Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Blaise Pascal (1623-1662) oli
ranskalainen matemaatikko, filosofi, mekaanisten laskimien ja
todennäköisyysteorian yksi kehittäjä. Hän joutui liikenneonettomuuteen (hevosvaljaat syöksyivät
sillalta alas, kun hevoset jostain syystä pillastuivat). Hän selvisi, mutta
tulkitsi tapahtuman Jumalan varoitukseksi.
Matemaatikko, todennäköisyyslaskija ja uskonnollinen ajattelija samassa ihmisessä. Hän kysyi: “Onko parempi uskoa Jumalaan vai olla uskomatta?” Pascalin järkeily oli yksinkertainen. Jos joku päättää uskoa, ja Jumala on olemassa, hän voittaa pelastuksen. Jos Jumala ei ole olemassa, hän ei ole menettänyt mitään. Kun joku ei usko, hän ei voita mitään, jos hän oikeassa, mutta ollessaan väärässä, hän joutuu kadotukseen. Pascal, looginen ihminen, päättelee, että kannattaa lyödä vetoa Jumalan olemassaolon puolesta.
Tämä on ollut monien vitsien aihe. Pedro González Calero sanoo: “Löisin vetoa, ettei Jumala pidä Pascalin vetoa hauskana.” Tämä on erityisen hyvä vitsi jo siksi, että kirjoittajan käyttämä sana hauskuudesta (gracia) merkitsee teologiassa muuta, Jumalan armoa.
Minäkin pidin ideaa vain kuriositeettina kunnes (hyvinkin) ateistinen filosofi Gilles Deleuze avasi toisenlaisen näkökulman. Hän korostaa, että Pascalin ideassa on olennaista kysymys, millainen olemisen tapa on oikea. Deleuze onnistui katsomaan asiaa toisesta näkökulmasta, vähemmän kliseisesti, koska hän kiinnitti huomionsa kysymykseen, ei vedonlyöntiin tai päättelyyn.
Yrittämättä olla yhtä terävä kuin Deleuze, lähtien hänen huomiosta, totean: Jos Pascalin koomisena pidetyn vedonlyönnin takana on todellinen ongelma, kysymys olemisen tavasta, Pascal saattaa tuoda esiin menetelmiä koskevan ongelman. Pascal lyö vetoa, koska meillä ei ole mitään valmista kriteeriä. Ehkä ei ole edes hyvä etsiä uutta kriteeriä, kuvitella sen mahdollisuutta.
Tämä ei tarkoita, että arviointi olisi mahdotonta tai tarpeetonta. Meidät voidaan yrittää pakottaa johonkin elämäntapaan tai normiin, joka on sietämätön, tuskaa aiheuttava. Meillä voi olla jokin esimerkiksi kauneuden kaanon, normi, jonka mielivaltaisuus on näytettävä ja ymmärrettävä. Maailma voi sanoa minulle: “Sinun on tehtävä itsestäsi yritys.” En ehkä halua sitä tai tämän imperatiivin mukaan eläminen merkitsi, että poissuljen elämästäni nautinnon, kauneuden, luovuuden muotoja.
Vaikka pitäisin kriteerin luomista mahdottomana enkä näkisi edes moisen pyrkimyksen toivottavuutta, joudun ajattelemaan, miten voisin arvioida yhden ja toisen olemisen tavan eroa. Miten voin sanoa mitään tärkeää, jos minulla ei ole kriteeriä? Joudunko lyömään vetoa?
Voi olla, että voin luoda ja keksiä kriteerejä, vaikkeivat ne kelpaisi kaikille. Niiden ei ehkä kuulukaan kuulua kaikille. Olemme erilaisia ja meillä on oikeus olla erilaisia. Ehkä siitä voisi luoda jo jonkinlaisen kriteerin. Deleuze sanoo monessa teoksessaan, ettei totuuden käsite ole olennainen. Se ei tarkoita, ettei hän käyttäisi sanaa eikä ettei hän uskoisi jonkinlaiseen totuuteen, vaikkei sitä määrittelekään. Hän sanoo, että välttämättömyys, tärkeys ja kiinnostavuus ovat olennaisempia.
Deleuze sanoo yhdessä tekstissään (Pourparlers 1972-1990, 1990) mielenkiintoisen asian. Välttämättömyys, tärkeys tai kiinnostavuus eivät asetu totuuden sijalle, vaan mittaavat sanotun totuutta. Jos haluan, ettei sanottu ole merkityksetöntä, olennaista ei ole katsoa, onko se totta vai ei, vaan onko sen sanominen tarpeellista tai jopa välttämätöntä. Nämä saattavat tuntua subjektiivilta asioilta, mutta ne eivät ole sitä täysin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti