Mitä on valistus?

1784 Immanuel Kant julkaisee lehtikirjoituksen, joka on vastaus tai osallistuminen avattuun keskusteluun, kysymykseen ”Mitä on valistus”. Me yleensä ajattelemme tietävämme mitä on valistus; se on joihinkin ryhmiin, joissakin tapauksissa koko kansaan kohdistuvaa ”opettamista” ja lisäksi tietojen sekä taitojen lisäämistä, lisääntymistä. Kantin kirjoituksesta, valituksen aikana kirjoitettu teksti antaa toisenlaisen kuvan. Hän määrittelee valistuksen näin: ”Valistus on pääsemistä ulos ihmisen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta”.

Aikuisuus merkitsee tekstissä itsenäisyyttä, omaehtoisuutta, sitä että ihminen käyttää omaa järkeään eikä ole muiden ohjauksen, ”tutoroinnin” alla. Määritelmässä on mielenkiintoista myös se, että alaikäisyyden tila on ”itseaiheutettu”; hän on itse vastuussa siitä. Valistuksen motto on: Sapere aude, rohkene käyttää järkeäsi. Valitussa motossa on tämä ”rohkene”. Kant uskookin, että pääsyyt alaikäisyyteen ovat raukkamaisuus ja laiskuus.

Alaikäisyys on sitä, että antautuu holhottavaksi. Kantin tekstissä on aivan alussa kohta, josta pidän erityisesti kahdesta syystä. Ainoan kerran (ehkä koko elämässään tämä Könisbergin herra, jonka mukaan kaupunkilaiset tarkistivat kellonsa) ”revittelee”, on hauska ja pidän kohdasta myös siksi, että hän määrittelee holhoojat tai ”viholliset”:

”On niin mukava olla alaikäinen. Jos minulla on kirja, joka ymmärtää puolestani, tai sielunpaimen, jolla on omatunto puolestani, tai lääkäri, joka määrittelee ruokavalioni puolestani jne., niin silloin minun ei tarvitse vaivata itseäni.”

Kantin pääteokset ovat Puhtaan järjen kritiikki (ymmärrys), Käytännöllisen järjen kriitiikki (moraali) ja Puhtaan arvoarvostelman kritiikki (estetiikka). Yhteys näihin on selvä. Kirja ja ymmärrys, pappi ja moraali... Viimeinen menee ehkä ”ohi”: lääkäri ja ruokavalio... Puhtaan arvoarvostelman kritiikki käsittelee kyllä ”makua”, mutta lähinnä esteettistä makua, ei puhu syömisestä.

Kantin tekstissä on vielä paljon mielenkiintoista, mutta en nyt tartu siihen enkä myöskään tekstin kommentaareihin ja tulkintoihin (mm. Michel Foucault on kirjoittanut siitä mielenkiintoisen artikkelin/esitelmän). Otan huomion kohteeksi tämän ”alaikäisyyden” ja viittaan yhteen tulkitsijaan, Jussi Kotkavirtaan. Kotkavirta on kirjoittanut, että oman järjen käyttäjä, valituksen harjoittaja, joka pyrkii pois alaikäisyydestä, asettuu vastustamaan myös itseään.

Huomio ei ole ollenkaan typerä. Kant korostaa, että alaikäisyys on itseaiheutettua ja johtuu laiskuudessa ja raukkamaisuudesta. Kriittinen ihminen taistelee – ei vain holhoajaa, vaan myös itseään vastaan. Valistus on työtä itsensä kanssa. Työ itsensä kanssa, askeesi on (niin kuin tiedätte) pääteemani.

Alaikäisyyden käsitteessä on yksi mahdollinen näkökulma aiheeseen eli työhön itsensä kanssa. Jos puhun aiheesta, yleensä ei ehkä tule esiin se, mikä motivoi tätä työtä ja miksi ihmiset välttävät tätä työtä. Kantin tekstin kautta päästään tähän. Me olemme laiskoja ja pelkureita. Ne ovat meidän paheemme. Hyve on (tässäkin) rohkeus.

Mutta elämme toisenlaista aikaa kuin Kant. Holhoajat eivät välttämättä ole kirja, pappi ja lääkäri. (Ehkä eivät.) Meidät myös ohjataan (holhotaan) olemaan aktiivisia, työskentelemään itsemme kanssa, opiskelemaan jatkuvasti. Sehän ei ole välttämättä huono asia, vaikka siihenkin pitää suhtautua kriittisesti. Tämä aktiivisuus itsensä kanssa saa monenlaisia muotoja ja nämä muodot (vaikka esim. psykoterapiat) pitää ottaa tarkastukseen, jos haluamme taata, että aktiivisuus johtaa ulos alaikäisyyden tilasta. Joskus alaikäisyyden ja aikuisuuden rajat ovat häilyviä. Meistä tehdään (me itse teemme itsestämme) alaikäisiä aikuisuuden keinojen (siis valistuksen, aktiviteetin, opiskelun, terapian) avulla. Me käytämme omaa järkeämme, mutta itse asiassa sen kautta antaudumme holhottavaksi. Tarkoitan, että tuudittaudumme liian helposti luottamaan siihen, että käyttäessämme järkeämme olemme jo valistuneita, aikuisia, vaikka todellisuudessa meitä holhotaan, ohjataan.

Nykyajan holhoajat antavat meidän itse tehdä työn. Keitä he ovat? Jätän kysymyksen teille. Ohjeena heidän etsinnässään käytän indikaattoria. Kaikki jotka sanovat tai ajattelevat tietävänsä mikä minulle on parasta ja miten minun pitää elää, ovat holhoajia. (Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivät he voisi olla oikeassa.)