Filosofiakahvilan aihe 17.10./18.10./19.10.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Pyhä Augustinus (Aurelius Augustinus, 384-430, syntyi
Thagastessa, joka on nykyistä Algeriaa) totesi, että kysymykseen mahdollisesta
itsepetoksesta voi vastata: “Jos petän itseäni, olen olemassa.” Augustinus oli
epäilemättä Descartesin tärkeä edeltäjä. Hän ei silti halunnut pettää eikä pettää itseään. Siihen hän tarvitsi
totuutta ja hän rakasti totuutta. Ainakin niin hän uskoi. Totuus ei ollut
hänelle vain enemmän tai vähemmän oikea
käsitys todellisuudesta; se oli moraalinen tila, moraalisuuden ehto.
Augustinuksen käsitys on vaikuttanut paljon
länsimaisessa ajattelussa, myös silloin kun totuuteen pyrkijä on kuvitellut,
ettei asialla ole tekemistä moraalin kanssa. Augustinus on ollut tärkeä myös
filosofeille, esimerkiksi ja erityisesti Heideggerille.
Mistä Augustinus halusi tietää totuuden? Itsestään ja
Jumalasta. Itsensä tunteminen oli hänen mukaansa vaikeaa; itseän ei tunne
kokonaan. Siksi itsepetoksen teema luikertelee hänen ajatteluunsa. Tie Jumalan
tuntemiseen alkoi hänelle ihmisen tuntemisesta. Augustinus oli kirkkoisä, mutta
myös antropologian isä.
Asiaa voi lähestyä moraalisesti ja sitä voi lähestyä
historiallisesti – Augustinus on tärkeä ja mielenkiintoinen tapaus totuuden
historiassa. Minulla ei ole moralistin eikä historioitsijan lahjoja. Joudun
kiinnittämään huomiota vain siihen tosiseikkaan, että totuus ja moraali ovat
tässä sidoksissa toisiinsa.
Vaikka Augustinus oli Descartesin edeltäjä, seuraajan
metodinen ajattelu päätyi tieto-opilliseen murrokseen, jossa tietoon pääse
pelkästään metodin ja vain metodin avulla. Totuuteen pääsy ei ollut enää
eettinen kysymys. Olen kuitenkin todennut, että välirikko ei ole täydellinen.
Jopa tieteelliseen tietoon pyrkivä joutuu harjoittamaan itseään, ainakin jos
uskomme Gaston Bachelardia, joka oli merkittävä epistemologi ja
tieteenhistorioitsija. Hän puhui epistelemologisen
esteestä (obstacle épistémologique). Tieteellisen hengen täytyy voittaa
este itsessään. Se on pyrkimys säilyttää valmis ajatus, halu vastauksiin ja
kysymysten vierastaminen. On hävitettävä
vakaumukset ja totutut tavat. Bachelard sanoi tätä kritiikin harjoittamista itselleen
nauramiseksi.
Se ei välttämättä merkitse, ettei enää luota
itseensä. Itseensä luottaminen voi merkitä epäilyä, joka kohdistuu valmiisiin
selityksiin, vakiintuneisiin vastauksiin. Itselle nauraminen ja taistelu epistemologisia esteitä vastaan
voidaan nähdä yhdenlaisena kamppailuna itsepetosta vastaan.
Bachelardin näkemykset tuovat esiin
mahdollisuuden, että itsepetos ei ole vain aktiivista itselleen valehtelemista.
Se voi joskus olla laiskuutta, annetun hyväksymistä, sitä ettei kysy, epäile.
Itsepetos voi olla sitä, että annetun annetaan olla annettua, itsestään selvää.
Lääke voi olla itselleen nauraminen ja ihmettely.
Esimerkki. Aivotutkija ei ole pitkään aikaan
käynyt tanssitunneilla. Kun hän menee sinne, hän satuttaa itsensä ja toteaa,
että hän kuva itsestään oli illuusiota; hän ei pysty enää samaan. Minä kyllä
tiesin kokeilemattakin jo kauan aikaa sitten, etten voi tehdä
lentokuperkeikkaa, jonka hallitsin lapsena, mutta tapaus todistaa siitä, että
voimme pettää itseämme ilman aktiivista valehtelemista. Se osoittaa myös, ettei
aihetta tarvitse jättää moralistien käsiin.
P.S. René Descartes halusi varmuutta. Hän
pelkäsi, että itse pettää itseään, synnyttää illuusion. Hän epäili, että
havainnon kautta ei saa varmaa tietoa, koska oletti pahansuovan ja pettävän
demonin tuottavan meille sellaisia havaintoja, joka antaa väärän kuvan
todellisuudesta. On selvää, että tämä ns. kartesiolainen demoni on sukua
varhaiskiristittyjen demoneille, jotka olivat koko ajan pettämässä meitä,
luomassa uskoa että pahat asiat ovat hyviä jne. Petoksen ja itsepetoksen teemat
ovat siis kummitelleet filosofiassa ja ne liittyvät esim. illuusiota koskeviin
pohdiskeluihin. Filosofia ei ole ajattelua tyhjiössä, irrallaan muusta
maailmasta. Kristinuskon demonit ovat uineet sen sisään...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila