Kosminen pelko ja voimattomuus

 

Gustave Doré: Gargantuan syntymä

Kerrotaan, että keskiajalla ihminen koki ainakin aika ajoin kosmista kauhua. Sen herättivät luonnonkatastrofit ja kirkon eskatologiset puheet eli opit viimeisistä ajoista. Tarinan mukaan kosminen kauhu katosi; meistä tuli tietäväisiä, valistuneita, meitä eivät kummitusjutut säikäytä. Viimeisen vuosisadan aikana meillä on ollut kuitenkin oma tapamme kokea pienuus maailman suuruuden edessä. Tunnemme voimattomuutta.

Vallanpitäjät haluavat ruokkia tällaisia tunteita. Ne lamaannuttavat, tekevät meistä passiivisia. Meille ei enää saarnata maailmanlopusta. Jokaisesta tuutista tulee silti katastrofeja, sotia, pandemioita ja ilmastonmuutosta. Ne ovat pahempia kuin pappien profetiat; ne ovat totta.

Mihail Bahtin kertoo, miten F.Rabelais kehitti lääkkeitä kosmista pelkoa vastaan käyttäen populaarikulttuurin ja karnevaalin aseita. Gargantua ja Pantagruel olivat iloinen vastaus luonnonvoimien herättämälle kosmiselle kauhulle ja eskatalogian synyttämälle mielialalle. Rabelais loi erityisen kuvan ruumiista, joka sai kosmiset mittasuhteet. Kosmiset elementit muuttuvat kasvavan ja uutta luovan ruumiin elementeiksi. Pieni kokemus vieraasta ja mielettömästä maailmasta muuttui suureksi kokemukseksi ikuisesti muuttuvasta kosmoksesta.

Bahtinin analyysin mielenkiintoisuus on siinä, ettei se katso asiaa hyvän ja pahan näkökulmasta; se tuo esiin strategian. Mekin voimme ehkä olla fatalistisesti alistumatta voimattomuuden tunteeseen. Voimme ehkä etsiä strategiaa…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila