Muukalaisuus

Aiheeni on muukalaisuus, vieraus, ulkomaalaisuus. Ymmärrettävä aihe näissä olosuhteissa: ulkomailla, ulkomaalaisten keskuudessa. Itse olen asunut Espanjassa yli 10 vuotta ja aikaisemminkin minulla oli lyhyempi, kuuden kuukauden kokemus ulkomailla asumisesta. Asuin Meksikossa, tarkemmin Xalapassa, Veracruzin osavaltiossa.

Vieraus, vieraan kohtaamisen kysymys, on tullut yhä useamman keskustelun aiheeksi siirtolaisuuden lisääntymisen myötä. Pakolaisuus ja siirtolaisuus olivat erittäin yleisiä koko 1900-luvun ajan eri muodoissaan. Mistään uudesta asiasta ei ole kyse. Mutta monet arvioivat, että nyt liikehdintä, muuttoliike, on lisääntynyt ja lisääntyy entisestään. Ja joidenkin tilastojen perusteella voisi sanoa, että maailmassa on käynnistymässä kansainvaellusten aika.

Julia Kristevan käsite ”muukalainen”... Muukalaisia itsellemme: meissä on itsessämme vieras, outo alue, jota emme osaa selittää, järkeistää.

Kristeva kehottaa etsimään muukalaisuutta itsessään, koska siten se on helpompi hyväksyä myös toisissa.

Kristeva on psykoanalyytikko ja kirjallisuudentutkija. Psykoanalyysin kautta luomme aivan erityisenlaatuisen suhteen itseemme. Etsimme itseämme, yritämme ymmärtää ja sitä kautta tervehtyä. Mutta itseen voi luoda aivan toisenlaisia näkökulmia. Itsen voi ajatella luomisen kohteena. On tietenkin aivan eri asia, yritämmekö itseämme ymmärtää vai itseämme luoda.

Sanoisin enemmänkin... Sitä ei vain etsitä, sitä myös kehitetään. Ja vierauden, outouden, kehittämisessä on kyse jostain olennaisesta: se on meidän vapauttamme, se luo vapautta...

Suora ja läheinen suhde vierauteen, muukalaisuuteen, voi mahdollistaa muutakin kuin sietämisen ja hyväksymisen: se voi mahdollistaa oppimisen. Tarkemmin sanottuna se voi luoda näkökulman ja sitä kautta luoda uusia arvoja.

Muukalaisuus, outous, ulkomaalaisuus, voivat olla ”kohtalo”. Mutta nähdä se positiivisena muuttaa asian. Luis Antonio de Villena –nimisellä espanjalaisella kirjailijalla kaunis proosaruno aiheesta. Tekstin nimi Exilios. Minäkertoja kertoo sanoneensa äidilleen: ”Tekisin mitä vain etten olisi espanjalainen.” Lähtökohta on espanjalaisena olemisen raskaus, mahdottomuus, isänmaan luoma vankila. Luis Antonio de Villena kirjoittaa tekstin loppupuolella viitaten filosofiin, Epikurokseen: ”Mutta minä, Epikuroksen seuraaja, tiedän, ettei ole suurempaa inhimillisyyttä kuin tuntea itsensä vieraaksi ja ulkomaalaiseksi kaikissa paikoissa.”

Ulkomaalaisuus ei ole vain leima, jonka kanssa elän; se on myös olemisen tapa, ja outous on jotain jota kehitän itsessäni. Onko tässä jotain paradoksaalista? Se on paradoksaalista vain sellaisesta näkökulmasta, jota määrittelee malli, ohje ja sääntö, jonka mukaan meidän pitää olla samanlaisia kuin muut, normaaleja, säännönmukaisia ja välttämättä kuulua johonkin luokitukseen.

Sanoisin, näin jälkeenpäin, opittuani ulkomaalaisuuden merkityksen, että se on tietynlainen vitaalisuuden ehto, voiman lähde, mahdollisuus kurkistaa uusiin mahdollisuuksiin. Eli kääntäisin asetelman, kysymyksenasettelun päinvastaiseksi. Ei ole välttämätöntä kuulua johonkin, vaan on syytä olla kuulumatta. René Char kysyi: Miten voisimme elää olematta tuntemattoman edessä?

Meillä on sellainen moraalinen periaate, joka kehottaa: ”Tunne itsesi”. Meille se ei merkitse samaa kuin Sokrateelle. Meille se on psykoanalyysin imperatiivi: ”Tiedosta lapsuutesi traumat”. Tai: ”Tunne piilotajuntasi kiemurat”. Tämä muukalaisuus, outous, pakenee tietoa, tiedollista haltuunottoa; se on jotain meissä, joka pakenee määritelmiä, jossa on vielä jotain liikkuvaa, elävää, ei-valmista.

Outous pakenee luokituksia, normaalia, annettua. Se voi olla jossain tapauksissa ”hirviömäistä”, skandaalimaista, koska se ei alistu sovinnaistapoihin. Rimbaud sanoi, että tullakseen näkijäksi (luova, runoilija oli hänelle ennenkaikkea näkijä, visionääri) täytyy tulla hirviöksi. Mikä on hirviö? Se on muodoton tai muotopuoli. Muotopuoli on jotain uutta, ei klassista, ei hyväksyttyjen esteettisten normien mukaista. Siis hirviön puolustus. Miksi? Muukalaisessa ja oudossa on aina jotain väärinymmärrettyä. Hänessä tai ”siinä” on jotain kauneutta, jota emme vielä ole oppineet arvostamaan.