Näytetään tekstit, joissa on tunniste kielipeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kielipeli. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. lokakuuta 2024

Eräänlaista kielifilosofiaa

 

Austin

Filosofiakahvila 22.10./23.10./24.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

J.L. Austin (1911-1962) oli brittiläinen filosofi, joka niin kuin monet hänen sukupolvensa ajattelijat oli kiinnostunut erityisesti kielestä. Hän kehitti erityisen teorian, joka onnistui irrottautumaan monien kielifilosofioiden abstraktisuudesta. Hänen keskeinen käsitteensä on speech act ja varmasti vaikutukseltaan voimakkain teoksensa How to Do Things with Words. Huomio on yksinkertainen, mutta mullistava. Me käytämme kieltä tehdäksemme asioita. Lupaamme, vannomme, julistamme kokouksen alkaneeksi. Emme vain sano “kissa”, kun näemme kissan.

Tottakai voisi keskustella akateemisesti Austinin innoittajista, hänen vaikutuksestaan (hänen vaikutuksensa esim. tunnettuun amerikkalaiseen filosofiin John Searleen on silmiinpistävä) ja jopa siitä, miten monet hänen ideoistaan olivat jo olemassa ennen häntä. Vicente Serrano kirjoittaa teoksessaan La herida de Spinoza, että Baruch Spinoza tiesi ennen Searleä tai Austinia ja paremmin kuin he, että teemme kielellä asioita.

Serranon mukaan Spinoza oli tietoinen, että sanat vaikuttavat affekteihin – tai sanojen avulla hallitaan affekteja. Toteamus, että teemme asioita kielellä (esimerkiksi synnytämme tunteita, mielentiloja) panee kysymään, miten voisimme tehdä tekemättömäksi tekemättömän. Millaisia sanoja se vaatisi?

Minulla on esimerkkinä kielellä tekemisestä ja tunteisiin vaikuttamisesta loukkaaminen tai herjaaminen. Tämän esimerkin kautta tulee harvinaisen selväksi, että teemme kielellä asioita ja vaikutamme affekteihin. Loukkaamisen ja herjaamisen tarkoitus on vaikutus kohteen tunteissa. Jos kysymme, miten voimme purkaa sanojen vaikutuksen, emme puhu välttämättä vain vaikutuksesta tunteissa.

Loukattu loukkaantuu eli silloin vaikutus on tunteissa, mutta loukkaus tai herjaus voi stigmatisoida, luokitella ja asettaa kohteen tiettyyn asemaan tai tilanteeseen yhteisössä. Silloin vaikutus on laajempi. Ihmistä voidaan herjata hulluksi, huoraksi tai hintiksi. Epäilemättä halutaan loukata, mutta lyödä myös leima, sitoa ihminen identiteettiin.

Voimme tehdä tekemättömäksi tai vähentää sanotun vaikutusta kyseenalaistamalla sanan. Loukattu voi lyödä takaisin tai sanoa: “En ole huora.” Jos ja kun herjaus toimii stigmaationa, luokituksena tai identifikaationa, sanan kyseenalaistaminen ei ehkä riitä. Luokittelijat saattavat itse käyttää eri sanoja, vaikka niiden tarkoitus ja politiikka pysyy muuttumattomana; uudet määritelmät saattavat jopa vaikeuttaa kohteen tilannetta….

Loukkaukset ja herjaukset ovat sukua määritelmille, vaikka niiden  tarkoitus olisi erilainen. Niiden kautta huomaamme, että asiat, joita teemme kielellä, eivät ole meidän hallinassamme – niiden vaikutus ei liity vain tarkoitukseemme tai pyrkimykseemme. Me vaikutamme tiedostamattomasti. Voimme olla hyväntahtoisia ja yrittää auttaa, mutta loukkaamme.

Pierre Bourdieau sanoi, että tiedostamaton on meidän kollektiivinen historiamme, joka synnyttää kategoriat ja yksilöllinen historiamme, joka painaa ne mieleen. Jos ajattelemme mitä teemme kielellä, meidän on tutkittava kategorioita, omaa historiaamme. Kategoriat eivät tule taivaasta. Ne syntyvät meidän omasta toiminnastamme, luokittelusta ja nimeämisestä. Ne ovat määrittelyn välineitä. Olisi tutkittava luonnollisuuden, normaaliuden ja epänormaaliuden kategorioita, esimerkiksi. Tämä tutkimus ei tietenkään ole enää kielifilosofiaa, ainakaan pelkästään.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

maanantai 20. toukokuuta 2024

Ehdotus väitöskirjan aiheeksi



Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofian keskeinen käsite on kielipeli (Sprachspiel). Wittgenstein yritti näyttää, että kielen muodot ja käyttötavat nivoutuvat erilaisiin toimintoihin. Tieteelliset väittämät, kiroilut, rukoukset ja anteeksipyytämiset ovat tapoja käyttää kieltä. Niitä olisi vaikea käsittää, jos niitä ei liitettäisi yhteyteen, siihen toimintaan ja käytäntöön, jossa ne saavat ilmauksena ja merkityksensä.

Minulla on jollekin ahkeralle aihe väitöskirjaan. On olemassa kielipeli, jota Wittgenstein ei ainakaan muistaakseni ottanut esiin: vittuilu. Sen sukulaisuus muihin kielipeleihin voisi olla erityisen mielenkiintoinen teema. Kirjan nimi voisi olla ytimekkäästi: Vittuilu. Tutkimus eräästä kielipelistä. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila


keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Pelin henki


EI ENÄÄ FUENGIROLASSA (syksyllä palataan)


Filosofiakahvila keskiviikkoisin Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22, Torre del Mar klo 11.00 

Jos jokapäiväinen elämä on epämääräistä huonovointisuutta ja tunnetta paineesta, tarvitsemme enemmän kuin lomaa. Tarvitsemme ajattelua, kysymyksiä. Vaikka pomo ei hengitä niskaan, vaatimus on silti siinä niin kuin Augusto Monterroson dinosaurus on heränneen ihmisen edessä. Miten se on mahdollista? Mikä näkökulma auttaisi näkemään, kiinnittämään huomiota siihen minkä sanotaan olevan välttämätöntä muttei sitä välttämättä ole?

Kun Ludwig Wittgenstein oppi katsomaan, miten sanoja käytetään, hän kehitti kielipelin käsitteen. Voisimme ehkä katsoa elämäämme pelin käsitteen näkökulmasta. Minkälaisia pelejä pelaamme, minkälaisten pelien sisällä olemme? Voisimme kiinnittää huomiota siihen mihin tässä tai tuossa pelissä ei kiinnitetä huomiota. Kiinnittää huomio johonkin: etsiä ja löytää tilaisuus uuteen alkuun. Ensimmäinen askel on monesti se, että kieltäytyy pelistä. Tähän pystyy jopa ahtaissa oloissa, jos omaa rohkeutta. Ottakaamme taas esimerkiksi Albert Camus'n sivullinen Meursault. Hän on ennen kaikkea pelistä kieltäytyjä. Meursault kieltäytyy valehtelemasta ja teeskentelemästä tunteita, joita hän ei tunne. Hän teeskentele, vaikka se auttaisi hänen puolustusta oikeudessa.

Peli säätää ja määrää, millä tiellä kuljemme. Pelin ei tarvitse olla paha; se vain tekee tien vangiksi. Aaro Hellaakoski runoili osuvasti: Tietä käyden tien on vanki,/vapaa on vain umpihanki.
Katsoessamme tilannetta pelin näkökulmasta osaamme ehkä kiinnittää huomiota taktiikkaan. Kyse ei ole aina mahdollisesti toimivista judo-otteista. Taktiikan lähtökohta voi olla meissä, tarkemmin sanottuna suhteessa itseemme

Kuvitelkaamme, että arkipäivän sankarimme lukee kirjaa. Leikkikäämme, että kirja sisältää väärää tietoa. Pelin henki on tämä: kirja kehottaa häntä tekemään jotain. Sankarimme on passiivinen suhteessa itseensä. Hän ei varusta itseään, suojele itseään. Näin hän on altis ohjaukselle. Taktiikan muutos merkitsisi toisenlaisen suhteen luomista itseensä. Jos hän olisi vähemmän passiivinen, vähemmän alaikäisyyden tilassa (käyttääkseni Kantin sanoja), peli muuttuisi.

Kirjan tekijä, pastori tai muu ohjaaja ei voi pelata enää samanlaista peliä, jos ohjattu (lukija, seurakuntalainen tai kansalainen) ajattelee itsenäisesti ja kunnioittaa itseään. Teemme pelin vaikeammaksi. Ohjaajamme joutuvat esimerkiksi selittämään päätöksiä, oikeuttamaan ne jne.

Kuka pelastaa itsensä, pääsee ulos? Se joka on valpas. Kuka muuttaa pelin? Se joka on vaikea. Jokapäiväisen elämän ei tarvitse välttämättä olla epämääräistä huonovointisuutta. Jos osaamme analysoida annettua tilannetta, näemme, missä ja miten huonovointisuus kasvaa.

Arkipäivästä ei tarvitse tehdä juhlaa. Sen voi tehdä silti hauskemmaksi. Ongelma ei ole vain huonovointisuus, vaan se, että pidämme sitä itsestään selvänä ja välttämättömänä. Joudumme ajattelemaan. Se on kauhea ponnistus, mutta se voi olla nautinnollista. Uteliaisuus tuottaa nautintoa. Elämää ei ole kirjoitettu valmiiksi. Voimme kysyä: ”Mitä pelejä voimme pelata? Mitä pelejä voimme muuttaa? Mitä uusia pelejä voimme keksiä?”

Pelit voisisi siis olla mielenkiintoinen näkökulma, vaikka edessämme sitten olisikin umpihanki.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila