei ole lupaa estää kansaa säätämästä itselleen sellaista perustuslakia kuin se itse haluaa.

Tuodessani näin esiin tapahtuman käsitteen ja tapahtumisen merkityksen ajattelulle yritän sanoa, että mainostuksesta huolimatta filosofia on ja voi olla muuta kuin asioiden katsomista sub specie aetarnatis, ikuisuuden näkökulmasta. Tehtävämme voi olla kohdata tapahtumat, tehdä niistä jotain, olla niiden arvoisia – ei vain pohtia ikuisia kysymyksiä, yrittää selvittää mitä on ikuisuus tai aika...

 

P.S. Jos onnistuin muuttamaan itseäni, se oli sen ansiosta, että onnistuin näkemään jotain vaarallista tai pilaantunutta elämässäni. Vähäinen ja hiljaa kehittynyt taitoni oli siinä, että annoin kohtaamieni tapahtumien keskeyttää minussa jotain.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila